Jos suunnittelet sitä voin sanoa suoraan... Älä helvetissä tee sitä. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi vuotta kun se tapahtui. Minä olin 17 ja hän oli 18. Minä kärsin masennuksesta ja olin yrittänyt ja harkinnut itsemurhaa liian monta kertaa, hän taas kärsi alkoholiongelmista. Asuttiin 25 neliön paskasessa asunnossa. Siinäkö pitäisi kasvattaa lapsi? Ei todellakaan. Itse en tiennyt mitä oikeasti olisin silloin halunnut, poikaystäväni sanoi minulle että jos hänestä tulisi isä niin hän tappaisi itsensä. Siinä ei muu auttanut kun varata aika lääkärille. Raskaanahan minä olin, 12 viikko meneillään, vai oliko jopa 13 ennenkun tajusin lääkärille mennä. Muistan vieläkin kun lääkäri katsoi minua, hymyili ja sanoi "kyllähän sielä pieni sydän kuuluu, kuuletko"? Sitten aloin itkemään. Kun se päivä vihdoin koitti, olin yksin sairaalassa, poikaystävä oli kavereiden kanssa ryyppäämässä. Minä olen nyt 21 vuotias, poikaystäväni 22. Ollaan seurusteltu viisi, eikun kuusi vuotta nyt... Molemmat voidaan hyvin, mutta jos mainitsen abortista niin hän suuttuu minulle. Hän on monesti sanonut minulle että katuu asiaa suunnattomasti. Minä itken salassa. Mutta rehellisesti, minkälaisen elämän se lapsi olisi saanut? Huonosti voivat teinivanhemmat ilman minkäänlaista uran alkua. Minulla asennettiin tapahtuman jälkeen kierukka ja molemmat opiskellaan hullun lailla että saataisiin urat jotta voitaisiin hankkia se lapsi. Tällä kertaa haluan tehdä sen oikein.
Abortti tuhosi minut.
Totaali-avautuminen
2174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä että olet rehellinen abortin suhteen, hyvä että totaaliavauduit.
Itsekin aikoinani tein abortin tilanteessa, jossa en oikein tajunnut, mitä tein. Toisaalta tiesin, järjellä, mikä abortti on, mutta olin kuin jossain sumussa päätöksen tehdessäni... Vaikea sanoa.
Kuten tuossa tarinassani, avaus otsikolla "Minäkin tein abortin", kirjoitin, aloin myöhemmin ymmärtää, että abortti on väärin. Epämääräinen ahdistus piti minua vallassaan monta vuotta, kunnes sain todettua itselleni ja Jumalalle, että "kyllä se oli väärin ja kadun sitä. Anna minulle anteeksi, Jumala". Sain anteeksi tekoni ja rauhan sisimpääni.
Teemme elämässämme tekoja, joita myöhemmin kadumme. Se vain kuuluu ihmisyyteen tässä hullussa, sekavassa ja oman uskoni mukaan syntisessä maailmassa. Tärkeintä on kohdata heikkoutensa, syntisyytensä, väärät tekonsa. Se, että tuntee surua ja ahdistusta abortin takia, on osoitus siitä, että omatunto viestittää, ettei teko ollut hyvä. Toimiva omatunto on lahja Jumalalta. Itse olen siitä kiitollinen.
Kohtaa surusi ja totea, ettet enää voi tehdä tekoasi tekemättömäksi, mutta saat sen Jumalalta anteeksi, kun vilpittömästi pyydät.
En toki tiedä suhteestanne mitään, mutta varovasti neuvoisin sinua puhumaan poikaystäväsi kanssa abortista oikean ja väärän, katumisen ja surun ja anteeksiannon ja sisäisen rauhan näkökulmasta. Totuus, vaikka kuinka kipeäkin, tekee vapaaksi menneisyyden kahleista ja antaa rauhan.
Toivotan teille siunausta elämään eteenpäin!
Itu-projektin kautta voi käsitellä asian askel askeleelta ja saada ihan uutta valoa elämään. :)