Terveystiedonopettajani kertoi tunnilla meille asian joka järkytti minua aika paljon, ja se jäi pyörimään päähäni loppupäiväksi, ja mieleeni kertyi myös muita ajatuksia, ja olin illalla nukkumaan mennessä todella ahdistunut. Sitten keskellä yötä heräsin todella kovaan vatsa/selkäkipuun. Ryntäsin vessaan, sitten siellä mulle tuli jotenkin outo olo, tärisin ja hikoilin niin että kasvot olivat ihan märät ja hikipisaroita tippui lattialle, en pystynyt hengittämään normaalisti ja jalkani olivat ihan puutuneet. Minua myös huimasi todella paljon ja pyörryin vaikka olin istumassa. Korvissani soi kovaa ja äitini tuli kyselemään jotain oven ulkopuolelle, mutta silloin en vain jotenkin tajunnut mitään mitä hän sanoi tai mitä vastasin. Pelkäsin silloin todella paljon ja ajattelin kuolevani.
Seuraavana päivänä kaikki äänet tuntuivat normaalia voimakkaammalle, ja kun äitini tuli puhumaan minulle säpsähtelin hänen ääntä, se tuntui siltä että äitini oli ihan korvan juuressa puhumassa minulle vaikka olikin oikeasti huoneen toisella puolella.
Oliko tässä kyseessä paniikkikohtaus, vai jotain muuta? Se yöllinen juttu kesti n. 20minuuttia

Vastaukset 3
Vanhimmat
itsellä on tullut kans kovassa krapulassa samallainen. Paniikkikohtaukselta tuo ei kyllä kuulosta. Juo vettä ja hengitä syvään kun tolta tuntuu
mulla ei tässä kyllä ollut mitään krapulaa, en nimittäin oo koskaan juonut
Kyllä se oli selvä paniikkikohtaus. Käy nyt nopeasti läpi se huolta aiheuttanut asia ja hae tarvittaessa apua, jotta pääset asian yli. Paniikkikohtaukset loppuvat todennäköisesti siihen. Älä missään tapauksessa jää hautomaan juttua omassa mielessäsi, muuten se vain suurentuu ja pahenee.