Tässä on moni kysellyt rahastojen arvoa eli mistä summista on kyse, tässä jotain tietoa siihen.
Ei ole kuitenkaan kyse mistään ihan pikku summista joita ja joiden käyttövaltaa ollaan siirtämässä kuten olen monesti esiin tuonut.
Toinen merkittävä on energiarahasto jonka arvo on noin 78miljoonaa euroa, jota valvoo kaupunginhallitus pj Raili Hilden.
Olen erittäin valpas näiden rahastojen käytön ja muutosten suhteen kun muistaa tarkastuslautakunnan raportin kertomaa. Raili Hilden itse istui tarkastus lautakunnassa jossa on kovin outoja ja epämääräisiä tapahtumia ollut käsiteltävänä. mm yli puolenmiljoonan euron sijoitukset Midinvest Fund PH1 ky;n hävisi kuin tuhkatuuleen ja hallinnoimiskuluihin ja näennäistoimintaan tai First Card luottokortti laskut 100000euroa jolla on hoidettu pieniä mm ravintola laskuja, nämä lähes suoria lainauksia tarkastuslautakunnan kertomuksesta joka myös toteaa näiden olevan varoittava esimerkki miten ei tulisi toimia. Tarkkaa selvyyttä lautakunta ei saanut mihin varat oli käytetty tai mitä niillä oli ostettu. Samat henkilöt on hoitamassa nyt näitä kahta rahastoa ja siksi olen kovin kriittinen asiaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
ahaa, jarmolla on selvännäkijän taitoja, kun näkee jo rahaston tulevan arvonkin pilkun tarkasti! Kyllä sinä Jarmo olet viisas poika!
Painovirhepaholaisia tulee ja menee. Ei haittaa.
Pyydän anteeksi tuota vuosilukua. Tarkoitin tietysti 2013.
Jarmo: asiasta kolmanteen.
Pukkilassa Onnin Säätiö rakennutti Onninkartanon. Rakennustyön alkaessa kunnan rakennusmestarin virka lakkautettiin ja yhdistettiin Askolan kanssa.
Rakennustyö viivästyi ja Pukkilan kunta määrättiin käräjäoikeudessa maksamaan 2,5 miljoonaa korvauksia rakennusyhtiölle. - Hovioikeus tiputti summan 1 miljoonaan.
Jotkut kuntalaiset ei ihan nielleet poliitikkojen menettelyä asiassa. Senpä vuoksi kunta teetti selvityksen asiasta. Selvitys antoi puhtaat paperit kunnan tekniselle toimelle ja Onnin säätiölle.
Ja mikä taho laati selvityksen: eräs kunnanvaltuutettu joka oli teknisen lautakunnan pj:n hyvä kaveri...etten sanoisin juoksupoika.
Lähetin aikoinaan kunnanvaltuustolle esityksen että asiasta pitäisi pitää avoin keskustelutilaisuus. En saanut koskaan vastausta. Taisi lentää kunnanjohtajan patterin väliin, näin ainakin eräs valtuutettu leikillisesti arveli.
Että sen pohjalta mitä itse olen nähnyt, pidän kertomaasi täysin uskottavana. Siinä että asioista keskustellaan, ei ole mitään pahaa.
Nämä rahastoasiat eivät ole Laitisen asioita lainkaan, hän ei niistä päätä eikä tule päättämään. Tänne palstalle voi kirjoitella, siinä kaikki.
On hienoa , että rahastojen hoidosta vastaava nuhteettomat Suomen kansalaiset, heillä on esteettömyystodistus kunnossa eikä ole rikosrekisteriä.
No ei todellakaan päätä ja hyvä niin!
jhkjhkjhnj
Tälläisistä rahasto asioista ei kaiketa voi päättää henkilöt, joilla on rikosrekisteri?
(esim. 19 venevarkautta, petos, kolme rattijuoppoutta).
Maksoiko Jarmo Laitinen (Heinola) varastamansa veneet, joista sai tuomion 3.11.2011. Vai menikö yhteiskunnan piikkiin.
Näinkö tuo nyt on, vaiko kuitenkin jotenkin toisin?
Kohtalaisen rohkea väittämä...