Saasteita mereen

Ihminen, maapallon tyhmin nisäkäs. Merimiehet viisaampia.

Jo 60 ja 70 luvuilla puhuttiin öljysaasteesta. Pahaahan sekin on, mutta pieneliöt puhdistavat öljyn suhteellisen pian. On välitöntä ja nopeasti haihtuvaa vauriota luonnolle. Pienen osan, ehkä 5% tuosta saasteesta tuottavat laivat, loppu tulee teollisuudesta etc. Tosin media pitää mölyä vain tuosta 5% ja 95% jää unholaan. Merimiehet pohtivat jo yllä mainittuna aikana lasipullojen säilyvyyttä luonnossa, puhumattakaan muovista sen suuren määrän takia. Eipä julkinen sana tuolloin asiaan puuttunut?

Laivoissa piti olla inceneraattoreita (polttouuneja) muutaman vuosikymmenen ajan. Niissä piti käryttää niin roskat kuin öljyjätteetkin. Matalahkossa lämmössä poltettu öljy esimerkiksi taitaa olla pahempi saaste, kuin veteen päästetty öljy? Näin kuitenkin viranomaiset vaativat käryttämisen?

Tänään kai inceneraattorit ovatkin jo historiaa? Vai ovatko?

Tuntuu kummalliselta, että suuri yleisö ja lehdistö eivät ole tämän tyyppisiin asioihin puuttuneet jo vuosikymmeniä sitten, puhumattakaan noista kaikkitietävistä vihreistä.

Merimiehet siis ymmärsivät huomattavan paljon noista asioista, mutta maissa "viisaat" eivät tajunneet tai halunneet tajuta sen enempää kuin Hassi parlamentissaan. Idioottimainen rikki direktiivi.

Mitä mieltä nuoret ja vanhat merenkulkijat ovat nyt näistä asioista?
2123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Että älä kiukuttele. Kyllähän se on niin että teknologia ja tietämys noissakin asioissa on parantunut, turhaan mieltäsi pahoitat.

Äänestä
  • Ehkä mielenkiintoinen aloitus keskustelulle? Vaimeaa kuitenkin on ollut.

    Taitaa merimiehiä ja muita kiinnostaa enemmän ensimmäinen satama ja paras laiva, jotka aiheina ovatkin vallan keveitä ja hiukan ajatuksettomiakin. Niin kepeää keskusteluahan täällä pitääkin olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miettijä kirjoitti:

Ihminen, maapallon tyhmin nisäkäs. Merimiehet viisaampia.

Jo 60 ja 70 luvuilla puhuttiin öljysaasteesta. Pahaahan sekin on, mutta pieneliöt puhdistavat öljyn suhteellisen pian. On välitöntä ja nopeasti haihtuvaa vauriota luonnolle. Pienen osan, ehkä 5% tuosta saasteesta tuottavat laivat, loppu tulee teollisuudesta etc. Tosin media pitää mölyä vain tuosta 5% ja 95% jää unholaan. Merimiehet pohtivat jo yllä mainittuna aikana lasipullojen säilyvyyttä luonnossa, puhumattakaan muovista sen suuren määrän takia. Eipä julkinen sana tuolloin asiaan puuttunut?

Laivoissa piti olla inceneraattoreita (polttouuneja) muutaman vuosikymmenen ajan. Niissä piti käryttää niin roskat kuin öljyjätteetkin. Matalahkossa lämmössä poltettu öljy esimerkiksi taitaa olla pahempi saaste, kuin veteen päästetty öljy? Näin kuitenkin viranomaiset vaativat käryttämisen?

Tänään kai inceneraattorit ovatkin jo historiaa? Vai ovatko?

Tuntuu kummalliselta, että suuri yleisö ja lehdistö eivät ole tämän tyyppisiin asioihin puuttuneet jo vuosikymmeniä sitten, puhumattakaan noista kaikkitietävistä vihreistä.

Merimiehet siis ymmärsivät huomattavan paljon noista asioista, mutta maissa "viisaat" eivät tajunneet tai halunneet tajuta sen enempää kuin Hassi parlamentissaan. Idioottimainen rikki direktiivi.

Mitä mieltä nuoret ja vanhat merenkulkijat ovat nyt näistä asioista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu