En ole uskaltanut yhdellekään kasvotusten kertoa, minkä asioiden kanssa olen viime aikoina paininut. Koen tulleeni tieni päähän, josta ei vain ole enää pääsyä.
Elämän päättäminen tuntuu enää ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.
Vastaan jo valmiiksi:
Olen käynyt ammattiauttajilla, käyttänyt heidän palveluita.
Olen hakenut aiemmin elämässäni apua masennukseen ja erityisesti masennuksen aiheuttajaan, eli taloudellisiin vaikeuksiin.
Olen saanut toimeentulotukea, olen saanut muutamia kertoja maksusitoumuksen ruokakauppaankin. Mutta ei se voi mennä näin, että tulen elämään yhteiskunnan varoilla. Yhteiskunnan kannaltakin olisi ihan hyvä, jos mun elämälle saatais jos stoppi!
En usko, että tekisin siinä mitenkään väärin edes Jumalan edessä, jos väsyy ja voimat loppuu ja joutuu luovuttamaan taivalluksen, niin ei sen rangaistuksena voi olla iankaikkinen helvetti, kuten seurapuheissa usein sanotaan.
Voiko Jumala olla niin julma, että sellaista edes sallis?
Eilen käytiin ry:llä keskusteluillassa keskustelua aiheesta kristityn vapaus. Siellä käsiteltiin erilaisia paradokseja, kuten että jos kerta Jumala tiesi jo etukäteen, ketkä taivaaseen pääsevät ja ketkä kadotukseen, voiko Jumala aidosti olla kaikkivoipa ja kaikkitietävä. Raamattu sisältää runsainmäärin paradokseja, jotka ylittää järjen. Jos Jumala tiesi jo luodessaan, ketkä pääsee taivaaseen ja ketkä ei, niin eikö se silloin mee niin, että se, jolla voimat loppuu ja haluu pois, niin pääse taivaaseen, jos se on ennalta jo määrätty niin?
Se, miksi olen joutunut näihin vaikeuksiin, johtunee pitkälti lapsuudestani. En ole ehkä saanut rakkautta tarpeeksi. Synnyin suureen perheeseen keskimäisenä. Jäin kaikista harrastusvälineistä yms. paitsi, koska eihän minuun kannattanut satsata. Minuun, joka ei ehkä kuitenkaan harrastais tai tekisi mitään. No eihän sitä voi harrastella, tai tehdä, jos ei ole välineitä!
Lapsuus ja nuoruus meni pitkälti kattoa katsoessa. Voiko siinä muuta, kun tyhmentyä, jos ei ole aktiviteettejä? Koin tylsistymistä jo ala-asteella. En keksinyt mitään vaihtoehtoa katon tuijottamisen sijaan. Päivät kuluivat tosi hitaasti.
No mitä sitten nykyelämääni kuuluu?
Useita pätkätöitä, loputonta rahattomuutta. Velat kasvaa, vaikken mitään suuria investointeja ole tehnytkään (maksamatta jääneet laskut kasvavat korkoa)...
Olen menettänyt myös luottomerkinnät. Ulosotossa on vaikka millä mitalla rahaa, mutta ku mulla ei ole mitää, mistä nyhtää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulin tienaamaan miten tahansa, mitää ei tule käteen kuitenkaan jäämään.
Onko tällainen mielekästä elämää?
Yritin eka kerran elämästä poistumista 2003. Tuolloin olin jo ihan riittämiin kärsinyt. Jumala ei vastannut rukouksiin. Velkakierre sen kuin kasvoi, vaikka vuoden 2003 tilanne oli paljon parempi, mitä nyt. Elämästä poistumisyritys epäonnistui ja tulin vakaviin tunnontuskiin. Pelkäsin joutuvani kadotukseen ikiajoiksi.
Mutta nyt olen ruvennut miettimään taas iänikuisen tulimeren mielekkyyttä. Miksi sellainen paikka on. Jos lähes koko elämä on ollut vain pelkkää kärsimystä, eikä valoa tunnelin päässä näy, voiko kadotus olla yhtään sen pahempi paikka. Ja voiko Jumala edes sallia sellaista minulle, joka on jo tässä ajassa riittämiin saanut kärsiä?
Miksi ihmeessä Jumala teki minusta sitten tällaisen? Eläminen kysyy rahaa ja sanassa sanotaan, että Jumala ei laiskoja elätä! Entä jos voimat eivät riitä. Kyvyt ei riitä.. On päänupiltaan niin tyhmä, ettei kykene tekemään rahaa. Yhteiskunnan varoilla minä en ainakaan jaksa elää. Arvioni mukaan olen nyt jo kuluttanut kosolti yhteiskunnan varoja, kun olen käyttänyt sosiaalipalveluita ja terveyspalveluita.
Tähän on tultava loppu! Ja ainut lopetus tälle tuntuu enää olevan vain se, että päätän päiväni!!! Ettehän tekään halua, että elän teidän rahoillanne!
Elämän päättäminen tuntuu enää ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.
Vastaan jo valmiiksi:
Olen käynyt ammattiauttajilla, käyttänyt heidän palveluita.
Olen hakenut aiemmin elämässäni apua masennukseen ja erityisesti masennuksen aiheuttajaan, eli taloudellisiin vaikeuksiin.
Olen saanut toimeentulotukea, olen saanut muutamia kertoja maksusitoumuksen ruokakauppaankin. Mutta ei se voi mennä näin, että tulen elämään yhteiskunnan varoilla. Yhteiskunnan kannaltakin olisi ihan hyvä, jos mun elämälle saatais jos stoppi!
En usko, että tekisin siinä mitenkään väärin edes Jumalan edessä, jos väsyy ja voimat loppuu ja joutuu luovuttamaan taivalluksen, niin ei sen rangaistuksena voi olla iankaikkinen helvetti, kuten seurapuheissa usein sanotaan.
Voiko Jumala olla niin julma, että sellaista edes sallis?
Eilen käytiin ry:llä keskusteluillassa keskustelua aiheesta kristityn vapaus. Siellä käsiteltiin erilaisia paradokseja, kuten että jos kerta Jumala tiesi jo etukäteen, ketkä taivaaseen pääsevät ja ketkä kadotukseen, voiko Jumala aidosti olla kaikkivoipa ja kaikkitietävä. Raamattu sisältää runsainmäärin paradokseja, jotka ylittää järjen. Jos Jumala tiesi jo luodessaan, ketkä pääsee taivaaseen ja ketkä ei, niin eikö se silloin mee niin, että se, jolla voimat loppuu ja haluu pois, niin pääse taivaaseen, jos se on ennalta jo määrätty niin?
Se, miksi olen joutunut näihin vaikeuksiin, johtunee pitkälti lapsuudestani. En ole ehkä saanut rakkautta tarpeeksi. Synnyin suureen perheeseen keskimäisenä. Jäin kaikista harrastusvälineistä yms. paitsi, koska eihän minuun kannattanut satsata. Minuun, joka ei ehkä kuitenkaan harrastais tai tekisi mitään. No eihän sitä voi harrastella, tai tehdä, jos ei ole välineitä!
Lapsuus ja nuoruus meni pitkälti kattoa katsoessa. Voiko siinä muuta, kun tyhmentyä, jos ei ole aktiviteettejä? Koin tylsistymistä jo ala-asteella. En keksinyt mitään vaihtoehtoa katon tuijottamisen sijaan. Päivät kuluivat tosi hitaasti.
No mitä sitten nykyelämääni kuuluu?
Useita pätkätöitä, loputonta rahattomuutta. Velat kasvaa, vaikken mitään suuria investointeja ole tehnytkään (maksamatta jääneet laskut kasvavat korkoa)...
Olen menettänyt myös luottomerkinnät. Ulosotossa on vaikka millä mitalla rahaa, mutta ku mulla ei ole mitää, mistä nyhtää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulin tienaamaan miten tahansa, mitää ei tule käteen kuitenkaan jäämään.
Onko tällainen mielekästä elämää?
Yritin eka kerran elämästä poistumista 2003. Tuolloin olin jo ihan riittämiin kärsinyt. Jumala ei vastannut rukouksiin. Velkakierre sen kuin kasvoi, vaikka vuoden 2003 tilanne oli paljon parempi, mitä nyt. Elämästä poistumisyritys epäonnistui ja tulin vakaviin tunnontuskiin. Pelkäsin joutuvani kadotukseen ikiajoiksi.
Mutta nyt olen ruvennut miettimään taas iänikuisen tulimeren mielekkyyttä. Miksi sellainen paikka on. Jos lähes koko elämä on ollut vain pelkkää kärsimystä, eikä valoa tunnelin päässä näy, voiko kadotus olla yhtään sen pahempi paikka. Ja voiko Jumala edes sallia sellaista minulle, joka on jo tässä ajassa riittämiin saanut kärsiä?
Miksi ihmeessä Jumala teki minusta sitten tällaisen? Eläminen kysyy rahaa ja sanassa sanotaan, että Jumala ei laiskoja elätä! Entä jos voimat eivät riitä. Kyvyt ei riitä.. On päänupiltaan niin tyhmä, ettei kykene tekemään rahaa. Yhteiskunnan varoilla minä en ainakaan jaksa elää. Arvioni mukaan olen nyt jo kuluttanut kosolti yhteiskunnan varoja, kun olen käyttänyt sosiaalipalveluita ja terveyspalveluita.
Tähän on tultava loppu! Ja ainut lopetus tälle tuntuu enää olevan vain se, että päätän päiväni!!! Ettehän tekään halua, että elän teidän rahoillanne!
Vastaukset 50
Vanhimmat
Yksityiskohtia elämästäni en halunnut avata, koska minut saatettaisiin tunnistaa. se ei olisi tarkoitus. Näin yleisesti ottaen voin kuitenkin sanoa, että mun on tehtävä hankintoja lähiaikoina, että voin ylipäänsä jatkaa elämää (rahan tulo estyy muuten)....
Ja kun tilillä ei ole sitä pennostakaan... Että ihanaa! Olen kokenut tätä ennenkin. Töissä käyminen, tai opiskelu on loppunut rahan puutteeseen. Eihän se näin sais olla!
Täydyn olla tosi tyhmä ja turha, kun näin käy.
Masentunut ja itsetuhoinen ihminen ei koskaan jaksaisi kirjoittaa tuollaista harkittua vuodatusta tällaiselle foorumille, saati että olisi kiinnostunut enää eilenkään jonkun seuratilaisuuden ohjelmasta yksityiskohtineen. Sellainen ei avaisi edes tietokonetta.
Joten olet se sama miljoonanikki palstalla, väliin tipahtanut entinen lestadiolainen, joka ei ole masentunut, vaan on sairastunut narsismiin.
Toki kannattaa aina köysikin pitää naftaliinissa.
Eihän se paljoa vaadi, kun anonyymina tänne koneelta käsin kirjoittaa! Tunne on se, että jotain kautta haluun purkaa omaa turhautumistani. Kasvotusten en siihen kykene. En edes nimeäni mainiten. Oikeastaan en edes tiedä, miten tämä olisi hyvä tuoda ilmi. Anonyymina täällä kirjoittaminen vaatii vähiten voimia.. Tiedän varsin hyvin, että tämä palsta ei ole mikään paras, mutta mitä väliä sillä lopulta on, jos elämä on jo umpikujassa. Syitä sille, miksi en halua nimellä tästä kertoa, johtuu siitä, etten halua kuormittaa lähellä olevia. Jos päädyn jättämään elämän, joka valitettavasti tuntunee ainoalta vaihtoehdolta, ei mun tarvi enää nähdä läheisteni reagointia. Tiedän, etteivät ne tulisi sitä hyväksymään, ja se saattaisi aiheuttaa itsesyytöksiäkin. Ratkaisun teen kuitenkin minä, joten läheisteni ei tarvi jäädä itsesyytöksiin, jos päätän päiväni. Yleensäkin itsemurhan tehneiden läheisten ei pitäisi tuntea minkäänlaista syyllisyyden tunnetta, vaikka he joltain osin olisivatkin olleet syyllisiä toisen masennukseen. Jokainen vastaa itse itsestään. Jos minä päädyn päättämään päiväni, toivon, ettei kukaan sen takii kokis voimakkaita itsesyytöksiä. Ratkaisun teen minä, eikä he!!!
Toinen asianhaara on se, etten ikinä miettis edes elämäni päättämistä hirttäytymällä. Epäonnistumisen riski on valtava. Valitsen mieluummin varmemman keinon.
Eihän se paljoa vaadi, kun anonyymina tänne koneelta käsin kirjoittaa! ####
Ei anonyymiydellä ole aiheen kanssa mitään tekemistä, vaan lääketieteellä. Masentunut ei jaksa.
Silmukka on varmin ja nopein. Suosittelen silti lääkäriä.
"Ei anonyymiydellä ole aiheen kanssa mitään tekemistä, vaan lääketieteellä. Masentunut ei jaksa. "
Jos nimellä kirjoitan, tai tuon ajatukseni esiin, ympärilläni on heti monenlaista auttajaa. Tai vaihtoehtoisesti vähätkin ystävät väsyy ja lähtee vetää. Tiedän sen kokemuksesta. 2003 vuonna rohkenin kertoa enemmän aikeistani, mutta usein vastaanotto ei ollut kovin hyvää. Saatettiin sanoa, että ei uskovaisena voi itsemurhaa tehdä, joudut ikiaikaiseen kadotukseen, jossa ikuinen itku ja hammasten kiristys.
On sanottu, että vaihdat tuskasi vielä kovempaan tuskaan.
Tällaisia ei masentuneena ja väsyneenä liiemmin jaksa kuulla. Pikemminkin haluisin helvetinpelosta irti kokonaan.
Et taida tietää masennuksesta ja itsetuhosta yhtään mitään!! Masennus ja itsetuhoisuus ei todellakaan tarkoita, ettei avaisi tietokonetta ja kirjoittaisi, pitkästikin. Joku voi maata vuoteessaan puolitiedottomana, mutta kaikki eivät oireile samalla tavoin. Itse asiassa itsetuho on usein lähempänä sellaisella, jolla on jotain toimintakykyä kuin sellaisella joka on puolitiedottomassa tilassa.
Säälin kerjuuta tuo on ja selittelyä. Ei masennusta.
Myöskään itsetuhoinen "virkeä" ihminen ei paljasta aikeitaan.
Olet tärkeä ihminen. Ihmiselämän varjeleminen ja suojeleminen on tärkeintä. Yhteiskunnan tärkein tehtävä on ihmiselämän varjeleminen ja suojaaminen. Raamattukin kehottaa ja jopa määrää tähän. Yhteiskunta huolehtiessaan sinusta on toteuttanut sille kuuluvaa tehtävää.
Mistä mun kantsis lähtee hakee apua, että suunta oikeasti muuttuisi parempaan?
Epäilen hyvin vahvasti, että mulla täytyy olla joku psyykensairaus, tai olen vain joiltain osin riittämätön elämään tässä yhteiskunnassa.
Tiedän, että minulla on joitain vahvuuksia, mutta ku sen sais näkymäänkin jotenkin.
Olen tullut läpikäymilläni terapiajaksoilla tietoiseksi siitä, mitä vahvuuksia mulla on. Mutta kuinka hyödyntää niitä. 2010 vuonna päätin lähtee selvittää, mikä minut johtaa aina uudelleen ja uudelleen tukalaan tilanteeseen. Pääsin yksityiselle testaamaan itteäni. Maksoi noin 500 eur, jonka kela maksoi. Siellä selvisi ainakin joitain heikkouksia, jotka saattavat johtaa mua näihin tilanteisiin. Suositeltiin jatkotutkimuksia. Yritin hakea rahoitusta jatkotutkimuksiin sitä saamatta. Samaan aikaan pääsin taas työn syrjään kii, ja ajattelin, että jes, tästä se taas lähtee. Pääsen rakentamaan vihdoin tulevaisuutta. Mutta kesti vain kuukausi pari, niin taas oltiin työttömänä. Testeihin hakeminen jäi. Tiedän, että minussa on runsaasti saamattomuutta. Menin testitulosten kanssa ammatinvalinnanohjaajan pakeille. Hän kritisoi joltain osin testin tuloksia. Hänen mukaansa näin kahden kesken keskustellessa toimin ihan normaalisti, eikä minussa ole nähtävissä mitään siinä mainittua juttua. Käytiin läpi erilaisii ammattivaihtoehtoja, ja ne jotka nousivat kärkeen (ei mitään selkeästi ylitse muiden) ei ovet kuitenkaan auenneet niihin. Pyrittiin tekemään järjestelyjä, joilla määrätietoisesti voisin mennä kohti tavoitetta askel askeleelta. No kun puolitiehen pääsin, tyssäs kaikki varattomuuteen. Ja jee, taas oltiin tyhjän päällä. Jotenkin ei kantti riitä mennä uudelleen ja uudelleen samojen ihmisten autettavaksi. Varmaan rupeavat vähitellen epäilemään, ettei mulla ole haluakaan nousta täältä suosta...
Kaikissa ihmisissä on hyviä puolia ja vahvuuksia. Ihanteellisimmillaan ihmisten vahvuudet ovat hyvyyden palveluksessa. Voisit pohtia esimerkiksi sitä, kuinka saada elämässä käyntiin ns. hyvä kierre. Tämä on vastakohta noidankehälle. Hyvä kierre lähtisi liikkeelle siten, että saisit vahvistettua vahvinta vahvuuttasi ja tämän vahvistetun vahvuuden avulla vahvistaisit muita vahvuuksia. Nämä vahvuudet auttaisivat toisiansa. Internetissä on paljon kyselyitä ja testejä, joilla voi selvittää omia vahvuuksia. Mielestäni elämän lainalaisuuksien hyvä tunteminen auttaa ihmistä pärjäämään.
Kysyt, mistä kannattaisi lähteä hakemaan apua. "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Psalmi 50:15). Jos ei usko tuohon, niin ei sekään auta.
Yritä aluksi kääntyä vaikkapa tavallisen luterilaisen seurakunnan diakonin puoleen. He ovat yleensä suvaitsevia ja ovat nähneen kaikenlaisia onnettomia. Ei siinä mitään menetäkään, jos yrität sinne. Jos jaksat, niin voisit käydä myös työttömien yhdistyksissä. Heillä on monesti ruokapankkeja, joista saa hiukan pöperöä.
***Yritä aluksi kääntyä vaikkapa tavallisen luterilaisen seurakunnan diakonin puoleen-**
Avaaja, haistata ensimmäisenä pitkät haisevat vi.tut noille rikollisille jotka yrittävät tuhota sinua Raamatuilla;!!
Moi. Oma elämäni on ollut juuri tuollaista poukkoilua. Luulen nyt, liki viiskymppisenä, että minulla on ollut jo on varmaankin edelleen jokin neurologinen häiriö. Diagnooseja olen saanut masennuksesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.
Kirjoittamasi perusteella olet älykäs, kuten minäkin olen. Ajattelet ja analysoit. utta mistään et saa otetta. Masennut herkästi, tunnet epäonnistuvasi.
Nyt raha-asiasi ovat saaneet sinut epätoivoiseksi, kuten minutkin usein. Rahattomuus ei saa olle syy itsemurhaan. Yrität selvittää ihan ensin talousasiasi ja sen jälkeen oman pääsi sisäiset jutut. Tai molemmat siinä rinnakkain.
Menet terveyskeskuslääkärille, varaat pidemmän kuin normaaliajan ja kerrot, että tarvitset apua. Ehkä lääkkeitäkin, mutta jotain muuta myös. Keskustelua, lyhyt- tai pidempikestoista. Kerrot itsemurha-ajatuksistasi avoimesti, varmasti alat saamaan apua.
Olet ilmeisesti aika nuori. Älä jää murehtimaan enää yhtään pidempään. On varmasti olemassa sinullekin sopiva työ. Ja jos ei ole, niin sitten eläke.
En soisi kenenkään joutuvan elämään sellaista ylä- ja alamäkeä kuin itse olen joutunut elämään. Epävarmuus vie elämänilon. Nyt suunnilleen tiedän, miten minun tulisi elää ja miten haluan elää. Kauan tähän on mennyt. Tee sinä ajoissa toisin ja tee elämästäsi sellainen kuin sinulle on tarkoitettu. Älä anna uskonasioiden aiheuttaa lisää kärsimystä, vaan koeta ajatella järjellä, vaikkei se olekaan helppoa.
Tsemppiä, onnistumisia, iloa elämääsi!
Tänään oli taas oli vaikeeta nousta ylös. Rahat ovat jo loppuneet. Aivot ei toimi. En tiedä, missä järjestykses lähen tätä vyyhteä selvittelemään. Täytyiskö vain ottaa tauko kaikesta ja heittäytyä taas hoidettavaksi? Entä jos mua ei enää saa? Oon alkanut asettaa itteäni vaaroille alttiiks (uskallan tehä sellasia toilauksia, mitä normisti en uskaltais, kuten kahdeksannessa kerroksessa parvekkeen laidan ulkopuolelle menemistä). Vaikka asetan ittee vaaroilke alttiiks, oon silti monis asiois tosi pelkääväinen. En esim uskalla mennä heikoille jäille....
Haluan kertoa sinulle, että aina on toivoa, että elämä muuttuu paremmaksi. Eteenpäin pääseminen vaatii kärsivällisyyttä ja psyykkistä työtä. Suosittelen hakemaan lääkäriltä lähetteen psykoterapiaan.
Miksi se on niin vaikaa ottaa yhteyttä sinne lääkäriin :(.
Tilanteeni kurjistuu kurjistumistaan. Masennuksen ja epätoivon vuoksi en ole jaksanut, enkä kyennyt hoitamaan omia raha-asioita yms. kunnolla. Kaikki on tullut hoidettua vähän niin ja näin ja asiat menevät jatkuvasti huonompaan päin.
Tänään olin saanut kovasti tsempattua itteäni ja kun asunnolleni pääsin, minua odotti iloinen yllätys, mulla on saatavia ulosotossa! :(
Mistä ihmeestä nyhdän rahat, kun ei ole sitä varallisuutta ollenkaan.
Ja kaikki tämä niin ihanaan saumaan. Opiskelut kriittisessä vaiheessa, ei olisi millään varaa ja mahdollisuuksia katkaista koulunkäyntiä tähän pisteeseen. Olisi lähes välttämätöntä vihdoin ja viimein saada koulutus, että pääsis sinne työelämään, jolloin voin vihdoin päästä saamaan sen verran rahaa, että jotenkin toimeen tulee!
Mutta mutta. Jos minulle on käymässä, kuten tossa ulosottoilmoituksessa mainitaan, tuloistani, jotka tässä tapauksessa tarkoittaa siis tuota ihanan suurta opintotukea, tullaan vähentämään tietty määrä per mikä lie. Ihanaa, kun tää mun pääkin nyt toimii niin mahtavasti! Olen aloittanut hiljattain työharjoittelun ihanassa paikassa, jossa olen viihtynyt. Mutta nyt vedettiin totaalisesti matto alta. Tää ei voi olla vaikuttamatta mun työharjoittelussa jaksamiseen ja suoriutumiseen. Jo nyt minulla on ollut ilottomuutta, enkä ole jaksanut vastaanottaa kaikkea uutta tietoa, jota minulle on annettu.
Olen vihainen itselleni. Syystäkin. Minä se vain ruikutan tänne ongelmia, vaikka se ei ehkä asiaani edistä millään. Tai no voihan täältäkin saada neuvoja ja ehkä tääkin on parempi, kuin että en puhu yhtään kellekään tilanteestani. Läheisille on niin mielettömän vaikeaa edes tunnustaa, kuinka huonosti mulla menee. En jaksa niitä ees kuormittaa mun murheilla.
Miten minun kannattais nyt siis toimia.
- miten tehdä työharjoittelun kanssa? (harjoittelupaikka on mukava)
- soitanko ensitilassa lääkärille vai sosiaalitoimistoon
Tiedän, että täältä nouseminen on pitkässä puussa. Loputtomiin ja hallitsemattomasti kasaneet laskupinot, yms paperiasiat ovat jo niin retuperällä, etten enää ees tiedä, millä mallilla mikäkin asia on. Kun saat maksettua juuri tulleilla rahoilla kaikki laskusi ja tili huutaa nollaa, luulet, että nyt ei oo enää mitää velkoja, ja postista paukahtaa ulosottoilmoitus. Ei täs enää tiiä, miten suu panna.
Olisko vain parasta viheltää vihdoin peli poikki???!!
Aloittajalle
Oletko ajatellut läheistesi tuskaa jos päätyisit itse päättämään elämäsi?
Ota järki käteen ja keskustele läheistesi ja eri viranomaisten kanssa vaikeasta tilanteestasi!
Ota yhteyttä asuinpaikkakuntasi sosiaalitoimiston lisäksi myös seurakunnan diakoniatoimistoon. Apua löytyy kun sitä haluaa etsiä. Myös mielenterveyden järkkyessä apua on saatavissa.
Toivon sinulle elämänhalua ja asioiden selviämisiä. Rukoilen puolestasi!
Terveisin itsemurhan tehneen omaisen omainen.
Avaaja, haistata ensimmäisenä pitkät haisevat vi.tut noille rikollisille jotka yrittävät tuhota sinua Raamatuilla;!!
Mene lääkäriin, matkalla sinne unohda Jeesustelijat.
Olen ajatellut. Varmasti he ottavat raskaasti sen, jos päiväni päätän. Mutta toisaalta, itse me kaikki omista teoistamme vastaamme. Onko sekään oikein, että elän nyt vain sen vuoksi, ettei muiden tarvis kokea mahdollista syyllisyyttä ja sitten kärsiä itse.
Eli jos jokin läheinen kuolee oman käden kautta, niin totta kai normaali ihminen voi ottaa sen hyvin raskaasti ja usein ottaakin. On kuitenkin yritettävä ymmärtää sen päätöstä ja ajatella niin, että ehkä se saattoikin olla hänelle itselleen hyvä ratkaisu, vaikken nyt ketää muita kehotakkaan itsemurhien tekoon. Sinänsä vaikea asia, mutta jos elämä on vaikeaa, esteet ovat jo käyneet ylivoimaisiksi, niin en tiedä, onko silloin enää kovinkaan väärin, jos päättää tehdä kaikelle stopin.
Johonkin vertaistukiryhmään mukaan meneminen voisi auttaa. Googleta esimerkiksi Uskontojen uhrit. Keskustelu samanlaisia elämänvaiheita kokeneiden kanssa auttaa.
Psykiatri on ainoa apu. Kaikki muu on lisäaivopesua. Jos jotain muuta tarvitset, niin psykiatri kyllä opastaa siinäkin.
En hakeutuisi Uskontojen uhrien hoidettavaksi, kun en varsinaisesti näe, että itse usko olisi minut tähän tilanteeseen ajanut. Monet voivat tosi hyvin vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Masennusta ja itsemurhatoiveita voi olla myös täysin uskonnottomissa piireissä. Sen sijaan, että lähtisin vieroittaa itseäni uskosta, haluaisin taloudellista apua ja taitoa tulla selviytyy omatoimisesti elämässä. Minun on kyettävä jossain vaiheessa ottamaan täysvastuu elämästäni ja huolehtimaan kaikesta, mitä ikinä joutuu... Mutta jos siihen en koskaan kykene, niin vaihtoehdoksi jää se, mikä mulla on viime aikoina päässäni pyörinyt :(
Varaa aika velkaneuvojalle:
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/velkaneuvo.aspx
Onko tuonne helppo soittaa? Kyselläänkö sieltä heti luvut, paljon on velkaa jne.
Entä jos raha-asiat yms. on jo kertakaikkiaan niin solmussa, ettei mistää enää saa otettua kii? Ymmärrätkö siis mitä tarkoitan?
Nyt voisi auttaa sellainen, että saisi kaikki velkajutut järjestettyä niin, että voisin aikataulussa hoitaa koulun alta pois ja ruveta sitten maksamaan laskuja.
Mutta jos nyt joudun yhtä aikaa miettii noita solmussa olevia raha-asioita ja koulunkäyntiä, niin kummastakaan ei tuu mitään. Mulla ei ole yksinkertaisesti nyt varaa lopettaa koulua!
Olen päätynyt tilanteeseen, jossa pelin poikkiviheltäminen tuntuu helpoimmalta ratkaisulta, vaikkei sekään helppo ole. Veivin heitettyä ei ainakaan tarvi enää yhtää miettiä, miten toimia. Kuolema toisaalta pelottaa. Oon yrittänyt psyykata itteä siihen ajatukseen, että kuoltuani todella kaikki loppuisi, eikä siitä seurais iänikuista helvettiä.
Totta kai velkaneuvoja haluaa tietää mitä velkoja sinulla on ja kuinka paljon. Hän auttaa sinua tekemään sellaisen maksusuunnitelman, jota on mahdollista noudattaa. Ota sinne heti yhteyttä ja lakkaa kierimästä itsesäälissä.
ota yhteyttä PsykPolille eli Psykologiselle poliklinikalla ja kerro ajatuksistasi yhtään sievistelemättä..
Varaa aika sosiaalityöntekijälle tai sos.ohjaajallesi ja hoida talousasiat kuntoon tai edes tt-tuki hakuun
Käy seurakunnan diakoniatyöntekijän juttusilla, siellä ei puhuta uskonasioista ellet niitä itse tuo aktiivisesti esille
-> talous ja velkaneuvontaan... googlettamalla löydät ko.paikat.
myös terveyskeskuksessa kannattaa käydä niin saat lääkityksen (?) kuntoon ja mahd. ohjaavat kallonkutistajalle
Taistele!
Ennen sanottiin, että ulkopuoliselta uskottomalta
ei saa mielenterveysasioita kysyä.
Asiat tähän liittyen pitää kysyä uskovaiselta saarnamieheltä,
koska hän Jumalan kanssa tekevät oikeita päätöksiä.
Älä vain tee mitään pahaa itsellesi! Olet itseisarvo, päämäärä sinänsä, suunnattoman tärkeä Jumalan luoma ainutlaatuinen ihminen.
Hae rohkeasti apua kaikilta mahdollisilta ammattiauttajilta: psykpolilta, velkaneuvonnasta, työkkäristä, seurakuntien diakoniatyöltä.
Rohkeutta! Tiedän omasta kokemuksestani, että toivottomaltakin näyttävä tilanne voi korjaantua!
Jumala siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua!
Jos on mielenterveysongelmia, uskonliikkeet ei auta, päin
Hyvä kirjoitus oli.
Ehdotan että ryhtyisit kirjailijaksi, sillä siihen ainakin taitosi varmasti riittäisivät.
Älä turhaan masentele vaan ala kirjoittamaan esikoiskirjaa. Voit ehkä käydä siihen myös jonkin kurssin kansalaisopistossa.
Pyhä Henki antaa voimaa elää voitollisesti tässä lopunajassa ja täss linkissä Hän vaikuttaa. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen
Ainakin ensimmäinen helppo ohje on, että tämä foorumi on vihoviimeinen psyykkisten ongelmien tai kysymysten hoitoon, kuten tässäkin saa hyvin havaita. Tarvitset itsellesi jonkun luotettavan ihmisen, jonka kanssa asiaa pohtia, oli hän sitten seurakunnan työntekijä, lääkäri tai kuka tahansa ammattiauttaja. Liian läheltä tämmöistä ihmistä ei kannata hakea, mielummin tosiaankin ammattipiireistä. Älä jää yksin mietteittesi kanssa, mutta suojele itseäsi (niinkuin olet tehnytkin).
Tiedän, ettei tää oo paras paikka. Olen nyt kuitenkin saanut tätä kautta hyviäkin ohjeita täältä, joita vois kokeilla noudattaa. Tiedän, että sekaan mahtuu sellaisiakin, joita en halua ottaa käytäntöön. Kun luen vastauksia, arvioin itse, mistä mahtaa olla mulle apua. Täällä käy varmasti tosi fiksuja ja kivojakin ihmisiä, joilta myös sinä kirjoituksen perusteella vaikutat. Kirjoitan lapulle ylös, mitä minun täytyy huomenna muistaa. Ensityökseni koitan voittaa pelkoni ja soitan tuonne velkaneuvontaan. Pelkään, etten osaa vastailla tms. Toinen, minne soitan, on sosiaalitoimisto. Kyselen vinkkejä, miten minun kannattaisi tässä tilanteessa tehdä. Onko mitään tehtävissä.
Huomenna on iltavuoro, joten heti aamusta voin hoitaa noita asioita.
Mutta jos en niihin kykene, niin kyllä minä olen sitten itelle vihainen! Olen ollut tosi vihainen siitä, kuinka saamaton minä olen ollut. Tiedän, että se kuuluu masennuksen kuvaan, mutta tiedän myös sen, että jos minä en saa tehtyä asioilleni mitään, enkä saa haettua apua, niin apua en ehkä tule saamaankaan.
Varmaan aika sekavaa tekstiä, mut ku en ny oikein jaksa, enkä kykene tiivistämäänkään :(
Nuo sanat kokeilla yms. täytyy kyllä vaihtaa muotoon, että minähän toimin... Jos minä jätän aina kokeilemiseksi, niin kokeilemisiksi ne jää.... Eli en saa tehtyä niitä. Nyt hakkaan omaan kallooni, että sinä teet huomenna nämä ja nämä asiat herätessäni. Miksi se on niin vaikeaa!! :(
Yritä ajatela asiaa positiivisesti. Olet valtion työvoimareserviä. J ainnahan voi tullla lottovoitto, kun panet vain muutaman rivin viikossa vetämään. Voi elää toivossa niin sanotusti.Tosiasia on, että joka kerta voi voittaa.. Joku kurssi kansalaisopistolla auttaa myönteiseen eläämäntyyliin. Esimerkiksi taide voi tuottaakin jotain, kun tekee vain omaperäisiä esityksiä! Kunnista on ehdottomasti pidettävä huolta. Jo päivittäiset kävelyt ulkoilmassa palauttaa elämänilon!
Lotosta on niin häviävän pieni mahdollisuus voittaa, ettei se tuo ainakaan mulle toivoa paremmasta huomisesta. Kun aletaan näin järjellä kattomaan, kuinka paljon on noita lottovoittajia, niin kyllä ne, jotka ovat jotain merkittäviä summia saaneet, ovat aika vähissä. Olen tehnyt omaehtoisesti taidetta silloin, kun mulla oli vielä inspiraatioita. Nyt ei inspiraatioita ole. Olen ulkoillut paljon, mutta nyt viime aikoina sekin on jäänyt vähemmälle. Toissa päivänä kävin kyllä ulkoilemassa. Olin puolitoista tuntia ulkona kävelemässä, juoksemassa ja voimistelemassa. En saanut iloa. Murheet kulkevat sinnekin.... Nyt nukkuu ja kattoo, mitä huomenna.
VL ei saa LOTOTA, eikä pelata muutakaan
uhkapeliä. saati käydä raveissa pelaamassa
jne.
Vanhat ukkosaarnaajaköörit ovat vuosien saatossa lisänneet
mitä mielikuvituksellisimpia kieltojaa "uskovaisen"
elämään sielunvihollista kieltäessään.
-----------
Ei meiltä oo kielletty mitään. Varoitellaan kyllä uhkapelaamisen vaaroista. Jos joutuu pelikierteeseen ja sen myötä taloudellisiin ongelmiin, voi usko joutua lujille. Myös äkkirikastumiset voivat viedä uskon. Tiedän kahdenlaista esimerkkiä. Eräät uskovaiset rikastuivat todella nopeasti hyvien osakekauppojen vuoksi. Heistä tuli todella äveriäitä. He alkoivat pitämään itseään kaikkivoivina, jotka eivät tarvitse apua enää mihinkään. Uskonkilvoittelu jäi. Sitten useampi sellainen, missä uskovainen on jäänyt pelikierteeseen ja pelannut lopulta kaiken.... Ja sitten masentunut ja menettänyt uskon. Täytyy sanoa, että minullakin usko on välillä vaakalaudalla masennuksestani johtuen, mutta se ei johdu pelaamisesta. Taloudellisista syistä kylläkin.....
Eli ei väliä, millä tavoin äkkirikastuminen tapahtuu, tai millä tavoin onnistuu saamaan ittensä velkakierteeseen, molemmat voivat olla vahingollisia uskonelämälle.
Jumalalle jokainen ihminen on arvokas,vaikka he olisivat minkälaisissa vaikeuksissa,vaikka muut ihmiset ei ymmärtäisi Jumala ymmärtää.
Kirje Roomalaisille 8 : 35,38-39 sanookin että mikään ei voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta.
Sinun tilanteessasi siis Jumala kyllä ymmärtää sinua ,mutta hän kun ei meitä ihmisiä auta purottamalla rahaa taivaasta,meidän on vain jatkettava yrittämistä.Mutta sinun rikkautesi kaiken rahattomuutesi keskellä voi olla että olet rehellinen ihminen ja teet sen mikä oikein on.
Minä haluan että käytät yhteisskunnan varoja niin kauvan kuin sinulla siihen tarve on ja tulet kuntoon,tämä on hyvä syy käyttää maksamiani verorahoja.
Mietit myös tulimeren olemassaoloa,ei ole olemassa mitään tulimerta eikä tule olemaan.Johanneksen Ilmestys 20:14,15 tuo esiin että tulijärvi on toinen kuolema ja että sinne myös heitettäisiin kuolema ja tuonela,eli se tarkoittaa ikuista tuhoa,tuonelaa ja kuolemaa kun ei voi kiruttaa.
Jatka elämääsi vaikka se vaikeaa onkin,elämasi on arvokas.
ENSIMMÄISEKSI. On joku ihminen joka alkaa kulkemaan sinun rinnallasi, Etsi se ihminen. Ja tuo rinnallakulkija vie sinut niihin paikkoihin joissa sinun täytyy käydä ja soittaa yhdessä sinun kanssasi ne puhelut jotka täytyy soittaa. Lähipiiristä joku johon luotat? rauhanyhdistyksen diakoniahlöistä joku? seurakunnan diakoniatyöntekijä? Ihan varmasti on joku (vaikka minä) . Jolle sanot että auta minua. Pohjalta ei pääse kuin ylös, ennemmin tai myöhemmin.
Eräs kaveri sanoi nyt: olet raskasta seuraa... Siis kun uskalsin kerrankin avata suuni huolistani. Eli kannattaa todella pihahtaa edes vähääkään. No onneks kaikki ei oo yhtä kolkkoja. toinen, joka edustaa vastakkaista sukupuolta, halusi tukea minua. Hän tsemppasi ja sanoi, että arvostaa mua ihmisenä ja ei halua menettää ystävyyttä. Olin sanonut hänelle, että aion vetäytyä kaikesta toiminnasta, sillä en halua olla taakkana kellekkään. Kerroin hänelle myös tämän yhden kaverin kommentin, jonka mukaan olen raskasta seuraa. Päätin ottaa aikalisän. En tule kuormittamaan tätä vastakkaisen sukupuolen edustajaa, mutta hän on nyt tietoinen minun tilanteesta. On soitellut jo minulle ja pyydellyt erilaisiin toimintoihin mukaan. Kyllähän se piristää, kun saa edes jollain tavalla kokea olevansa kuitenkin hyväksytty ihminen.
yhessä runossa jotensakin näin :
täytyy tuntea maaperä mihin murheensa kylvää,
elä luovuta , on niitäki jotka jaksaa kantaa , raskastamieltäkin
elä luovuta
http://www.kotipetripaavola.com/itsemurhavaararatkaisu.html
Loppuunpalaneita "ämmiä" on paljon, tissit roikkuu ja
naama kuin petolinnun pers.. paljoine synnytyksineen.
Äijät aikanaan kävi vieraissa, pedofiilitehtailtiin sen kun
kerittiin.
Nyt paljastuu sitten salailufilisofia, pakat hajoaa.
Ei ihme, että monet "rasvaavat köysiään",
totisina naamoina. Toden edessä, että jos yrittäs............
Meinaatko, että vain naiset voivat palaa loppuun? On hyvin yleistävää sanoa, että kaikki loppuunpalaneet olisivat naisia ja vieläpä, että se johtuisi synnytyksistä.
Itsemurhat ovat yleisempiä miehillä, kuin naisilla. Naiset eivät niin helposti lähde päättämään päiviään, vaan he hakeutuvat ennemmin hoitoon, kuin miehet. Nykyään tosin useampi mieskin uskaltaa hakeutua hakemaan ammattiapua.
Miehilläkin on perinteisissä vl-perheissä paljon velvollisuuksia. Heidän tehtävänä on tuoda leipä pöytään, koska biologisista syistä mies ei voi ottaa synnytyksiä harteilleen. Koska nainen on se, joka siellä synnytyslaitoksilla ja äitiyslomilla aikaansa viettää, niin mies on sitten luonnollisesti se, joka käy töissä.
Entä jos mies toimii matalapalkkaisella alalla? Hänen on tehtävä sitten paljon ylitöitä, jotta saa särvintä pöytään. Jos taas töitä ei ole, koko perhe kärsii.. Ja mies toki kantaa siitä syyllisyyttä: olenko näin huono mies, etten kykene elättämään tätä perhettä...
Itse työskentelen matalapalkkaisella alalla, eikä tulis mieleenkään mitkään perheen perustamiset. Olen vanhoillislestadiolainen mies. Minulla on jo oletusarvona pelko, että en kykenisi suurta perhettä elämään. Minulle ei riitä edes se, ettei kaikille välttis tule suurta perhettä. Entäs jos tuleekin? Siitä on vaikeeta palata enää entiseen. Siksi minä henkilökohtaisesti köyhänä just itsensä elättävänä en halua ikinä naimisiin. En edes "rikkaan naisen" kanssa. Äkkiäkös ne varat on törsätty ja nainen joutuu katkaisee uransa, jos lapsia rupeaa tulemaan. Enkä halua edes sellaista tunnetta, että eläisin toisen siivellä!
Eikö ole käynyt mielessä katsella tavallinen nainen vaimoksi ja tehdä yhteisymmärryksessä niin monta lasta kuin tuntuu, että haluaa ja jaksaa elättää ja hoitaa? Näin me 99% naimisiinmenijöistä yleensä toimitaan. Oma puoliso ja perhe on mukava asia ihan sellaisenaan, ei tarvita ulkoa ohjutumista mikä on oikein ja mikä ei.