Mä ymmärrän, että prätkällä on kiva ajaa ja varsinkin jäällä, mutta onko järkee ajella siellä missä on ahtaat paikat kun Yrjösenpohjassa. Sillan alle mennessä pitää olla tarkkana kun nämä kullanmurut ajelee siinä satasta. Kukaan ei ajattele, ennekuin jokua ajaa kolarin hiihtäjän, kävelijän, luistelijan tai vaikka koiran kanssa.
Onhan siinä kesälläkin nopeusrajoitus. Vois vähän miettiä ja ajella vaikka Savilahdella tai Tervasaaren ulkopuolella. Aivan sitä tehdäänkin toisten eikä omaks iloks.
Onhan siinä kesälläkin nopeusrajoitus. Vois vähän miettiä ja ajella vaikka Savilahdella tai Tervasaaren ulkopuolella. Aivan sitä tehdäänkin toisten eikä omaks iloks.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Sielläpä nämä idiootit näyttivät tänään keula pystyssä vähä-älyisyyttään näyttävän. Jäällä oli paljon muitakin kulkijoita. Kesällä nämä samat kusipäät kaahavat vesiskoottereilla Aallokon edessä häiriten Aallokon ja Pursiseuran asiakkaita parhaansa mukaan.
Niinkuin myös niihin kovaäänisiin kulkupeleihin, joilla rallatellaan Kirkkojärven luonnonsuojelualueen puolella. Tosin siellä ei tällä hetkellä lintuja ole, mutta se melu, joka niistä vehkeistä lähtee on hiljaisen järven alueella sietämätöntä.
Hieman harkintaa pärisijöiltä ja kiitos kun ymmärrätte!
vituttaako kun ittellä ei oo varaa ko. harrastuksiin??? :D
Älä köyhä selitä.
Eikö sua oteta mukaan?
Taidat oikein tuntea nuo kulkupelien kuljettajat... onko mennyt jostakin sukset ristiin?
Ja ei oo kanttia mennä sitten suoraan sanomaan?
Joo mitä vittua nyt kukka hattu tädit puoletkaa ei oo viel ees keren ajaa ku pitää vaihtaa suuttimii jäälläki omat säännöt vittu :D ja osaa kuskit nyt vittu väistää saatana ostakaa omat pelit ja kokeilkaa mut menkäää vaikka www.redtube.com sivulle runkkaa ku ei teistä jäälle ole hui ku meneee kovaa moottori ajoneuvoja :o :O No vittu tämähän on tietysti hamina !
Hanki pikku parraton homppeli oikee elämä äläkä neuvo aikuisii näis asiois
Tämänkin kirjoitti noin 35-vuotias ahtaaja.
Nussin sua pyllyyy ja keulin sun yli ja raiskaan sun lapset
Toivottavast ihmiset ei yleistä noiden edellisten viisauksien kirjoittajia kaikkii jotka harrastaa moottorivehkeitä. Tosin taitaa olla jonkun lasten jutttui, on nimittäin niin älytöntä tekstiä.
haluatko kullin pyllyyn horo ;; Tapan sut mun suzuki pvl ;------------D IME KULLIANI
ainahan sieltä joku kukkahattutäti tulee -.-. menkää te vaa virittelemää niitä teiän rollaattorei :)
JOOO NYT SÄ PUHUT IHA TOTTA !
Suosittelen kaikkia pörrääjiä tutustumaan myös pyörätuoleihin..
IME SINÄ MINUN ,MOLOANI OLEN -76 PAPPA tuomo saari hamina ;;
Selvästi 3 ekaa kommenttia on saman kirjoittajan ja 4. on täys idiootti!
Poistetaanko rajoitusmerkit talveksi, vai onko niissä lisäkilpi; voimassa kesäisin?
IMEKÄÄÄ MUNAA TRANS SEKSUAALIT
Rakastan sinua ville
onko volanen kaappi homo,naisista ei oo reppana kiinnostunut eikä koskaan ees saisi
kulli69999999999999999999999oon pimpsa römpsä' tomi majuri tapan teijät kaikki
SAMAA MIELTÄ tekis miel pilluu mut ei vaa pyge viagrakaa ei toimi todettu on piste
Oon vanha äijä ja liikun jäällä.Näkyy poikiä pärtsäämässä ja ajattelen että hienoo olla nuori.Jätkät osaa rassata laitteita ja pirun taitavia ajamaan.Ja kiva vetää jäällä oli kelkka tai crossi.SE ON OIKEAA NUOREN MIEHEN ELÄMÄÄ,ei pilven poltto ja lakka ja baarien kaljapellet.Mieti sitä,ennenkuin jannui mollaat.Haminassa täyspäinen nuoriso.
Jos ette tienneet niin talvella jäällä saapi ajella noilla moottorivekottimilla niin kovaa kuin itse haluaa ja vaikka kännissä. Siellä ei ole mitään liikennesääntöjä, ellei ole tehtynä erillinen jäätie.
mitään moottoriajoneuvoa ei saa ajaa kännissä.
80 km/h on jäällä max nopeus ( ei reitillä , joka usein 60 km/h )
Parempi että nuoret rällää siellä jäällä, eivätkä yleisillä teillä. Saatikka että olisivat liimaa haistelemassa tai piikittämässä. Jäätynyt meri ei kuitenkaan ole kenenkään yksityisaluetta, kaikilla on oikeus sitä käyttää. Siirtykää sivummalle jos ahdistaa, kyllä siellä on kaikille tilaa.
Kelkan max nopeus on 80km/h
Reitillä / ajourassa se on 60 km/h , Ulkopuolella uran / jäätien 80 km/h. sama koskee kaikkia moottoriajoneuvoja jääalueella. Ja jos on suljettu alue ajaa saa nii kovaa kuin kone kulkee MUTTEI humalassa ( ei edes omalla pihalla )
Jonnet vois hiukan ottaa selvää ennenkuin sepostelee että juovukkeessa saisi ajella.
Moottorikelkat, romuralliautot, mopot sun muut pärisevät vehkeet. Kumpa niillä ajelijat pysyisivätkin vain jäällä tai kaukaisilla pelloilla. Mutta kun niitä saat..nan värkkejä pitää huudattaa vielä pihallakin niin, että naapurusto kaikuu ja ikkunat helisee.
Jos ei saa sitä rämisevää laitettaan kuntoon ja sitä pitää pörisyttää ja trimmata, niin vaihtakaa se uuteen tai viekää asiantuntijalle korjattavaksi.
Joo tiedän tunteen.Itse kuunnellut jo toista kuukautta helvetillistä huuatusta aamusta iltaan.Auto harrastus on hyvä mutta toi mitä itse joudun kuuntelemaan alkaa mennä jo yli koska sillä aikuisella äijällä ei ole mitään järjenmukaista tavoitetta tuossa huudattamisessa.Tai jos se vaan haluaa kasvattaa naapuriensa vihaa itseensä kohtaan.Sääliksi käy rajanaapureita koska niillä varmaan helvetillistä eläminen siinä.
Omalla vastuullahan siellä jäällä ollaan. Oisko se sitten jonkin mielestä fiksumpaa että pojat kaahottaisivat esim. kaupungissa tai päiväkotien ja koulujen edustoilla?
Ja jos ku jäällä tulee yliajetuksi niin helvetin huono tuuri täytyy olla. Enemmän minua pelottaa virtauskohdat ja jään paksuus paikoittain, ettei kukaa joutuisi veden varaan. Mutta fiksuja poikia näytti olevan kun jään paksuutta kävivät mittailemassa eräs iltapäivä.
Se on kukkahattu tädin köytettävä cauboi ukko matolaatikkoon ja ajettava sinne minne aurinko ei paista ja ääni ei kuulu.
Se on putkisaloran mentävä takaisin koulunpenkille opettelemaan kielioppia.
Sitä meteliä kuuun eeiiii vaaaan voiii kieeltää. Miksi sitä ei mennä naamatusten puhumaan vaan täällä itketään. Paljon mukavampi tapella naamatusten. Kiliopit kohrilleen!
Kiviä tuotu jäälle meno reittien eteen eli liikenteessä seuraavat skabat,,,,,,,,,,,,,,,
mammat keulii lipalle liikaa
Teen vuorotyötä. Yövuoron jälkeen sitä potutuksen määrää ei osaa kukaan kuvitella mikä on, kun ensimäinen romu pörähtää käyntiin. Sitä huudatetaan useaan otteeseen. Jo kun luulee, että aah, nyt se loppui, niin entistä ehompana alkaa röpinä.
Ei auta korvatulpat ei nukkuminen "viimeisessä huoneessa", ei mikään. Ei edes se naamatusten sanominen. Ja kun tuntuu että sitä röpinää tehdään vaan huvin vuoksi, kun aikuisella ihmisellä ei ole muuta tekemistä. Ja sitten kun "aikuiset leikkikaverit" tulevat, meteli on entistä kovempaa, pitää oikein näyttää että näin se pörisee.
Kaupuki- ja taajama-alueilla on milloin minkäkinlaista häiriötä.
Jotakin saattaa häiritä ohi ajavien rekkojen äänet, jotakin koiran haukkuminen, jotakin "tuuliropelien"äänet, jotakin ehkä leikkivien lasten kiljahdukset jne.
Varmempaa hiljaisuutta toivovalle voisi olla parempi asua maaseudulla. Ei ole hattuilua, vaan ns. ehdotus/toteamus.
Helppo sanoa että muuta pois. Eikös se yleensä häiriön aihe pitäisi poistaa eikä muut? Jos kadun/tien varressa on yksi metelöivä "älykkö", ja muut asukkaat hänelle asiasta ovat jo sanoneet, eikä mikään auta, niin onko naputtelijan mielestä ratkaisu se, että muut muuttavat ja melun aiheuttaja jää paikoilleen ?
Mikäli pärinäpojat eivät riko lakia ja järjestyssääntöjä, niin mitenkä velvoitat heidät muuttamaan??
Eiköhän se ole vaan silloin varmempi ratkaisu itsen muuttaa vaikka maaseudun rauhaan kauaksi muusta asutuksesta, jos kokee pärinät häiriöksi.
Mukavaahan nuo mainitsemasi metelit tuskin ovat. (Itsekin teen välillä yötyötä).
Ja vaikka nuo tuo metelin aiheuttaja muuttaisikin, on kaupunki - ja taajama-alueella mahdollisuus saada uusi naapuri tilalle, joka on jollakin muulla tavalla häiriöksi.
Taidanpas tästä lähtä ajamaan :)
minusta tuli ajon jälkeen
Pojat on poikia. Oli sitä omassa lapsuudessakin tehoputki raisu kaikilla mausteilla. Mahtavia vuosia, mutta aivan ei jaksanut keulaa nostaa teharillakaan, mutta, muttaa.......
jep mun derbi kekee 6 vaihteellakii 136kmh jäällä
onse speedfight2 aika lintta ku keuliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii ei variaattori ees luista vaik 136kmh jääl ja mummot jää alle koska mun takahaarukka on etuhaaruikka
Sasrar