Suomalaisen sotapäällikön tulee olla nero

kukamukanero

Perusjenkkisotapäällikkö häviäisi täällä sotansa kahdessa viikossa. Suurvallan naapurissa. Perustaso ei riitä. Mannerheim, Enckell ja Talvela oli sellaisia.

4

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tabuhan se nyton

      Venäläisten kanssa tuskin tulee hankaluuksia. Järkeviä ihmisiä jasuomalaisrakkaita. Poliittisen johtomme tulisi enemmän ottaa kantaa Karjalan palautukseen.

      • Joskus aikaisemminkin meikä-äijä on kenenkään pyytämättä tuumiskellut, että venäläiset saisivat meistä suomalaisista ikuisia ystäviä palauttamalla v:n 1939 rajat ja siinäkinhän on kaksi vaihtoehtoista mahdollisuutta:
        - ennen talvisotaa voimassaolleet rajat;
        - Terijoen hallituksen CCCP:n kanssa sopimat rajat.
        Samalla meiltä haihtuisi kuin kangastusautereena auringonnousuun koko Nato-puuhastelu. Toki voisimme suositella sinne Brysseliinkin, että Nato joutaisi siirrettäväksi sinne samaan kylmän sodan aikakauden menneisyyteen, missä Varsovan liitto on ollut jo pitkälti yli kaksi vuosikymmentä.


    • hiztoriarulez

      Erityisesti suomalaisten salainen ase on Suomi24:n historiaosaston maa-, panssari- ja ilmasodan huippukyvyt. He kun pääsevät johtamaan leoopardit ja hoornetit taistoon, niin vihulainen on kyykyssä.

    • Rommel

      Kuka helvetin Enckell?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      200
      1546
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      961
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      666
    Aihe