yleisöäänestyksen perusteella voitti Taivaan tulet. Siellä Kemijärveläiset ja näyttelijät tekivät yhteistyötä. Hienoa, todella mahtavaa. Kannattaisi meilläkin ottaa mallia, vai mitä ?
Venlagaalan
Fanittaja
10104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aivan, kyllä kannattaa ottaa mallia. Yhteishenkeä Suomeen suomalaiset.
Aina on pärjätty nällkävuodet sodat lamat ei anneta periksi!
Eikös se Kontiolahdellakin ole jo jokin TV-kylä pystyssä.
Kyllä sitä tavallisessa live elämässä yhdessä toimitaan. Tämä palsta on useimmiten hyvin kaukana todellisuudesta.
Tämän sivuston mukaan entiset lieksalaiset eivät saa palata juurilleen, kuten Kari Väänänen esim. teki. Täällä heti haukutaan, jotta suhteilla vaan toimii. Tosielämässä arvostetaan ja nähdään ihmisten oikea työ ja osaaminen.
Eihän sitä elolukuvaa tarvii tehdä, mutta jos toimisi samanlailla ihmiset yhteistyössä toistensa kanssa, myös Kaupungin väki mukana niin tuloksia syntyisi. Täällä vain on niin umpikieroa kansaa paljon ja monessa työpaikassa olen huomannut nälvimistä työntekijät toisilleen. Ihmetyttää vain miksi. Miksi pitää tehdä työpäivästäkin hankalaa.
Taitaa nyt unohtua se että "Taivaan tulet" on fiktiivinen tv-sarja. Kyllä sitä kinataan ja nälvitään ihan joka kylässä ja kaupungissa.
TAIVAANTULIEN VIIMEINEN TUOTANTOKAUSI OLI HÖLMÖÄ HUUTAMISTA JA TURHIEN JULKKISTEN KUTEN KORISEVAN, RUONANSUUN JA "LUTTISEN" MUKAANOTTAMISTA. pILASIVAT LOPUSSA HYVÄN SARJAN.
Pitkälti olen sammoo mieltä. Mutta jokainen kahtoo mitä haluvvaa, joten se tästä.
Kontiolahden tv kylä on lakkautettu ja lopettanut toimintansa, mainittiin syksyllä radiossa!
ksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksa ksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksaLieksa

Ei tarvitse edes tutkia, Jo pienenä siitä sanottiin ;tulee työmies tai hullu. Ei tullut työmiestä.