Tuolla alempana kysyin ,mitä inhoan, nyt toisin päin.
Katselin päivällä pihassani olevaa vaahteraa.
Keväällä siinä oli kellan vihreät vaaleat silmut,mitkä paisuivat kevään myötä täyteen virreyteen,kesään.
Kaikki vihreys kesällä,sitä ei enää "nähnyt"kesä oli täynnä kukkia ,valoa,aurinkoakin,vihreyteen tottui.
Nyt muutama päivä,ehkä viikkokin sitten vaahteran yksi oksa alkoi kellastua, muutama päivä,väri oli punertava ja nyt koko oksa punainen ,erisävyineen.
Viikon päästä koko puu hohtaa kauniin punaisena,auringon paisteen siihen sattuessa ,se hohtaa, suoraan sydämmeen.
Miten kaunis se onkaan.
Muutama viikko,se alkaa muuttua ruskean sävyiseksi, tummuu ,käpristyy ja lopulta lehdet putoavat maahan.
Paljaana lehdettömänä se jää odottamaan ,ensin räntää ,sitten lunta oksilleen,kunnes pakkanen tulee ja pukee sen kauniiseen valkeaan huuraan.
Vaahteran elinkaari kuvaa mielestäni hyvin ihmisen elämää,sitä kaarta minkä me saamme elää,kukoistaa ja loistaa,kunnes viimein tulee se hetki,jolloin voimamme uupuvat väsymme ja haluamme rauhaa.
Vaahteran huurrevaippa kuvaa rauhaisaa vanhuutta,seestynyttä aikaa,elämä kulkee hitaasti
eteenpäin ,vuoroaan jokainen odottaa ja lähtee ,kun aika on täysi.
Mutta niille joiden aika ei ole vielä kypsä ,koittaa uusi kevät, virkeänä ,nuortuneena mekin, kera vaahteran silmujen katselemme uuden kesän tuloa ja nautimme täysin luonnon uuteen kukintaan puhkeamista.
Tuliko surumielinen olo, ei ,minä nautin syksystä,katson vaahteran punertumista ja odotan rauhassa huurteista aikaa ja uutta kevättä.
Minä rakastan syksyä,sen värejä, sateisia päiviä, kuulakasta ,auringoista päivää pimeitä iltoja,kyntilöiden palaessa ,istun peittoon kääriytyneenä ja voi miten on hyvä olo.
On hyvin paljon asioita,joista pidän, muutta jatkan sitten,jos tuntuu siltä,nyt näin,pioni*
Katselin päivällä pihassani olevaa vaahteraa.
Keväällä siinä oli kellan vihreät vaaleat silmut,mitkä paisuivat kevään myötä täyteen virreyteen,kesään.
Kaikki vihreys kesällä,sitä ei enää "nähnyt"kesä oli täynnä kukkia ,valoa,aurinkoakin,vihreyteen tottui.
Nyt muutama päivä,ehkä viikkokin sitten vaahteran yksi oksa alkoi kellastua, muutama päivä,väri oli punertava ja nyt koko oksa punainen ,erisävyineen.
Viikon päästä koko puu hohtaa kauniin punaisena,auringon paisteen siihen sattuessa ,se hohtaa, suoraan sydämmeen.
Miten kaunis se onkaan.
Muutama viikko,se alkaa muuttua ruskean sävyiseksi, tummuu ,käpristyy ja lopulta lehdet putoavat maahan.
Paljaana lehdettömänä se jää odottamaan ,ensin räntää ,sitten lunta oksilleen,kunnes pakkanen tulee ja pukee sen kauniiseen valkeaan huuraan.
Vaahteran elinkaari kuvaa mielestäni hyvin ihmisen elämää,sitä kaarta minkä me saamme elää,kukoistaa ja loistaa,kunnes viimein tulee se hetki,jolloin voimamme uupuvat väsymme ja haluamme rauhaa.
Vaahteran huurrevaippa kuvaa rauhaisaa vanhuutta,seestynyttä aikaa,elämä kulkee hitaasti
eteenpäin ,vuoroaan jokainen odottaa ja lähtee ,kun aika on täysi.
Mutta niille joiden aika ei ole vielä kypsä ,koittaa uusi kevät, virkeänä ,nuortuneena mekin, kera vaahteran silmujen katselemme uuden kesän tuloa ja nautimme täysin luonnon uuteen kukintaan puhkeamista.
Tuliko surumielinen olo, ei ,minä nautin syksystä,katson vaahteran punertumista ja odotan rauhassa huurteista aikaa ja uutta kevättä.
Minä rakastan syksyä,sen värejä, sateisia päiviä, kuulakasta ,auringoista päivää pimeitä iltoja,kyntilöiden palaessa ,istun peittoon kääriytyneenä ja voi miten on hyvä olo.
On hyvin paljon asioita,joista pidän, muutta jatkan sitten,jos tuntuu siltä,nyt näin,pioni*
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jopas sattui!!!!
päälle sattuu, niin voi kahdellakin palstalla kertoa mieltymyksistään ja koska näissä on lupa rönsyillä, niin väliin saa kertoa muutakin ja kysyä, sekä vastata.
Minä pidin tuosta Pionin luontokuvauksesta.
Jos sen olisi kuunnellut nauhalta silmät suljettuina, niin olisi todella "sielunsa silmin" nähnyt kaiken tuon.
kun on halu kirjoittaa.
Katselen katuvalojen loistetta ,pimeä taivas,kostea kiiltävä asfaltti ,se on näkymä ,vastapäätä vaahteraa olevasta ikkunasta.
Auton punaiset perävalot vilkkuvat, yksinäinen koivu kadun vieressä roikottaa alakuloisena ,vielä melko vihreitä oksiaan.
Minulla on sisällä lämmin,hyvä,mutta haikea mieli.
Katselin Kotikatua,tuli mieleeni melko samanlainen ilta ,kohta neljä vuotta sitten,uutisten aikaan se tapahtui,mieheni sai sairaskohtauksen ja lähti luotani.
Uutisissa tuli silloinkin kauheuksia maailmalta,samoin nyt,mikään ei muutu.
Vain minun elämäni on muuttunut,minä yritän rakennella itselleni uutta ,vieläkin hyvää elämää.
Vaikeaa se on ,mutta optimistinen luonteeni ei anna periksi,se uskoo,että voin vielä saada hyvän loppu elämän.
Miksi en muuten saisi,olen terve,puitteet ovat kohtuulliset,elämän halu tallella,mutta se ajoittain esiin tunkeutuva suru,meinaa musertaa allensa.
Ihminen on kumma olio,itsesääli meinaa viedä voimat iloisemmaltakin ihmiseltä.
Mutta nyt tuli taas annettua tilitys ja se saa vähäksi ajaksi riittää.
Huomisen tullen uhkun taas tarmoa ja mattoja syntyy,
Tämä nyt oli tälläinen ,ei mikään,kun tuo aihe nyt sattui tuohon tulemaan,niin tähän voi pistää sekatuntojaan,ajattelee,pioni*
Kun kerroit katselevasi ikkunasta. Minäkin katson joskus, useinkin, vaikka en varsinaisesti katsele mitään. En ainakaan kyttää, niinkuin joku saattaisi ajatella kun näkee naapurinsa katsovan ulos.Kukkia kastelessani olen usein pysähtynyt hetkeksi seuraamaan kadun liikennettä, enkä edes ajattele mitään erikoista, saati että mielenkiintoni olisi keskittynyt tarkkailemaan kuka tulee tai menee ja yksinkö, vai jonkun kanssa.
Nämä olivat sekatuntoja. Tuli vain mieleeni.
Kauniisti kirjoititte! Maisematkin voisivat olla vaikkapa "omia". Kiitos.