Haluaisin tappaa

kaikki tuntuu pahalta. Olen aina yksin, kukaan ei runnu välittävän minusta. En ole koskaan onnellinen. Aina vain ongelmia ja vastoinkäymisiä. Menneisyys ei jätä rauhaan. Usko ei auta, Jeesus ei auta. Pelkkää kärsimystä ja tuskaa koko elämä. Olisi ollut parempi kun ei olisi syntynyt ollenkaan. Vaikeat vanhemmat, koulukiusaamista, opiskelupaikkakiusaamista, työpaikkakiusattu ym. Aina on erilainen, kuin muut. Miksi on vielä syntynyt tänne jurojen kusipäiden maahan?
16322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Monella on paha olla nykyään. Jeesus sanoi, että monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä Taivasten valtakuntaan. Sanassa sanotaan myös että harmaita päiviä tulee paljon.
Onneksi ajallinen elämä ei ole kuin pieni tähdenlento iankaikkisuuteen verrattuna ja elämä kuluu verrattai nopeasti. Kun on paha olla niin silloin kannattaa avautua niin kuin sinäkin olet tehnyt juuri nyt kirjoittamalla tänne.

Olen konenut paljon, myös kiusaamista ja hylkäämistä. Nyt kukaan ei kiusaa, mutta työ on tosi tylsää, mutta henkisesti vaativaa. Hoidan muutamaa kiukkuista vanhusta ja heidän kanssaan on välistä todella tylsää ja ongelmana on, että eivät tahdo tyytyä mihinkään. Lasken vain päiviä ja odotan kevättä jolloin työsopimus loppuu.
Minua usko auttaa tai ainakin tiedän ja luotan että kaikki on Korkeimman kädessä vaikka ei aina tunnu siltä. Kyllä eteenpäin mennään.

Anna sinulle neuvon: alä katkeroidu ja vaivu itsesääliin. Jos mennisyys ei jätä rauhaan niin kannattais käsitellä asioita jonkun ammattilaisen kanssa.

Äänestä

Sinusta vaikka en tunne sinua. Kyllä meitä välittäviä ihmisiä löytyy ja sen takia en haluaisi, että teet itsellesi mitään peruuttamatonta. Seuraavan kerran kun tuntuu yksinäiseltä, niin ajattele, että on joku joka välittää sinusta ja hän ei halua, että teet itsellesi mitään peruuttamatonta.

Äänestä

tänään tuntuu jo paremmalta. Rohkaisua ja siunausta myös muille :)

Äänestä
  • Niin yhdessä me täällä kujetaan. Välillä siellä vuorten laaksoissa.

    Äänestä

Kuuntele Youtubesta sellanen laulu kun "Jumala ei unohda sua koskaan"!

Äänestä

Miksi pitää aina vetää tuo jumala mukaan joka asiaan? Mitä tekemistä satuolennoilla on yksinäisyyden kanssa?

Äänestä
  • Voi yrittää ymmärtää ja kunnioittaa toisenlaisia ihmisiä, tässä tapauksessa uskovia, vaikkei itse uskokaan. Ei tälläkään palstalla kaikki tähtökohtaisesti ateisteja ole. Pidemmät ja lähtökohtaisesti hengelliset tekstit kuuluvat tottakai uskonnot-palstoille, mutta ei tässä keskustelussa ole vielä menty mitenkään liiallisuuksiin sen suhteen. Mitä enemmän usko merkitsee ihmisen elämässä, sitä helpommin se tulee myös esiin keskusteluissa. Pitäisikö keskustelut yksinäisyydestä viedä uskonnot-palstoille, jos niissä sattuu esiintymään sanallakaan Jumala tai Jeesus. Minua ei häiritsis vaikka tällä palstalla joku mainitsisi vaikka minkä jumalansa, vaikka ihan itse keksimänsä, kunhan aihe koskee yksinäisyyttä.

    Äänestä

Aloittajalle toivoa epätoivon hetkiin ja voimia nähdä mahdollisuuksia asioissa, jotka tuntuvat mahdottomilta. Kun kaikki tuntuu pahalta, olisi hyvä jos kokemuksista voisi keskustella jonkin toisen ihmisen kanssa. Keskusteluapua voi saada monesta eri paikasta. Esimerkiksi anonyymisti voi jutella www.facebook.com/kirkkosuomessa
ja siellä chatissa, keskustelijana on kirkon työntekijä, jonka kanssa voit keskustella yksityisesti. Chat on auki arkisin klo 12-16 ja 18-20 tai Palveleva puhelin 010190071 su-to klo 18-01 ja pe,la klo 18-03

päivä kerral ystävä, Minä välitän, enkeleitä vierelles, 2 3 4 ja sdkahkrh muotoilitte hyvin lohduttavat ajatukset lämpimiksi sanoiksi.

mono
vs. yhteisökoordinaattori

Äänestä
  • Mono, eikö olisi hiukan aika ottaa lepoa noista väkivaltauskontosi hirmuteoista eikä enää duunata lisää?

    Äänestä

  • Jeesus. kirjoitti:

    Mono, eikö olisi hiukan aika ottaa lepoa noista väkivaltauskontosi hirmuteoista eikä enää duunata lisää?

    Mono on tottunut johtamaan tilanteita joissa joku kärsii. Hän saa siitä rahaa joten se on ollut pakko olla opetella.

    Vaikka tuossa hän vain pomputtaa paikasta toiseen ja kehuu muiden töitä kuten johtaja ikään.

    Äänestä

Ystäväni oli samassa tilanteessa vuosia sitten ja se oli ulkopuolisellekkin koskettavaa katseltavaa.
Aina tuntui tulevan seinä vastaan ja kaikki näytti synkältä.

Hän ei voinut aavistaa tuolloin kuinka elämällä oli hänelle paljon mukavia yllätyksiä tiedossa.

Kun oikea lääkitys saatiin kohdilleen kaikki muuttui ja elämä hymyili jälleen.
Aiemmin hän suhtautui kielteisesti lääkkeisiin ja terapiaan. Mutta sieltä se apu löytyi ja myös paljon ystäviä terapian kautta.

Hän sai merkittävän ihmissuhteen ja kaikkea ihanaa, perheen, lapsia, lastenlapsia, ystäviä.

Äänestä
  • Rukoilu auttaa. Olen kokenut ihmeen Jumalan kautta ja tämä ei ole mitään höyrypäisen horinaa, vaan faktaa.
    En käy kirkossa, otan alkoholia ja olen räväkkä, mutta en koe tekeväni väärin, kun elän muuten kunniallisesti.
    Läheisen Ihmeparantuminen pahemmasta tilanteesta kuin nyt esim. schumilla ja Jumalan merkki parantumisesta kun sitä hätäpäissäni murruttuani pyysin, ja se ihmeparantuminen pitkästä koomasta, josta toivoa ei annettu.

    Kun hän kaikkien hämmästykseksi heräsi, niin sanoin ihanaa Jumala on olemassa. Ja hän on täysin terve.

    Äänestä

Haluaisitko matkustaa? Uskaltaisitko? Puhu ihmisten kanssa joita et muutoin tapaisi. Tee jotain uutta. Mutta älä odota ihmeitä. Ajattele että se on vain pieni askel. Tai edes jotain joka voisi herättää mielenkiintoasi.

Äänestä

"Miksi on vielä syntynyt tänne jurojen kusipäiden maahan?"

Tuohon kun joku keksisi edes jonkinlaisen vastauksen sieltä Wiisasten Neuvostosta. Olisi meinaan yksi Graalin malja edessä :)

Äänestä
  • "Miksi on vielä syntynyt tänne jurojen kusipäiden maahan?"

    Hassu juttu, että vaikka asun samassa maassa niin todella harvoin törmään juroihin ja/tai kusipäihin.

    Äänestä

Kyllä elämääsi tulee paljon hyvääkin, älä anna periksi. Luota tulevaisuuteen, paljon lämpöisiä ajatuksia Sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itseni.... kirjoitti:

kaikki tuntuu pahalta. Olen aina yksin, kukaan ei runnu välittävän minusta. En ole koskaan onnellinen. Aina vain ongelmia ja vastoinkäymisiä. Menneisyys ei jätä rauhaan. Usko ei auta, Jeesus ei auta. Pelkkää kärsimystä ja tuskaa koko elämä. Olisi ollut parempi kun ei olisi syntynyt ollenkaan. Vaikeat vanhemmat, koulukiusaamista, opiskelupaikkakiusaamista, työpaikkakiusattu ym. Aina on erilainen, kuin muut. Miksi on vielä syntynyt tänne jurojen kusipäiden maahan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu