Hei kaikki te itsemurhaa hautovat masentuneet.
Itsemurha on aika vekkuli asia, niin moni sitä hautoo, osa vakavissaan, harvempi sitä yrittää ja vielä harvempi toteuttaa. Itsemurhaa pitää mielessään viimeisenä keinona, poispääsynä kärsimyksestä. Monilla asiat menevät niin vituralleen ettei elämä enää kiinnosta ja alkaa miettiä elämänsä lopettamista. Niin kävi myös minulle. Mutta kenellä on riittävän hankalaa elää, kellä on myöskin uskallusta painaa liipasinta ja kohdata "the great unknown"?? Kysykää sitä itseltänne, uskallatteko? itsemurha-yritykset pois laskuista, koska ne ovat mielestäni vain avunhuutoja,tosin tehokkaita sellaisia.. Itse jouduin tämän kysymyksen eteen hiljattain, kun pahan masennuksen ja elämän sivuraiteille joutumisen lisäksi sain tietää sairastavani toistaiseksi kuolemaan johtavaa sairautta. Mitä syytä minulla olisi elää, kun jo ennen tätä tietoa haudoin itsemurhaa.. Vasta silloin käsitin sen tosiasian, että elämä on etuoikeus, mahdollisuuksia täynnä ja mitä luultavammin elät vain kerran? mutta yleensä tämän tajuaa liian myöhään. Aina on mahdollisuus parempaan elämään, aina on toivoa paremmasta. Sairaana tai terveenä. Mutta jos lopettaa elämänsä ei sitä koskaan saa tietää.
Itsemurha on aika vekkuli asia, niin moni sitä hautoo, osa vakavissaan, harvempi sitä yrittää ja vielä harvempi toteuttaa. Itsemurhaa pitää mielessään viimeisenä keinona, poispääsynä kärsimyksestä. Monilla asiat menevät niin vituralleen ettei elämä enää kiinnosta ja alkaa miettiä elämänsä lopettamista. Niin kävi myös minulle. Mutta kenellä on riittävän hankalaa elää, kellä on myöskin uskallusta painaa liipasinta ja kohdata "the great unknown"?? Kysykää sitä itseltänne, uskallatteko? itsemurha-yritykset pois laskuista, koska ne ovat mielestäni vain avunhuutoja,tosin tehokkaita sellaisia.. Itse jouduin tämän kysymyksen eteen hiljattain, kun pahan masennuksen ja elämän sivuraiteille joutumisen lisäksi sain tietää sairastavani toistaiseksi kuolemaan johtavaa sairautta. Mitä syytä minulla olisi elää, kun jo ennen tätä tietoa haudoin itsemurhaa.. Vasta silloin käsitin sen tosiasian, että elämä on etuoikeus, mahdollisuuksia täynnä ja mitä luultavammin elät vain kerran? mutta yleensä tämän tajuaa liian myöhään. Aina on mahdollisuus parempaan elämään, aina on toivoa paremmasta. Sairaana tai terveenä. Mutta jos lopettaa elämänsä ei sitä koskaan saa tietää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Älä jaksa. Mä en usko että sulla on kokemuksia asiasta. Puhut paskaa.
Etkö sä edes tajua sitä, ettei itseään tappava ihminen tarvitse uskallusta. Ei liipasimesta vetäminen tai parvekkeelta hyppääminen mitään rouhkeutta kysy, eikä itsemurhan partaalla olevalle millään rohkeudella tai järkipuheella ole mitään merkitystä. Se, mihin rohkeutta tarvittaisiin, olisi itsemurhan jättäminen tekemättä, mutta se ei ole syvästi masentuneelle varteenotettava vaihtoehto. Sinä varmasti olet oikeassa - ainakin moraalisesti - siinä suhteessa, että itsemurhalle on vaihtoehto ja että se on usein avunhuuto. Masentuneelle itselleen kuolema kuitenkin on parempi ratkaisu. Hän ajattelee niin eri tavoin kuin sinä, että kaikki järkipuhe ja neuvojen jakaminen johtaa vain vastustamiseen ja masennuksen syventämiseen.
Jos todella haluat, että itsemurhat vähenevät, lakkaa jakelemasta neuvoja. Sen sijaan voisit esimerkiksi miettiä, miten ihmisiä kohdellaan huomioonottavaisesti ja ystävällisesti, miten toimitaan epäitsekkäästi, pitääkö kaikkien saada materiaalista hyvää rajattomasti silläkin ehdolla, että se on pois joittenkin muitten perustarpeista, olisiko epäonnistuneillakin tunteita jne...
aika tyrmäävää tekstiä, mutta jokaisellahan on tietysti oikeus mielipiteeseen.. Mitä neuvojen antamiseen tulee lauseeni oli lähinnä ilmoille heitettyjä lauseita omista kokemuksista ammennettuna.. lähinnä nuo sinun lauseesi neuvoilta kuullostavat jopa syytöksiltä etten sanoisi,kaikella kunnioituksella mistä vitusta sinä voisit tietää mitä olen kokenut ja mitä en, näkeekö sen jotenkin siitä mitä kirjoitan ja missä muodossa? "jos todella haluat että itsemurhat vähenevät" mielestäni jokainen on oikeutettu tekemään elämälleen mitä haluaa, esitin vain vaihtoehtoja. Tosin oikeassa olet siinä, että pahasti masentunut ei neuvoja kaipaa, se vain pahentaa tilannetta. Mutta toi hyökkäävä kritiikki "puhut paskaa" paranna maailmaa asenteella hieman kummastuttaa. Mieti ensin, kirjoita sitten!
Siinä vaiheessa kun kaikki tuntuu pahalta, ei itsemurha kauheasti pelota. Lähinnä vain ei jaksa toteuttaa ajatuksiaan. Sitten kun on parempi olo, niin onneksi näkee elämässä myös sen verran toivoa ettei viitsi. En sitten tiedä, miten itse hetkellä, sitä pitäisi kysyä joltakulta joka on itsemurhaa yrittänyt.
Kun ystäväni viime keväänä teki itsemurhan, olin ensin tyrmistynyt, sitten kateellinen, sitten surullinen, sitten kiitollinen. Vaikka hän oli enemmänkin hyvänpäiväntuttu, ikävä ei koskaan mene ohi.
Kun läheinen kuolee niin ymmärtää jotain elämän arvosta. Alkaa nähdä elämän ainutkertaisena mahdollisuutena eikä pakollisena pahana. Aivan varmasti jos tietää itse kuolevansa pian, niin vaikutus on sama. Kun oikeasti tajuaa, että voisi olla kuollut, niin millainen elämä tahansa alkaa tuntua arvokkaalta.
Sinulle paljon voimia, toivoa ja iloa!
yritin itsemurhaa viime joulukuussa, istuin tavalliseen tapaani kotona ja katselin telkkarista saippuasarjaa kun yhtäkkiä tunsin vain että nyt riittää. en jaksanut enää elää ja olin hautonut itsemurhaa jo monia kertoja ennen en vain jaksanut sitä toteuttaa. nyt tein sen.
olin luvannut bestikselleni että hän ei vain löydä minua kuolleena jonakin päivänä ja olin luvannut ilmoittaa ennen kuin toteuttaisin mitään. pidin lupaukseni siinä mielessä että laitoin ystävälleni viestin että olen pahoillani ja että en enää vain jaksanut.
toivoin että viestini tavoittaisi hänet niin myöhään että apua ei enää kerettäisi järjestää, toisin kävi. heräsin sairaalasta ja kun makasin siellä yli viikonlopun miettimässä asiaa tajusin että en halua vielä lähteä. edelleen mielessä pyörii ajatuksia itseni tappamisesta, mutta mitään lopullista en ole enää harkinnut...
Puhu ihan omasta puolestasi vaan.
Kun itse sain tietää (14 vuotta sairastamani) masennuksen lisäksi sairastavani myös syöpää, olin suorastaan helpottunut.
Pääseehän täältä.
Itselläni ei ainakaan ole diagnosoitu masennusta - eikä diagnosoidakaan. Elämästäni silti haluan eroon nyt tai pian. Itselläni veriarvojen perusteella epäiltiin syöpää, mutta luuydinkokeesta selvisi ettei se sitä ollutkaan. Vieläkin harmittaa todella rankasti ettei ollut...
Niinpä, toiset sairastuvat syöpään tai muihin vakaviin sairauksiin, masennus on vain paska sairaus, se tappaa myös yhtä tehokkaasti, viemällä elämänhalun, sen elämänlopun ajan, soisi niille joilla sitä elämänhalua vielä on, mutta eipä voi vaihtaa. En tiedä onko se epä-
oikeudenmukaista vai elämän suurta suunnitelmaa.