Jos on vuosia ollut naimisissa, eikä ole kertonut jotta on bipo, onko se eräänlaista pettämistä? Olen sanonut, etten pysty aina nukkumaan, mutten tarkemmin. En uskalla ja tuntuu, että nyt on jo myöhäistä. Miehen suku on pahuksen hienoa eikä varmasti hullu miniä ilahduta..
Sairasta meininkiä?
Myötä- ja vastoin...
7127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuossa on nyt muutama asia, jotka suorastaan huutaa minulle..
1: Oletko hullu?
2: Mitä se koko suvulle kuuluu?
Se ettet ole syystä taikka toisesta uskaltanut kertoa jotain asiaa itsestäsi, tuskin on "pettämistä".. Mutta jos asia vaivaa, niin salailu ei välttämättä helpota asiaa. Pahimmassa tapauksessa salailu vaan pahentaa tai peräti aiheuttaa ihan uusia oireita, minkä jälkeen onkin entistä enemmän salailtavaa ja piiloteltavaa.
Ellei miehesi ole totaalinen idiootti, niin eiköhän tuo ymmärrä, että vaikka kerrot jotain itsestäsi, niin olet silti sama ihminen kuin ennenkin.
Mutta tämä on toki vain yhden unettoman, nettiin kirjoittama kommentti. Takuita ei ole, enkä ota mitään vastuuta siitä miten käy.
Jos olet puolisollesi uskollinen ja et toteuta taipumustasi käytännössä, niin et ole petturi. Ihmisellä on myös oikeus omaan yksityisyyteensä ja persoonallisuutensa rajoihin myös parisuhtessa. Tähän kuuluu myös mielen salaisuudet. Kyllä ihmisellä saa olla asioita, joita ei kenellekkään paljasta:suku- työsalaisuuksia. Aiankin ajatuksen vapaus jokaisella saa olla.
Ja suvulle ei tarvitse asioistanne kertoa.
No jos sitä ei edes huomaa, mitä sitä kertomaan jos omatunto kestää. Ei niihin diagnooseihin muutenkaa ole luottamista, lekurit heittelee niitä kun kerran tapaa
No jos ei muutamaan vuoteen vielä ole mitään huomannut, niin ei vissiin ole niin vakava asia, että tarvitsisi mitenkään noterata itsesikään! Jos ei ole oireita, jotka aiheuttavat ongelmia, niin olet ihan ok! Jos olet jatkuvassa hoidossa ja lääkityksellä pysyt kunnossa, niin asia pitäisi olla puolisosi tiedossa.
Jos on mennyt avioon tietämättä toisen mielisairaudesta (siis vakava, joka tarvitsee hoitoa ja lääkitystä, pysyäkseen hallinnassa), niin on toisella puolisolla oikeus ottaa avioero sillä perusteella, että on petetty hyvin metkityksellisessä asiassa.
Diaknoosi voi myös olla self fulfilling prophecy
Eli kun sulla "todetaan" joku mieliala "sairaus" niin alkaa itsekin siihen uskomaan ja käyttäytymään niin. Jos ei ole vuosiin huomannut mitään, ei sinulla mitään sairautta ole!
Mutta jos se häiritsee itseäsi toistuvasti ja on mielessä jatkuvasti, kerro se. Koska puolisosi saattaa aistia, että jokin on vialla (koska olet etäinen tai hermostunut tai syyllisen oloinen) ja jos hän ei kuule oikeaa syytä, hän saattaa miettiä jos jonkinlaisia syitä siihen. Rehellisyys on todella tärkeää, varsinkin pitkässä parisuhteessa.
Vaivaako se bipolaarinleima niin paljon että koet olevasi kokoajan ns. "bipolaari"?
Jos ei sun elämä pyöri sen ympärillä niin ei se musta kovin kummallista ole ettet ole ruvennut siitä avautumaan. Se on kuitenkin vaan diagnoosi jota lääkärit käyttää mutta ei sen pitäisi leimata meitä maallikoita.
Suvulle se nyt ei kuulu pätkääkään ! Mistäs sitä tietää kuinka monta bipolaaria ja paranoidia siellä on kaapissa. ;)
Nimim. "olet liiankin avoin", voisitko selittää, mitä tuo "et toteuta taipumustasi käytännössä" oikein tarkoittaa. Mitä taipumusta? Ja käytössä on nyt Lamictal ja Ketipinor, eikä ole ollut psykoosia moneen vuoteen. Meinaan vaan, jotta jos semmoinen taas tulee, niin olisi puolisolle vähän helpompaa, kun tietäisi mistä on kyse. Mutta koska puolison suku on sellaista, ettei siellä suvaita mitään heikkouksia, niin olen ollut hiljaa. Täytyy vaan toivoa, ettei tule yhtäkkiä maniaa, se olisi tosi kehno juttu.