Haluan Joensuuhun. Ampumahiihto kyllästyttää

Mukaan sopii. Lähtö jokaisena arkipäivänä klo 08.00 vesitornin juurelta.
30390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei sopinu mukaan, oli lähtö täynnä entisiä Kontilahden politikkoja, jotka muuttaa eläkepäivikseen Joensuuhun.
Miksi ihmeessa he hylkäävät tämän maan mainion eldoradon, kun tarvitsevat jotain apuja vahuudesta selviämiseen, politiikassa ollessaan hekin puollustivat henkeen ja vereen itsenäistä kuntaa.

Äänestä

Muistahan että kyyti lähtee joka aamu klo 08.00
Huomaat ja tunnistat ruosteisen pienoislinjurin helposti.
Lämmityslaite ei meidän autossa toimi, mutta järjestämme pukkihyppelyä 5 minuutin välein. Ensimmäinen autoon tullut saa toimi pukkina.

Tervetuloa suuremmallakin joukolla.
Huom. Pienipalkkaisille on varattu kyyti auton katolle.

Äänestä

Taas olin kyytiä kyttäämässä menin jo 7.00, mutta kaikki kunnan virkamiehet oli menossa samalla bussilla kysymään töitä joensuusta. Vihreäkantinen neliapilalla somistettu puoluekirja kourassa. En taaskaan mahtunut bussiin.
Kaikki vannoivat ettei ikinä ***kkaan Nallelandiaan päin jos muualta töitä saavat.

Äänestä

Väärä todistus. Eihän tuossa ollut kuin Sihvonen (kok.) ja muutama muu joensuulaisen kunnanjohtajan ja kirkkoherran kanssa.

Äänestä
  • Aikainen kana se jyvän löytää,eräsvirkamies nousi jo linjaautoon parivuotta sitten ja niimpä kaupungissa keksittiin uusivirka ja nimike joka muistuttaa,nimensä puolesta jotain muinaisen,epyktin hieroklyyvii ja patolokin välimuotoa,elikä mielikuvitus käyttöön on niitä virkoja ja jos ei niin,keksikää tekin itse,sen kaveri pääs myös Paratiisiin uuteen virkaan. Ostakaa haitaribussi sopii enämpi kerralla

    Äänestä

  • Oliko Sihvonen lyhyessä mekossa tinkimässä kyytiä?
    Sihvonen otetaankin koppiin kyytiin ja.....

    Joensuuhun tullessa Sihvonen tukka sotkussa ja silleen...

    Äänestä

"Huumoria kestä" nimimerkin kirjoitus oli tämän päivän pelastus.

Kiitos makeista nauruista.

Äänestä

Tänään oli noita minihametyttöjä menossa Joensuuhun, sanoivat että vain käymäsiltään. Eivät hylkää meitä Kontilahden karjuja.

Äänestä
  • Niin niitä kontiolahden minihametyttö tulee tänne joensuuhun, kun täällä saavat isoa kyrpää ja kunnolla mitä ei kontiolahdelta löydy. On se mukava panna näitä kontiolahden lutkia kunnolla oikein joka reikään sillä aikaa kun niiden nahjusmiehet ajelevat töihin VW passatillaan jolla on vasta ajettu vain 360tkm

    Äänestä

Kyytiin sopisi enemmänkin kokoomukselaisia.

Äänestä

Elekää helevetissä ajako niitä muualle, kukas maksaa meidän luusereiden kulut. Mehän ei maajulleina ole iknä maksettu veroja ja jostain ne on meidänkin kulut masettava.
Kokoomukselaiset on hyviä maksajia, korkeat palkat ja vähään tyytyvät ihmiset, eivät juurikaan pataroi kunnan tiloissa eivätkä käytä julkisija palveluita.

Äänestä

Kokoomus maksaa kyydit.
Linjurista puhkesi toinen takapyörän kumi.
Oli niin tupaten täynnä Joensuuhun menijöitä.

Vielä on yksi!! Huusi mummo tienposkesta.
Yksi kokoomuslainen meinasi unohtua.
Valitettavasti auton katollekaan ei enempää mahdu.
Minihameiset sentään livautettiin koppiin, kai se lämppäri toimii?

Äänestä

Kyyvissä oli kolme kepulaista ja ilman hattuu.

Äänestä
  • Ne oli menossa pyytämään Joensuulta rahaa AH-pyhättöön.
    Oli niillä hatutkin mutta ne oli kourassa, ne opettelee tulevaa aikaa, kun joutuvat kaiken pyytämään hattu kourassa itsenäisenä kuntana Joensuulta.
    Loppus pian pakkaset saattaa loputkin aivot jäätyä, kun Joensuu ei päästä niitä enää sisälle virastoihinsa.

    Äänestä

Minihametyttöjen erioikeudet jatkuu myös Joensuun sylissä.

Äänestä

Otetaan myös yksi petolintu kyytiin. Joensuussa sille oiva pesä oli talvi tai kesä.
Autoa joutui taas korjaamaan kun jouset painuu littanaksi. Yksi norra poikki. Mutta ei huolta huomenna taas klo 08.00 ollaan vesitornin juurella kuopimassa lähtökuopissa.
Ja sitten tukka suorana Joensuuhun.

Äänestä

Tuokaa mukana kanisterilla 20 litraa naftaa. Muuten linjaauto kunnossa.
Pieni on kaunista, kuultiin Sivosen mahdollisesti kuiskanneen Joensuu liitoksesta.
Mitähän noista huhuista taas uskoisi.

Ja aamulla taas klo 08.00 kyyti Joensuuhun vesitornin juurelta.

Äänestä

Auto taas täynnä Joensuuhun menijöitä.
Laskemme lipun hintaa.
Tervetuloa.

Äänestä

Viimeisen tiedon mukaan lähtijöitä on niin paljon, että onkin helpompi jättää vastustajat kuntaan ja kannattajille kunta maksaa matkalipun Venäjän Antimanskiin.
Siellä voivat kaikki 50 ampumahiihdon kannattajaa elää looppu elämänsä lempiharrastuksensa parissa.

Äänestä

Uusimme auton ensiviikolla. Haitaribussia tuodaan jo Kontiolahdelle.
Poliittikkotytötylleröt emme aio hylätä teitä.
Minihame päälle ja korkokengät jalkaan sekä tukka tötterölle hiuslakalla.
Nyt myös lämpö hytissä piisaa.
Joukolla mukaan tekemään Suur-Joensuuta.
Se muu suuruuden tavoittelu kun kuihtui talvisodan pakkasissa.

Erityisesti persaukiset kokoomuslaiset kyytiin.

Äänestä

Kyytiin mahtuu nyt hyvin. Haitaribussilla Joensuuhun.

Lähtö arkisin klo 08.00 vesitornin juurelta.

Lauantaina ja sunnuntaina ajamme tilausajoja. Suuntana Joensuun lähiöt.

Äänestä

Joukko kokoomuslaisia poliitikkoja rikkinäisine kumisaappaineen odotteli aamulla kyytiä.
Lieneekö rahat loppuneet, kun Joensuuhun oltiin menossa.

Auto lähtee aina klo 08.00 vesitornin juurelta.

Äänestä

Paskat siellä mitään bussia ole Kusela ja Polonen, ottaa nimiä ylös paikalle tulevilta ja lupaavat kyykyttää jatkossa jos eivät suostu tulemaan AH-städiönille katsojaksi.
Puutuu vielä 19500 katsojaa tavoitteesta 20000/päivä.

Äänestä

Tulit tuassiisa liika myöhhää "PAekalla ollu" myö mäntiin tasan klo 08.00

Ol kaaniita kokkoomusnaissii kyyti tuassiisa täännä. Osalla ol kyllä vieläkkii ne rikkinäiset polsut jalassa. Kaaniita kyllä olliit. Suurimmallaosalla ol minihammeettii.

Äänestä

Kokoomusnaisten vitsit oli vähissä kun Juuso astui bussiin ilman rihmankiertämää.
Rikkinäisissä kumisaappaanpolsuissa taisi kokoomusnaisilla loiskahdella. Olisikohan valunut jotain alemmaksi.
Ovat niin nyrpeänoloisia, mutta persaukista porukkaa että nauruksi pitää pistää.
Oikeat rahanaiset kuuluu edelleenkin vasureihin. Stalinistinaiset ne on suomessakin niitä rikkaimpia.

Äänestä

Kokoomuslintturat tyhjine kukkaroineen heti kyytiin.

Lähdöt kuten ennenkin.

Äänestä

Kokoomus nainen joutuu jäämään usein kylmäksi.

Sillä Kokoomusmies ajattelee naisen sijasta vain rahaa.

Äänestä

Kontiolahden kokoomuksella on uusi jahti, Kataisen oppien mukaan pitää kerätä leipä lasten suusta ja kiikuttaa Kataiselle.

Äänestä

Kokoomus ja persaukiset itsensäkehujat kuuluvat yhteen.

Äänestä

no muuta joensuuhun, täällä ei tartte sietää ampumahiihtoa kun sitä ei oo täällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joensuuhun kirjoitti:

Mukaan sopii. Lähtö jokaisena arkipäivänä klo 08.00 vesitornin juurelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu