Terveysviinalla eroon kiloista?

Voisiko joku viinatehdas suunnitella sellaista viinaa, joka sisältäisi tervehdyttäviä ainesosia? Esimerkiksi viinapulloon voisi oheen liittää viikon annoksen hyviä omega-rasvahappoja. Siten viikonloppunautiskelija voisi rentoutuessaan lääkitä myös elimistöään eikä lihoisi niin todennäköisesti kuin ilman niitä omega-rasvahappoja. Kansanterveys kohenisi kohisten.

Ihmettelen sitäkin, että miksi ei tiede ole jo tähän mennessä kehittänyt viinaa, jolla olisi laajempiakin terveysvaikutuksia vaan edelleen myydään terveydelle haitallista viinaa. Kun kerran voidaan halkoa atomeja ja matkustaa Kuuhun niin miten voi olla muka niin vaikeata tehdä viinasta terveysjuomaa? Uskon, ettei tällaisen terveysviinan kehittäjälle tarvitsisi jakaa nobel-palkintoja, sillä hän luultavasti pystyisi melko piankin itse jakamaan kyseisenlaisia palkintoja ihan omasta pussistaan.

Nyt kaikki miettimään miten muuttaisimme viinan terveelliseksi. Terveysviinalla Suomi nousuun!

6

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pssstt,...
    • Monet uudenlaiset ajatukset on aluksi leimattu huuhaaksi. Jostain syystä ihmisten on viinankin suhteen helpompi kauhistella viinan haitallisia terveysvaikutuksia kuin miettiä miten tuosta niin himoitusta viinasta tehtäisiin terveemmän elämän lähde. Pitäisi vain hyväksyä se, että ihmiset juovat viinaa joka tapauksessa ja pyrkiä kehittämään tuota juotavaa parempaan, terveyttä edistävään suuntaan. En usko, että viinaa juodaan koska se on terveydelle haitallista. Sitä juodaan siitä huolimatta. Kun kerran on olemassa näin haluttu tuote, tarvitsee vain kehittää siitä terveyttä edistävä ja kaikki hyötyvät viinanjuonnista. Ajatelkaapa valtion verotulojen kasvua!

      • 1kys.

        Miten etanolin liikakäytön terveydelle haitalliset vaikutukset kumoutuisivat sillä, että lisäät joukkoon rasvahappoja tai muita lisäaineita, vaikka se viinan keskeinen vaikuttava aine säilyy aivan entisellään?

      • 1kys. kirjoitti:

        Ehkä ilmaisin ajatukseni epäselvästi vaikka omasta mielestäni yritinkin selittää asian useampaan kertaan. Mutta kertaus, siihenhän meillä aikaa riittää, joten otetaanpa vielä uudestaan:

        1. Esimerkkinä viinan muuntamisesta terveystuotteeksi ehdotin aluksi, että viinapulloihin liitettäisiin mukaan omega-rasvahappoja (vaikkapa kapseleina). Koska en ole terveysasiantuntija, en tiedä kaikkia viinan haittavaikutuksia, mutta tietääkseni omega-rasvahapot ovat terveyttä edistäviä. Joten viinaa nauttiva henkilö, joka nauttisi myös niitä omega-rasvahappoja, saisi mukana ainakin jotakin terveellistä.

        2. Parempana vaihtoehtona olen tuossa edellä esittänyt, että viinasta kehitettäisiin terveellisempää. Siis viinana myytäisiin jotakin juomaa, joka saa aikaan samat halutut fiilikset kuin viinakin. Vertaa vaikkapa makeutusaineisiin, joita nauttimalla on tarkoitus makeuttaa juomaa tai ruokaa, mutta välttää sokerin haitalliset vaikutukset. Alkoholinkäytön, viinanjuonnin tärkeimpänä vaikuttimena näkisin humalatilan saavuttamisen tavoittelun. Niinpä voitaisiin kehittää juoma, jolla tuo humalatila olisi saavutettavissa ja joka lisäksi sisältäisi terveyttä edistäviä ainesosia. Ne ihmiset, jotka nauttivat vuosikertaviinejä niitten maun vuoksi eivät yleensä ole ongelmakäyttäjiä. Viiniharrastajat voisivat edelleen nauttia viineistään. Ongelmakäyttäjät haluavat tulla humalaan. Mikäli tämän humalan aikaansaaminen olisi terveyttä edistävää, se koituisi kaikkien eduksi. Kansanterveyden koheneminen toisi valtavat säästöt terveydenhoitomenoissa (esim. kakkostyypin diabetes), jotka voitaisiin kohdentaa vaikkapa infrastruktuurin parantamiseen tai vanhusten laitoshoitoon.

        Näin sait nyt tavallaan kaksi vastausta yhteen kysymykseen, mutta koin tarpeelliseksi selventää näkemyksiäni.

      • 1kys.
        tsuppari52 kirjoitti:

        Onhan siinä kieltämättä ideaa, mutta vaatisi laajoja tutkimuksia ja tuotekehitystä.
        Lisäksi tuotteesta tulisi huomattavasti tavallista viinaa kalliimpi.
        Olisihan se kuitenkin eräänlainen ihanne, kun voisi vetäistä aivan normihutikan, kankkunen ei tulisi niin pahana paremman juomalla saadun ravintotilanteen ansiosta, ja samalla tulisi hoidettua terveyttä.
        Haaveilla saa.

        Hintaa on vaikea arvailla, kun ei tuotetta ole vielä olemassakaan. Aikamoisissa hinnoissa se tosin olisi, mikäli viinaakin kalliimpaa olisi. Toisaalta valtio voisi aluksi tukea terveysviinan käyttöä edullisemman verotuksen keinoin.

        Viina ei varsinaisesti ole mikään luonnontuote, vaan tarkalla prosessilla valmistettava kemiallinen aine. On täysin käsittämätöntä, ettei sille ole kehitetty korvaavaa, terveyttä edistävää vaihtoehtoa.

        En usko, että ihmiset tavoittelevat päihtymystä tarkoituksenaan tuhota itsensä. Tosin tällaisiakin tapauksia voi olla. Valtaosa viinanjuojista löytää päihtymyksestä edes hetkellistä iloa, lohtua, rentoutusta, unohdusta. Maailma ei ole reilu mesta, jossa kaikki menisi hyvin kunhan vain hoitaa oman osuutensa. Monelle perjantaipullo on se mikä auttaa jaksamaan. Jotkut löytävät vastaavankaltaista iloa ja lohtua uskonnosta, odottavat taivaallista voittopalkintoa. Joillekin taas voittopalkinto on perjantaipullo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      246
      9280
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2785
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1899
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      193
      1879
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1391
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1377
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1286
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      64
      845
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      818
    Aihe