Hei!
Kaipailen kokemuksianne miten teillä on lopetusoireet ilmenneet Paroksetiinivalmisteiden kohdalla? Ja kauanko olit lääkettä syönyt ja lopetitko seinään vai pikkuhiljaa? Voi muittenkin mas.lääkkeiden käyttäjät kertoa. Itse olen syönyt Optiparia joku 6 vuotta paniikkihäiriöön.
Aloitin lopettaa lääkettä pikkuhiljaa ja parin kuukauden ajan pienensin annosta hyvin varovasti. Noin viisi viikkoa sitten tuli aika jolloin sitten loppui kokonaan lääkkeen otto. No, oli pientä huimausta vähentämisviikkojen aikana. Aattelin, että huh, selvisinpä vähällä.
Mutta nyt mulla on ollu tämä viikko elämäni ehkä vaikein viikko (n.4-5 vkoa lääkkeen loppumisesta). Mulla on ollut toki asia joka on mieltäni vaivannut jo muutaman vuoden ajan muutenkin ja toisinaan se on mua ahdistanut, mutta mulle tuli kertakaikkiaan viime tiistaina niin kauhea ahdistus ja masennus siitä asiasta, että oksat pois! Vasta tänään kuudentena päivänä olen pystynyt tekemään jotain. Muut päivät olen vain itkenyt ja valvonut ja purkanut sydäntäni miehelleni täysin epätoivoisena. Elämästä lähti kertalaakista kaikki värit, missään ei ole mieltä.
Aluksi aattelin, että sainko nyt vaan jonkun hermoromahduksen, mutta sitten muistin että lopetin sen lääkkeen kuukausi sitten ja tajusin sen ehkä saaneen tämän hirveän olon aikaan..olisi kiva kuulla kokemuksia siitä miten teillä (erityisesti nää masennukset ja ahdistukset) on ilmenny lääkettä lopettaessa? Missä vaiheessa ja millon meni ohi? Mua helpottaa suunnattomasti tieto, että tää saattaa (ja myös on hyvin todennäköisesti) noita lopetusoireita.
Tänään se masennus ei ole ihme kyllä saanu mua valtaansa suuremmin. Mutta tossa oli välissä kyllä parempi päivä ennenkin. Nyt vaan toivon ja rukoilen, että huomenna voin olla edes samassa kondiksessa kuin tänään.
Kiitti vastauksista jo etukäteen!
Kaipailen kokemuksianne miten teillä on lopetusoireet ilmenneet Paroksetiinivalmisteiden kohdalla? Ja kauanko olit lääkettä syönyt ja lopetitko seinään vai pikkuhiljaa? Voi muittenkin mas.lääkkeiden käyttäjät kertoa. Itse olen syönyt Optiparia joku 6 vuotta paniikkihäiriöön.
Aloitin lopettaa lääkettä pikkuhiljaa ja parin kuukauden ajan pienensin annosta hyvin varovasti. Noin viisi viikkoa sitten tuli aika jolloin sitten loppui kokonaan lääkkeen otto. No, oli pientä huimausta vähentämisviikkojen aikana. Aattelin, että huh, selvisinpä vähällä.
Mutta nyt mulla on ollu tämä viikko elämäni ehkä vaikein viikko (n.4-5 vkoa lääkkeen loppumisesta). Mulla on ollut toki asia joka on mieltäni vaivannut jo muutaman vuoden ajan muutenkin ja toisinaan se on mua ahdistanut, mutta mulle tuli kertakaikkiaan viime tiistaina niin kauhea ahdistus ja masennus siitä asiasta, että oksat pois! Vasta tänään kuudentena päivänä olen pystynyt tekemään jotain. Muut päivät olen vain itkenyt ja valvonut ja purkanut sydäntäni miehelleni täysin epätoivoisena. Elämästä lähti kertalaakista kaikki värit, missään ei ole mieltä.
Aluksi aattelin, että sainko nyt vaan jonkun hermoromahduksen, mutta sitten muistin että lopetin sen lääkkeen kuukausi sitten ja tajusin sen ehkä saaneen tämän hirveän olon aikaan..olisi kiva kuulla kokemuksia siitä miten teillä (erityisesti nää masennukset ja ahdistukset) on ilmenny lääkettä lopettaessa? Missä vaiheessa ja millon meni ohi? Mua helpottaa suunnattomasti tieto, että tää saattaa (ja myös on hyvin todennäköisesti) noita lopetusoireita.
Tänään se masennus ei ole ihme kyllä saanu mua valtaansa suuremmin. Mutta tossa oli välissä kyllä parempi päivä ennenkin. Nyt vaan toivon ja rukoilen, että huomenna voin olla edes samassa kondiksessa kuin tänään.
Kiitti vastauksista jo etukäteen!
Vastaukset 21
Vanhimmat
PaxilProgress.org
"We are not in any way affiliated with Paxil's manufacturer GlaxoSmithKline.
Our ideas and suggestions are anecdotal, inspirational, and they work."
http://www.paxilprogress.org/forums/
Paxil and Withdrawal FAQ-Updated 4/2008
*** READ ONLY *** The net's best Frequently Asked Questions and answers on all things Paxil and Paxil Withdrawal. NEW MEMBERS SHOULD START HERE
Tässähän sitä vertaistukea jo mukavasti tulikin..
Hei,
Itse olin syönyt paroksetiinia 2,5 vuotta ja lopetin marraskuun alussa. Siitä 6 viikkoa eteenpäin aloin ahdistua asioista, joista olen jonkin verran jatkuvasti ollut huolissani. Esim. vanhan äitini terveys yms. Sitten eräänä iltana tuli riitaa miehen kanssa ja minulla oli seuraavana päivänä hieman jännittävä tilanne tiedossa opiskeluni tiimoilta. Nukkumaan mennessä alkoi sydämeni lyödä voimakkaasti ja lopulta valvoin koko yön ja olin hyvin ahdistunut seuraavan päivän. Tällaista pahaa oloa jatkui yli viikon ja tunsin oloni vain synkkenevän. Menetin myös ruokahaluni. Minun ratkaisuni oli aloittaa sitten paroksetiiniläääkitys uudelleen. Nyt olen 4 viikkoa jälleen syönyt sitä ja aloitusoireet eivät ole vieläkään kokonaan häipyneet. Tähän liittyy vielä lisäksi omalla kohdallani parisuhdekriisi, joka varmaan lisää ahdistustani. En tiedä oliko tästä apua Sinulle, mutta oma ratkaisuni oli nyt aloittaa lääkitys uudelleen. Voi olla, että jos olisi ollut joku muu vuodenaika tai parempi tilanne parisuhderintamalla, niin olisin vielä katsonut jonkin aikaa ja sitten kenties päässyt lääkkeestä eroon. Nyt en uskaltanut, kun mietin, että minusta ei pian oksentelun ja laihtumisen takia olisi ollut huolehtimaan tyttärestäni.
Ainiin, lopetin siis siten, että viisi viimeistä päivää söin puolikasta. Ne sähköiskumaiset tunteet pääkopassa eivät minua häirinneet, joita siis tuli ehkä 2-3 päivää lopetuksen jälkeen ja kestivät 3-4 viikkoa. Mielialani oli tuolloin todella hyvä ja olin suorastaan pirteä aluksi lopetettuani lääkkeen. Mutta sitten tuli todellakin tuo "romahdus".
Helpottavaa kuulla, että tää on sitten kai niitä lopetusoireita...nyt mulla lähinnä voimakasta ahdistusta aaltoillen tällä viikolla. Se valtava masennus ei ole nyt yllä, mutta tuo ahdistus on välillä ihan sietämätön. Mulla kans se ahdistuksen aihe liittyy parisuhteeseen. Ihmettelen vaan syvästi miksei kipu sisältä lähde vaikka sovimme asian ja keksimme uusia ratkaisujakin. Mä niiiin toivon että tää ahdistus ei jää ikuisesti mulle. On sellainen olo niinkuin itsestä ois joku rikki eikä ole enää psyykkisiä voimavaroja jäljellä nähdä asioiden hyvää ja oikeaa puolta. Kiitos sulle Alina kokemuksiesi jakamisesta! Teit varmasti oikean ratkaisun kun jatkoit lääkettä,tyttäresikin vuoksi. Parempia päiviä sinulle!
Kiitos. Vielä ei ole oma olonikaan kummoinen. Kuulosti tutulta nuo kuvaukset tuntemuksistasi. Itselläni todella huono ruokahalu aina vaan ja sellainen puristavan tuskainen olo nielun ja ruokatorven alueella. Ja nämä siis niitä uudelleenaloituksesta johtuvia oireita. Mieliala ei paljoakaan kohonnut. Tuskaiset ajatukset vaan valtaavat mielen. 10 kiloa laihtunut reilussa kuukaudessa ja vielä alaspäin taitaa olla menossa. Mietin vaan, että saattaaisin olla paremmassa kunnossa jos en olisi aloittanut uudelleen. Ei toki voi tietää. Minulla ollut lapsuudesta saakka taipumusta ahdistukseen ja oksenteluun ahdistuksen vuoksi. Olen myös läheisriippuvainen ja huomasin hyvin seroxatin (siis paroksetiini) ja sitä ennen cymbaltan vaikuttavan siten, että kestin paremmin tilanteita, jotka liittyivät läheisriippuvuuteeni. Toki toivoisin, että pystyisin käsittelemään näitä asioita ilman lääkitystä ja olenkin käynyt terapioissa jonkin verran, mutta nämä fyysiset reaktioni ovat niin rajuja, että epäilen kuolevani nälkään ennenkuin pääsisin asioissa eteenpäin...
No en ihmettele, että laihduit. Omakin ruokahaluni on tosi vähäinen. Välillä ihan maha kurnii ja huutaa mut ei mun tee mieli mitään. Voi miksi voi miksi tällainen olo tulee.
En mäkään kyllä tätä viikkoa kauempaa enää ala odottelemaan, alotan sen lääkkeen sit uusiks vaikka pettymys se on.
Ullattunut,
Ajattelin laittaa vielä tänne omasta tämänhetkisestä tilanteesta sen verran, että minulla tässä kahden vuorokauden sisällä yltyi nuo aloitusoireet ja sydämentykytys lisääntyi sekä yöunet menivät. Tänä aamuna olo oli niin paha, että aloin soitella lääkärikseskuksia läpi, mutta päädyin lopulta saamaan ajan oman alueen terveyskeskukseen. Siellä päivystävä lääkäri kuunteli tilanteeni ja selvitteli eri lääkkeitä. Lopulta hän ehdotti vaihtoa cipralexiin, vaikka itse jo ehdotin jotain neuroleptiä. Tänään en ottanut seroxatia, joten sain ensimmäisen 10 mg:n cipralexin otettua jo 2 tuntia sitten. Jo nyt tuntuu olo vähän paremmalta, mutta voi tässä kyllä olla vaikka mitä sivuvaikutuksia tiedossa.
Mitä Sinulle nyt kuuluu, Ullattunut? Jos jaksat ja kerkiät, niin laita tänne viestiä. Minulla alkaa vihdoin helpottaa kuukauden mittaisen oksentelun ja ahdistuksen jälkeen. Minulla vaihdettiin 3 päivää sitten cipralexiin ja tuntuu lähes uskomattomalta, että nyt jo olo alkaa helpottaa. Olen todella yllättynyt. Oletin, että aluksi olisi vähintään yhtä kamalaa, kuin tuo seroxatin uuddlleenaloitus oli.
Kiitos kum kerroitte tuosta että lääkkeen lopettaminen sai aikaan ruokahaluttomuutta. Meillä kävi myös näin. Puoliso lopetti syömisen ja juomisen lähes kokonaan, valitti nälkäänsä mutta kun sai ruokaa eteensä ei syönytkään vaan lähti pois pöydästä. Jotenkin tiesin tämän vieroitusoireisiin mutta nyt tuli varmistus että näin todella oli.
Ruokahaluton puoliso,
Minua kiinnostaisi kuulla, miten puolisosi selvisi tilanteesta (vai onko vielä meneillään)? Joutuiko aloittamaan lääkkeen uudelleen, kuten minä vai menikö tilanne lopulta ohi ja ruokahalu palasi? Todella kamalaa tämä ruokahaluttomuus todellakin on. Voimia ja toipumista puolisollesi!
Voimia myös Ullattuneelle, päätit sitten jatkaa lääkitystä tai et!
Psykiatrinen mielettömyys astui kuvioon. Hän laihtui lopulta kovasti ja joutui osastolle, jossa hänet laitettiin pakkohoitoon ja siellä uuteen lääkitykseen. Myös fyysiset vieroitusoireet olivat niin kovat, että ei ollut voimia lähteä esim. yksityiselle. Hän kieltäytyi lääkkeistä ja yhdessä puolison kanssa kirjoittetttiin oikein kirjallisen viestin lääkärille, että neuroleptejä ei saa antaa. Siksi pakkohoitopäätöksellä kuitenkin lääkittiin ja laitettiin vastoin tahtoa myös sähköhoitoon.
Kun vieroitusoireet lamaannutettiin uuden lääkityksen myötä ruokahalu palautui.
Tämän osaston lääkärillä ei tunnu olevan mitään osaamista vieroitusoireiden hoidossa muuta kuin uusi turruttava lääkitys. Sääli muitakin potilaita.
Mietipä miten puolisollesi olisi käynyt ilman pakkohoitoa? Jos ei suostu syömään ja kuihtuu olemattomiin?
Voi, kuulostaa järkyttävältä. Mietin tässä itsekin juuri, että pitäisikö mennä lääkäriin, kun pelottaa ettei ruokahalu palaa, vaikka olen nyt siis 4 viikkoa jo syönyt uudelleen seroxatia (=optipar). Mitä lie määräisi sitten...
Osanotto. Siis antoivat vastoin tahtoa sähköshokkeja?!?!? Haastakaa se puoskari oikeuteen. Toisen aivojen kärventäminen "hoidon" nimissä on törkeä pahoinpitely.
Olet pönttö. Sinun mielestäsi siis on oikein pakkomyrkyttää ja sähköllä kärventää toisen aivot pilalle sen takia, että on vaarassa laihtua?? Olet joko todella tyhmä tai et vain tiedä mistä puhut.
Jos lääkkeet aiheuttavat ruokahaluttomuutta ja laihtumista, oikea hoitopaikka olisi joku muu sairaalan osasto kuin psykiatrinen. Ei siellä ole minkäänlaista asiantuntemusta, sisätaudit taitavat olla tämän alan hoitoapaikka.
Ajatelkaa nyt oikeasti! Ihminen kärsii ruokahaluttomuudesta ja laihtuu hänet laitetaan pakkohoitoon!
Eikö kukaan taho voi puuttua tällaiseen hoitokäytäntöön!? Mitä ihmettä meidän potilaiden ja omaisten pitäisi tehdä?
Pakkauksen mukana tulevassa lääkeselosteessa sanotaan että vieroitusoireet voivat joillakin olla erittäin kovat ja kestää 2-3 kk.
Tekisiköhän MOT juttua näistä vieroitusoireista kuten Lyricasta? Tarjoutukaa joukolla kertomaan kokemuksia.
Niinpä! Minulla alkoi olla tosiaan 6 viikkoa lopetuksesta niin ahdistunut ja ruokahaluton olo, että en uskalla ajatellakaan, mitä seuraavat 6 viikkoa olisivat olleet. Ei tässä olossa nytkään ole kyllä hurraamista. Hassua, että vaikka elimistöni sai 2,5 vuotta paroksetiinia, niin uudelleentottuminen vie näin kauan. Nyt siis jo 5. viikko alkanut.
Vieroitusoireet voivat kestää monilla useita kuukausia tai jopa vuosia. Toisaalta alalla on keskustelua siitä voidaanko vuoden kestäviä oireita enää kutsua vieroitukseksi vai olisiko oikeampi nimitys aivovaurio.
on taas hyvä (ties kuinka mones) esimerkki neurolepti ja SSRI lääkkeiden käytöstä ja niiden koukuttavuudesta. Kun uudelleen aloitettu lääkitys helpottaa oloa aluksi, on se selvä merkki vieroitusoireista. Kun joskus tulevaisuudessa siitä yrittää päästä eroon, voi varautua siihen, että sama vieroitusrumba on edessä jälleen.
Voimia vaan kaikille lopunikäisille lääkkeen syöjille.