Olen 40 v ja ollut nyt muutaman vuoden eläkkeellä (masennus, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö setti). En ole kunnolla työelämään käsiksi päässyt sairauteni takia. Työllistämistukipaikkoja ja harjoitteluita on ollut kyllä paljon. En ole pystynyt hankkimaan mitään paperia mistään ammatista ja ymmärrän, että työnsaanti on silloin vaikeaa. Töissä pärjäsin ihan hyvin ja harjoitteluissa. Mutta mihinkään ei päässyt vakkariksi kun oli jo seuraava harjoittelija tulossa taloon. Se on aivan hyväksikäyttösysteemi. Ja luulisi nyt olevan sellaisiakin yksinkertaisia töitä joihin ei tarvitse vuosien koulutuksia.
Eläkettä haettiin moneen kertaan ja kolmesti tuli hylky kunnes lopulta työkkäri laittoi yksityiselle ja sitä kautta sain eläkkeen. Se tuntui lottovoitolta silloin. Sanoivat psykellä että nyt on helpompi löytää sitten osa-aikaista työtä ja saisi kaikkea tukea jonkun homman löytämiseen. Ja paskat. Kaikki tuki loppui kuin seinään. Myös psykiatrinen. Lopettivat hoitosuhteen heti eläkkeen tultua ja ihan omilleni laittoivat.
Joskus ollut vaikeuksia ja olen hakeutunut terkkariin, niin pari kolme käyntiä ja sitten ne lopetetaan.
Tuntuu että mua on huijattu ja lakaistu kotiin piiloon. Jotain työtoiminta juttuja suosittelivat ja sielä oli ihan höperöä lääkittyä sakkia liimaamassa tarroja pusseihin parin euron päiväpalkalla. Ei minusta sellaiseen sakkiin ole.
Sairauteni on ihan hyvällä mallilla tällä hetkellä ja haluaisin jonnekin töihin. Mutta sen työnantaja pitäisi ymmärtää, että jos tulee ahdistuskohtaus niin ei heti potkisi pihalle. Sairastuvathan muutkin flunssiin ja mahatauteihin. Miksei jokin psyykkinen juttu voisi olla myös hyväksyttävää. Olisi vaikka maksamatta palkkaa siltä päivältä.
Tekisi mieli sanoa eläke irti ja palata työttömäksi, silloin ainakin pääsisi johonkin tukitoimiin. En edes kehtaa sanoa olevani eläkkeellä kun hävettää mitä ihmiset ajattelevat. Noin nuori ja makaa kotona.
Ei ole muuta tekemistä kuin olla netissä, lenkkeillä ja katsoa telkkaria. Ja itkeä surkeuttaan. Vapaaehtoistyötä kyllä olisi, mutta sekin tulee maksamaan minulle bussilippuina jne. Ei ole varaa juuri mihinkään.
Tätäkö loppuelämä on. Miten te olette sopeutuneet? Eläke vie ainakin multa lopunkin mielenterveyden.
Eläkettä haettiin moneen kertaan ja kolmesti tuli hylky kunnes lopulta työkkäri laittoi yksityiselle ja sitä kautta sain eläkkeen. Se tuntui lottovoitolta silloin. Sanoivat psykellä että nyt on helpompi löytää sitten osa-aikaista työtä ja saisi kaikkea tukea jonkun homman löytämiseen. Ja paskat. Kaikki tuki loppui kuin seinään. Myös psykiatrinen. Lopettivat hoitosuhteen heti eläkkeen tultua ja ihan omilleni laittoivat.
Joskus ollut vaikeuksia ja olen hakeutunut terkkariin, niin pari kolme käyntiä ja sitten ne lopetetaan.
Tuntuu että mua on huijattu ja lakaistu kotiin piiloon. Jotain työtoiminta juttuja suosittelivat ja sielä oli ihan höperöä lääkittyä sakkia liimaamassa tarroja pusseihin parin euron päiväpalkalla. Ei minusta sellaiseen sakkiin ole.
Sairauteni on ihan hyvällä mallilla tällä hetkellä ja haluaisin jonnekin töihin. Mutta sen työnantaja pitäisi ymmärtää, että jos tulee ahdistuskohtaus niin ei heti potkisi pihalle. Sairastuvathan muutkin flunssiin ja mahatauteihin. Miksei jokin psyykkinen juttu voisi olla myös hyväksyttävää. Olisi vaikka maksamatta palkkaa siltä päivältä.
Tekisi mieli sanoa eläke irti ja palata työttömäksi, silloin ainakin pääsisi johonkin tukitoimiin. En edes kehtaa sanoa olevani eläkkeellä kun hävettää mitä ihmiset ajattelevat. Noin nuori ja makaa kotona.
Ei ole muuta tekemistä kuin olla netissä, lenkkeillä ja katsoa telkkaria. Ja itkeä surkeuttaan. Vapaaehtoistyötä kyllä olisi, mutta sekin tulee maksamaan minulle bussilippuina jne. Ei ole varaa juuri mihinkään.
Tätäkö loppuelämä on. Miten te olette sopeutuneet? Eläke vie ainakin multa lopunkin mielenterveyden.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan hyvin tähän sopeutuu. Käyn töissä silloin kun minulle sopii. Ihanaa että on eläke. Ihan kuin saisi kansalaispalkkaa ja työtulot päälle. Minulla on tosin ammatti. Laitoshuoltaja. Teen keikkaa sairaaloissa ja kouluissa.
Älä menetä toivoasi. Jospa saisit vaikka puoliaiskaista tai muutaman tunnin siivoojan työtä, lastenhoitoa tai pääsisit henkilökohtaiseksi avustajaksi. Siivoustyötä ovat yleensä itsenäistä työtä ja ei haittaa vaikka se kohtaus tulee kun tekee työtä itsenäisesti.
Ei sinun kannata hävetä sairauttasi ja että ole siksi vapaalla.