Olen kuullut vain puhuttavan miehistä (miksei naisistakin) jotka roikottavat naisia perässään välillä antaen ymmärtää jotakin, minkä perusteella sitten nainen jää toiveekkaana odottelemaan 'jotain suurempaa'.
Nyt sitten vain onnistuin itse törmäämään tällaiseen. Jännä miten sitä ihastuneena riittää että toinen edes joskus harvoin sanoo ohimennen jotain sellaista, josta voisi päätellä hänellä olevan mahdollisesti myös jonkin sortin tunteita. Muuten käyttäytyy kuin ääliö. Kaiken lisäksi näyttää olevan useampi nainen kierroksessa, samalla tyylillä tietenkin.
Jotenkin en tajunnut et tällaisia on oikeasti olemassa!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllähän näitä miehiä piisaa, eli pelimiehiksi kai yleensä kutsutaan. Hassuja tyyppejä. Jotenkin tunnevammaisia.
Minäkin olin yhen tällasen satimessa, tapailimme 9 kuukautta. Halleluuja mitä meininkiä. Äijä vedätti minkä ehti ja minä tein kaikkea itselleni vierasta, jotta edes joskus näkisin häntä.
Opin paljon. Kantapään kautta on välillä hyvä kokea. Osaan myös varoa nykyään, pahat pojat eivät kiinnosta enää, Sain oman mitallisen ja voin keskittyä nyt itseeni, elämääni ja mahdolliseen tulevaan suhteeseen paremmin.
kuin myös hän kirjoitteli tänne kaikkea ihanaa ja töissäkin hän katsoi suoraan silmiin aina kun tavattiin ,puhui niin kauniisti ,oisi halunnut jutella miten etenisimme ,mut oli hyvä kun soitin hänelle ,kysyin häneltä rupattelu tuokiosta , miksi pitäisi niin hän teki tyhjäksi ,aivankuin oisin kuvitellut kaiken ,hänen kiinostuksensa ,no minä hölmö kiinostuin myös tästä tyypistä .onneksi tuli ilmi nyt eikä vasta myöhemmin .EI ENÄÄ mitään tällaista .ajattelinkin että miten noin komea mies voisi kiinostua tän ikäiseen naiseen .