Tämä on ensimmäinen kerta kun itse kirjoitan tänne, mutta nyt ei vaan tullut enään muuta mieleen. Tylin kyselemään neuvoja samassa tilanteessa olleilta vanhemmilta.
Mulla on 15, pian 16v täyttävä tytär, hän on kärsinyt jo monta vuotta masennuksesta.
Hän käy terapiassa pari kertaa viikossa, mutta siitä ei tunnu olevan mitään hyötyä.
Hän alkoi viime vuoden puolella viiltelemään ranteitaan, ja nyt arpia on pitkin käsiä, jalkoja, mahassa. Tyttö on mulle jo sanonut itku kurkussa, että ei vaan jaksa enään.
Hän kärsii myös selvästä anoreksiasta pituus on 159cm ja painoa on enään 39kg.
Hän ei suostu syömään, eikä edes KÄYDÄ lääkärissä.
Tunnen itseni huonoksi äidiksi. Itse olen 44v.
Mitä mä voin tehdä? Hoitoon pistäminen tuntuu oikealta mutta samalla myös väärältä vastaukselta.
Haluan vaan tyttäreni takaisin kuntoon!
Mulla on 15, pian 16v täyttävä tytär, hän on kärsinyt jo monta vuotta masennuksesta.
Hän käy terapiassa pari kertaa viikossa, mutta siitä ei tunnu olevan mitään hyötyä.
Hän alkoi viime vuoden puolella viiltelemään ranteitaan, ja nyt arpia on pitkin käsiä, jalkoja, mahassa. Tyttö on mulle jo sanonut itku kurkussa, että ei vaan jaksa enään.
Hän kärsii myös selvästä anoreksiasta pituus on 159cm ja painoa on enään 39kg.
Hän ei suostu syömään, eikä edes KÄYDÄ lääkärissä.
Tunnen itseni huonoksi äidiksi. Itse olen 44v.
Mitä mä voin tehdä? Hoitoon pistäminen tuntuu oikealta mutta samalla myös väärältä vastaukselta.
Haluan vaan tyttäreni takaisin kuntoon!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sun täytyy selittää tytölles että kunhan se vaan syö, niin olo paranee. Jos pahaa ahdistusta niin suoraan vaan bentsot kehiin, parempi se kuin viiltely. Sano myös että jos hän ei syö, sun pitää laittaa hänet hoitoon suljettuun laitokseen mistä pääsee vasta normaalipainoisena pois. Sit tulee poliisit vaikka hakemaan hoitoon. Ei ole uhkailua, vaan mahdollisuuden antamista ennen hoitoon laittoa, se on kuitenkin traumatisoivaa joutua laitokseen noin nuorena vielä, ja kierrekin saattaa olla valmis. Kyllä nyt täytyy kohdella hyvin tyttöä ja hemmotella että mieli vähän parantuisi ja hänellä olisi olo että konkreettisesti yrität auttaa, tee hänelle 5x päivässä hyviä aterioita, aluksi tietenkin pienempiä ja käykää ravintoterapeutilta hakemassa "ruokalista" elikkä että paljonko tyttösi nyt pitää syödä pysyäkseen hengissä (anoreksiassa saattaa pumppu pettää)
Jos saat hoitoon, nin se se on tehtävä. Pitää perustella tytölle, jos hän on sitä vastaan, että hänen parastaan siinä ajatellaan. Eikö netissä ole missään vertaistukea sinun kaltaisellesi. Samaa kokeneet vanhemmat voisivat ymmärtää ja olla tukenasi parhaiten.
Sellainen paikka olis aivan mahtava, mutta ei tässä ole ollut pahemmin omaa aikaa. Täytyy yrittää etsiä sellainen paikka.
Oletko käynyt keskustelemassa yhdessä tyttäresi kanssa tämän psykologin luona? Minkä vuoksi tyttäresi on masenutunut? Onko hän yksinäinen, kiusattu vai mikä on syy taustalla? On ensiarvoisen tärkeää selvittää mikä on huonosti, jotta voit ymmärtää häntä ja yrittää yhdessä ratkaista ongelmat. Yksi asia mitä myös voi harkita on pyytää mukaan joku hyvä tyttäresi ystävä, joka voisi olla tukena. Mitä enemmän henkilö tuntee, että hänestä ihmisenä välitetään sen parempi se on henkiselle hyvinvoinnille ja tsemppihengelle.
Pakkohoitoa vastustan itse henkeen ja vereen. Uskon, että pelkästään pakkohoidon mainitseminen tai sillä uhkailu tekee ainoastaan hallaan ihmisten, kuten huoltajan ja lapsen, välisille suhteille. Uhkailu voi ajaa tyttäresi vaan kauemmaksi sinusta ja viedä keskenäisen luottamuksenne. Laitoshoito voi olla tosiaan useille hyvinkin traumatisoivaa sen usein välinpitämättömän luonteen vuoksi.
Jos tyttäresi ei halua eka kerralla lähteä psykologin luo, niin mene yksin ja kysy.
Joskus tonikäisen on vaikea puhua äidille.
Tarvis jonkun viisaan järkevät tukihenkilön joka saisi hänret tajuamaan elämän olevan vasta edessä.
Voit itse äitinä soittaa kriisipuhelimeen ja kertoa tilanteen ja he auttavat sinua sitten sieltä. Siellä on paljon mukavia työntekijöitä, jotka varmasti saavat tytärtäsikin hieman avautumaan.
Ole rohkea ja ota äitinä se ensimmäinen askel avun saamiseen.
Onnea matkaan. Tytär eheytyy vielä, koska on vasta kovin nuori.
Itsetunto kuntoon ja mielekästä tekemistä ja järkevän aikuisen lisätukea. Teiniaika on vanhempien ja lasten välillä hankala.