Antakaa apua, neuvoa, vinkkiä..
Olen 29 -vuotias mies. Minulla on todella herkkä ja repaleinen mieli. Mieleni on todella hento, koko ajan altis huonolle ololle. Minusta tuntuu kuin eläisin elämää hiuskarvan varassa, en koe olevani tasapainossa. Mieleni ja ajatukseni ovat täynnä pelkoa, ahdistusta, ristiriitoja ja pakko-oireita.
Ensinnäkin pyörittelen päässäni aivan älyttömästi asioita. Mietin ja pyörittelen. Ihme ettei päästäni nouse jo savua, sen verran kovaa ajatustenjuoksuni väliilä on :) Ja kun ne ajatukset pyörivät niiden huonojen asioiden parissa. Olisi helpompaa ajatella ihan yleisiä asioita kuten esim. että onpa kova pakkanen tai että onpa nätti maisema. Mutta ei.
Saatan myös kokea huonoa mieltä jostain yhtäkkiä mieleen nousevasta ajatuksesta. Pakko-oireisuutta on sen verran, että esim. koen ikäänkuin ennalta näkeväni joitain tulevaisuuden asioita jos esim. teen jotain tiettyjä ratkaisuja. Eli minun on tehtävä tietyllä tavalla, jotta välttyisin joltain ikävältä.
MInä pelkään sen puolesta, että miten tulevaisuuteni käy. Kuinka minun pääni kestää? Haluaisin rakentaa elämääni uusia asioita, mutta pelkään, että mieleni estää ne. Koen, että ei näin tasapainottomana voi oikein rakentaa mitään pysyvää. Ainakin se on vaikeaa, jos joutuu kamppailemaan mielensä kanssa näin paljon. Tämän ikäisellä miehellä alkaa jo olla haluja saada elämään pysyvyyttä, mutta kuinka voin niitä saada, jos pääni on näin herkkä?
Minulla on todettu ahdistuneisuutta. Lääkkeitä kokeilin juuri muutaman viikon, mutta ajattelin lopettaa ne. Terapia alkoi juuri. Jos joku osaa jotain sanoa tai auttaa/kertoa mielipiteensä, niin olen erittäin kiitollinen :)

Vastaukset 10
Vanhimmat
On hyvä että olet päässyt aloittamaan terapiaa. Järkesi sanoo, että nuo ajatusimpulssit eivät ole normaaleja ja käyt ylikierroksilla. Yirität noilla pakkotoiminnoilla ja hallita tulevaisuuttasi ja samalla itseäsi. Terapia voi parhaiten auttaa. ole siinä avoin ja rehellinen.
Varmaan nosita ajatuksista puhuminen ja kirjoittaminen auttaa ja helpottaa ja voit silläkin tavoin työstää pahaa oloa.
Varmaan kannattaa purkaa energiaansa liinkuntaan ja yrittää keksiä tekemistä, kuunnella musiikkia.'
Älä jätä lääkitystä omin päin. Jospa kokeilemalla löytyy sopiva lääktiys. Alussa ne eivät tehoa, joten älä lopeta vielä.
Sinulla on alitajunnassa käsitelemättömiä juttuja.
Kiitos vastauksestasi :) Olen todella lääkevastainen. Ja minua ärsytttää todella se, että näissä mielialalääkkeissä on niin monta eri kantaa. Eihän verenpaine lääkkeissä ynnä muissa ole yhtä suurta eroavaa mielipidettä niiden hyödyllisyydestä/turvallisuudesta!
Kirjoittaminen ja asioiden jäsentely auttaa. Ainakin hetkellisesti. Mutta tätä tilannetta on oikeastaan jatkunut jo vuosia. Varmasti alitajunnassa on käsittelemättömiä juttuja, jotka painavat koko ajan ja nousevat pintaan yhä uudestaan.
Ja pakkotoiminnoilla yritän todella hallita itseäni. Pelkään, että menetän koko tilanteen käsistäni. Pelkään, että paha olo ja kaikki paska valtaa mieleni ja menetän lopunkin jäljellä olevan tasapainoisuuteni. Yritän pitää kynsin hampain kiinni viimeisestä tasapainoisuudestani, koska koen, että se on minulle ainut keino saavuttaa elämässäni haluamiani asioita. Siksi se menee kamppailuksi ja mieleni on hiuskarvan varassa.
Huhhuh!! Ihan täysin samat oireet kun minulla! Elämä hiuskarvan varassa, juuri näillä sanoilla olen kuvannut omaa oloani. Minulla aljoi siis aivan,järjetön ahdistus puolo vuotta sitten, olin vähän aikaa osastollakin jne. Ja nyt aika on vähän lieventänyt sitä, mutta edelleen saa olla pelkäämässä että millon se pelko tulee ja minulla on myös pakko oireita jotka liittyvät epävarmuuteen :\
Oletko ohoh aloittanut/käyttänyt mitään lääkitystä ahdistukseen? Ei ole mukavaa, kun mieli on niin repaleinen ja ylikuormittnut, että elämä todellakin tuntuu kuin hiuskarvan varassa. Rakennapa siinä sitten elämääsi pysyviä asioita, kun olet epätasapainossa ja pyörittelet mielessäsi jatkuvasti asioita. Ja joudut koko ajan ikään kuin psyykkaamaan itseäsi pysyäksesi koossa.. :(
Joo, mulla on toi ihan sama fiilis että mieli on ihan ylikuormittunut.. Ja olen käyttänyt ketipinoria vähän aikaa,sen jälkeen sertraliini (en tiedä oikein oliko näistä kummastakaan apua, olin niin ahdistunut silloin että en osaa sanoa olisiko mikään lääke auttanut, tuntuu että ei). Mutta nuo lääkkeet eivät ole mieleatäni kauhean hyviä, vaikkakin joillekin voivat sopia. Tällä hetkellä käytössä Valdoxan ja tuntuu suht hyvältä lääkkeeltä ja ei ole oikeastaan mitään sivuvaikutuksia
Ihan niin helppo neuvo, että rupee vaikka lenkkeilemään tai mene metsään. Siellä voit nojata puunrunkoon. Aivan ihmeellistä, mutta auttaa. Ainakin minulla. Tulee jotenkin lisävoimaa.
Kokeile!
pelo on tunne jota 3D-matriisi käyttää pitääkseen ihmiset otteessaan. Rakkaus taas vapauttaa eli muunna pelkosi rakkaudeksi ajattelemalla rakkautta ja sisäistämällä se.
Itsellä ahdistus on niin pahaa, että hermot on jatkuvasti kireällä, olen todella väsynyt ja usein tuntuu siltä ettei hermoromahduskaan kaukana ole. Olen muutaman kerran saanutkin hermoromahduksia kun olen palanut aivan loppuun tämän jatkuvan ahdistuksen takia. Lääkkeistäkin taitaa olla enemmän haittaa kuin apua.
Itsellä niin samanlaisia oireita ollut jo pitkään kuin aloittajalla. Olen yli 40.v. ja v ielä kärsin, toivottavasti en lopun ikää. Oireet ovat hieman helpottaneet iän myötä, mutta silti elämäni on muuttunut totaalisesti sairastuttuani jo lapsena pelko- ja ahdistustiloihin. Olen kokeillut kaikenlaiset ryhmät ja terapiat sekä lääkkeet, mikään ei ole auttanut, koska luottamus ihmisiin on mennyt jo varhaisessa lapsuudessa. Todellinen romahdus tapahtui, kun olin 15.v. Olin niin yksin. Koin ettei minusta välitetty kotona eikä kukaan halunnut olla kanssani koulussa. Minua kiusattiin. Rupesin pelkäämään ja eristäydyin kotiin.
Nuo pakko-oireet vievät tehokkaasti elämänhalun. Minulla on kokemusta. Sitä yrittää hallita omilla ajatuksillaan elämäänsä, ettei tapahtuisi mitään pahaa. Aika stressaavaa ja aiheuttaa ahdistusta ja häpeääkin, kun omien kielteisten ajatuskuvioitten takia ei voi lähteä ihmisten ilmoille. Usein mieleen tulee kaikkea ikävää, mitä voisi sattua. Kait se kielii jonkinlaisesta turvattomuudesta. Ihmekön tuo kun lapsuuden perheessä vallitsi kaaos. Nyt kärsitään kasvatuksen puutteesta. Vanhemmat olivat itse todella hukassa, käyttivät alkoholia ja oli riitaa ja fyysistäkin väkivaltaa. Itsekin olen saanut kokea fyysistä pahoinpitelyä. Lisäksi olen luonteeltani herkkä ihminen sekä empaattinen. Nyt saan ihmeellisiä kohtauksia, aina kun pitäisi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Minulla ei ole juurikaan ystäviä ja niitä vähäisiäkin on vaikeaa tavata näitten pelko-oireitten ja pakko-oireitten vuoksi. Aivan kuin haluaisin pilata tahalleen ihmissuhteeni ja joutua huonoon valoon. Toistan lapsuuden hylkäämiskokemuksia ja torjuntaa. Toisaalta kamppailen vastaan pakko-oireitani. Kun minulla on ystäviä käymässä, yritän olla normaali ja viihtyä ja väliin onnistunkin. Aiemmin mielelläni tarjosin tutuille viiniä, että saisin itsekin maistaa ja edes hieman vapautua näistä hullutuksista. Vaikeaa tämä on, kun haluais tutustua ihmisiin, mutta ei vaan uskalla ottaa kontaktia. Itsetunto on pohjalukemissa ollut aina, kun elämältä vietiin pohja jo lapsena. Nyt yritän pysyä pinnalla. Pelkään kaikkea hyvää, vaikka hyvää kaipaankin. En ymmärrä, jos joku on minusta kiinnostunut ihmisenä, voisin olla ihan hyvä ihminen, jos ei olisi näitä mt-juttuja.
Helpottaa, kun on muitakin samanlaisia kuin itse, vaikka en soisi kellekään tällaista helvettiä. Ihmissuhteet kärsii. Ei ole koskaan ollut mitään pysyvää ihmissuhdetta, kaikki on vaan tulleet käymään elämääni. Kun on niin kipee. Olen aika pessimisti ja kyyninen. Minua ei auta, jos joku pullamössötäti tulee sanomaan mulle että "ajattele positiivisesti". Vain saman kokenut voi toista ymmärtää.