Rakastunut

Omasta kokemuksesta tiedän että toooosi paha juttu. Jos todella olette rakastuneet toisiinne ja tuntuu siltä ettette voi elää ilman toisianne niin minkä sillekään kukaan voi. Minulle kävi niin, pidin ihastumiseni omana tietonani. Tiesin että toinenkin on ihastunut minuun. Tilannetta kesti vuodenpäivät. Pidimme "kaveripohjalta" yhteyttä ja tutustuimme toisiimme. Vuosi oli kiduttava! Oma avokki tuntui niin väärältä ja ei voinut päästää lähellekään. Toinen oli mielessä kokoajan ja olo oli raastava ja kamala. Ikävä ihastuksen syliin oli valtava!
Myöhemmin muutimme molemmat pois avokkiemme luota. Siitä alkoi ihan mahdoton taistelu ja välejä meni poikki. Minä ainakin olin niin yksinäinen.. Lopulta kun tilanne oli rauhoittunut aloimme rakentaa suhdettamme ja tässä sitä ollaan jo melkoisen kauan oltu! Ei aina ole ollut helppoa, mutta tuntuu että jokainen kärsimys oli kuitenkin tämän arvoista.
En halua neuvoa ketään tämä oli vain minun tarinani. Täytyy miettiä onko oman onnen uhraus toisen takia järkevää. Rakastan puolisoan ja haluan kärsiä hänen kanssaan ja takiaan elämäni loppuun. Sitähän se parisuhde on, ylä ja alamäkiä.

Mieti silti tarkkaan ennenkuin teet mitään peruuttamatonta. Toisen tunteita ei saa polkea! Voiko olla että ihastuksesi on hetken huumaa. Ruoho ei silti vältymättä ole sen vihreämpää aidan toisella puolella. Tsemppiä sulle ;)

Mutta eihän kukaan voi pakottaa toista rakastamaan itseään ja pakottaa olemaan kanssaan. Jos suhteesta on rakkaus loppu eikä ole tunnetta ja intohimoa, silloin pitää päästää toinen menemään, eikä vangita häntä luokseen.

Mitä hyötyä on siinä, jos riistää toiselta mustasukkaisuuksissaan hengen ja kolmanneltakin osapuolelta? Kuka siitä tulee onnelliseksi? ...Ei väkivallalla uhkaaminen ratkaise mitään ja pelon lietsonta toista kohtaan. Eikö aikuiset ihmiset pysty päästämään irti toisesta ilman väkivaltaa ja uhkailua??

Vanha viisaus sanoo, että toista ei voi omistaa!