"Päivitetty 17.1.2014 06:01, julkaistu 17.1.2014 06:00
Nyt on sotekeskustelun aika: Ilmassa pelkoa ja hämmennystä
Kuva: Arkistokuva: Raine Lehtoranta Laura SeppäLähetä palautetta toimittajalle
Moni kärsämäkinen miettii, miten terveys- ja sosiaalipalvelut tulevaisuudessa pelaavat.
KÄRSÄMÄKI Voimakkaita sanoja kumpuaa esiin, kun johtava hoitaja Tarja Vaitiniemeltä tenttaa tämän hetken tuntoja. Kunta on päättänyt irtautua peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä ja kilpailuttaa sosiaali- ja terveyspalvelut. Ihmiset pelkäävät ja ovat hämmentyneitä ja ahdistuneita.
– Kova huoli on asioista. Kauhean hämmentyneenä ja ahdistuneena ja aika pelokkaanakin odotellaan, mitä 1. kesäkuuta tuo tullessaan, Vaitiniemi toteaa.
Suurimmat kysymysmerkit kietoutuvat tiukaksi koettuun aikatauluun. Vaitiniemi ottaa esille muun muassa potilastietojärjestelmän hankkimisen, joka Kärsämäellä on edessään. Kilpailutuksen valmistelu ja toteutuskaan eivät ole aivan pieniä asioita.
– Tämä kiire tässä on suurin asia. Aikataulu aiheuttaa suurinta pelkoa. Kauhean hämmentyneitä ja järkyttyneitä ollaan, Vaitiniemi kertoo.
Henkilökunta on edelleen ollut myös odottelevalla kannalla. Väki on toivonut yhteydenottoja kunnan suunnasta ja erillistä keskustelutilaisuutta. Keskusteluun on tulossa mahdollisuus tämän viikon perjantai-iltana kunnan järjestämässä kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa.
– Edelleen odotellaan, että meihin oltaisiin yhteydessä ja keskusteltaisiin ja neuvoteltaisiin asioista. Ahdistusta on tullut siitä tyylistä, millä tämä on tehty. Tiettyjen asioiden on koettu toimivan hyvin, ja Selänteelle olisi toivottu neuvottelumahdollisuutta. Toisaalta päätökset on nyt tehty, ja jotenkin pitäisi eteenpäin lähteä. Helpolla pohjalla yhteistyö ei ole, Vaitiniemi sanoo.
Päätösten nostattamat reaktiot ovat Kärsämäen kunnanohtaja Riitta Hokkasen mielestä ymmärrettäviä. Väki pohtii, mitä yksityistäminen tarkoittaa palvelujen saantiin ja laatuun. Henkilökunta murehtii, mitä omassa työpisteessä tapahtuu ja miten muutos vaikuttaa palkkaukseen ja muihin etuihin. Sitäkin mietitään, mitä tapahtuu sopimusten päättyessä.
– Kaikkia näitä ja vielä monia muitakin kysymyksiä mietitään. Ne ovat aivan oikeutettuja ja ymmärrettäviä kysymyksiä, ja niihin kaikkiin löytyy vastaukset. Keskustelutilaisuuteen on hyvä tulla keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä ja kertomaan, miten itse haluaisi tilanteen olevan, Hokkanen toteaa.
Väenpaljous on Frosteruksen koululla perjantai-iltana taattu. Tilaisuudessa liikutaan tiukasti sote-asioiden parissa. Asialistalla ei ole tällä kertaa mitään muuta. Tilaisuus on kaikille avoin. Paikalla ollaan kuitenkin niin sanotusti omalla porukalla. Esimerkiksi palveluntuottajien edustajia ei tilaisuuteen ole tulossa.
Keskustelu soteasioiden ympärillä on käynyt vilkkaana. Siitä huolimatta esimerkiksi kunnanjohtajalle ei ole tullut liiemmin asiaa koskevaa palautetta.
– Minun takinhelmasta ei ole kukaan ottanut kiinni. Minulle suoraan eivät kuntalaiset ole juurikaan ottaneet asiaa esille. Pääsääntöisesti kuntalaisten kanssa ovat käyneet keskustelua luottamushenkilöt, Hokkanen sanoo.
Asian ympärillä tapahtuu keskustelutilaisuuden lisäksi jatkuvasti kaikenlaista muutakin. Kilpailutusta ja hankintaa valmistellaan. Jo aiemmin esillä ollutta konsulttia ei ole vielä palkattu. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen kanssa neuvotellaan niiden palvelujen järjestämistä, jotka jäävät sotepaketin ulkopuolelle. Näitä ovat muun muassa kunnan työterveyshuolto ja ympäristöpalvelut."

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja nyt ollaan sitte ostamassa palveluita Selänteeltä, HALOO. Toivottavasti Selänne ei myy , ja jos myy niin markkinahintaan. Ja miten kyseistä rouvaa nykii helmoista kun ei sitä ihmisten ilmoilla näy.
Kunhan ei käy niin että joutuvat ostamaan vielä ne sote-palvelutkin selänteeltä? Kaikki laitettiin yhden kortin varaan erolla ja jos ero syystä tai toisesta epäonnistuu selänteen hameenhelmoissa roikutaan itkun kanssa?
hölistiin vai menikö kepujen kilpalaulannaksi miten hyvissä käsissä kunta on?
Käsi kaulalla lähtivät. Muistakaa nyt Kärsämäen työtätekevät seuraavissa vaaleissa. Ei ääniä kupuille, eikä persuille.
Puolueen isompien pomojen nuhdeltavaksi kun tekevät juuri päinvastoin kuin puolue opettaa?
Ja miten kyseistä rouvaa nykii helmoista kun ei sitä ihmisten ilmoilla näy. "
14 v aikana, ko kj en kertaakaan nähnyt!
Minä olen yli seitenkymppinen kärsämäkinen enkä tunne koko ämmää. Voisi painua vaikka hevonvittuun.