Luin juur äsken suunnitelmasta jonka mukaan autoliikenteen aiheuttamaa ilmaston kuormitusta aletaan rajoittaa Suomessa hyvinkin radikaalisti ihan lähivuosina.
Lliikennejärjestelyt ja valvonta etenkin kaupungeissa muuttuvat siten, että tarpeeton ajo eli esimerkiksi pilluralli alkaa maksaa ns. maltaita.
Tavoitteena on joku tarpeettomasta ajosta määrättävä sakontapainen.
Itseasiassa sellainen lakihan on jo olemassa, mutta ilmeisesti valvonnan vaikeudesta johtuen sitä ei ole sovellettu käytäntöön.
Nykyisin on jo niin kehittynyttä tekniikkaa, ettei valvonnan suhteen ongelmaa enää ole.
Tarpeettomaan ajoon syyllistyvä auto voidaan nähdä jonkilaisesta keskusvalvomosta ja sen omistaja kutsua sakotettavaksi.
Omistaja olisi siis aina viimekädessä vastuussa autonsa tekemisistä. Niinhän se on tosin jo nykyisinkin.
Mietin vaan, että miten se pilistä ajeleva perisboy tai kulista ajeleva hillosipuli sitten tyydyttää esilläolon tarpeensa?
Sehän tulee ihan sikakalliiksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Bensanhinta 10 e litra ja 5 euroa käyttömaksua kilometriä kohden, sitten valtio alkaa hankkimaan ja katsellaan kellä on vielä autontarvetta että voidaan hintoja korottaa!