Olen ollut vakella 86 vuotta kuskina!!

Silloin kun aloitin, häkäpönttö pöhisi linjyrin keulalla, eikä televisiota ollut keksitty. Esi-esi-Vakke oli pomoni ennen sotia, ja Esi-vakke ja Vaken Vakke. Pikku hiljaa ovat tiet muuttuneet sorasta asfaltiksi ja takaisin, mutta Vakken linjyrit paukuttelevat edes takaisin, oli kesä tai talvi, päivä taikka yö. Aina on Vakket pitäneet kuljettajaa arvossa ja jouluna olen saanut lipeä kalaa ja rusinapaukkauksen ylimääräisenä kiitoksena. Kerran linjyristä irtosi rengas pakkasella, ja Iso Vakke ajoi paikalle 30 asteen pakkasessa Parolasta, ja Sveitsin armeijan linkkuveitsellä laittoi renkaan paikoilleen!! Vapaa palokuntalaisena ja kaupungin tuki tolppana voin sanoa herkällä sydämellä, että Vakkejen popula on ihmisistä parhaita! Perkele! Siinä Rahamäet ja muut ns. Kalustolla ylvästelijät alkavat helposti laulattamaan poskeaan, mutta kun tietä piisaa, niin Vakken vanhoilla luotto peleillä ajavat kuskeista parhaat kohti auringon laskua. Siinä on parempikin että stop-nappi ja muut nyky ja kykyajan koikotukset eivät toimi kun kuskien eliitti ajaa penaalit laudassa joka vuoron pre siis eikä melkein!
39339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kiitos Sakke, tämä oli hieno työläisen avautuminen. Mukavaa että tällaisia pitkiäkin työsuhteita vielä on. Tällainen positiivinen henkiminen auttaa kaupunkimme kehittymisen tiellä.

Äänestä

Miten ihana tarina! Liikutuin syvästi tästä. Ihanaa että nykyaikanakin on tällaisia tuhkimotarinoita.

Äänestä
  • Kyllä, onneksi tällaisia Vakkeja on nykyaikanakin.

    Äänestä

  • Koskahan Sakke pääsee eläkkeelle?

    Äänestä

  • shauyyyaaa kirjoitti:

    Koskahan Sakke pääsee eläkkeelle?

    40 vuoden päästä

    Äänestä

Vähän vaihtelua ainaisten pätkätöiden sijaan.

Äänestä

Vaikuttaa kilpailussa hävinneen katkeralta vuodatukselta. Kirjoitusvirheet paljastaa. Ei ole kielioppikaan hallussa.

Äänestä
  • Se on yli 100 v

    Äänestä

  • Satiiri voi olla tyylilajina vaikea tunnistaa, mutta tuohan on huumorimielessä tehty vastine "Vekalla kuskina 28 vuotta"-ketjuun?

    Äänestä

  • rementia pekalla vek kirjoitti:

    Se on yli 100 v

    Joo, ei tuossa iässä enää varmaan kirjoitustaito riitä.

    Äänestä

  • Meilläkin oli ennen Pussi, mutta ei tarvittu niin heitettiin se Vekka.

    Äänestä

  • kielimestari kirjoitti:

    Meilläkin oli ennen Pussi, mutta ei tarvittu niin heitettiin se Vekka.

    Hyvä roustaus.

    Äänestä

  • vakkeeeaaaaa kirjoitti:

    Satiiri voi olla tyylilajina vaikea tunnistaa, mutta tuohan on huumorimielessä tehty vastine "Vekalla kuskina 28 vuotta"-ketjuun?

    Ai, sä huomasit! Hyvä, hienoa!

    Äänestä

  • Salli Kuhanen kirjoitti:

    Ai, sä huomasit! Hyvä, hienoa!

    Kyllä, kaikki tosin eivät huomanneet kommenteista päätellen.

    Äänestä

  • rementia pekalla vek kirjoitti:

    Se on yli 100 v

    Aika pitkään jaksaa linja-autoa ajaa. Respect!

    Äänestä

  • rementia pekalla vek kirjoitti:

    Se on yli 100 v

    Vakella voi olla 150 vuotiaaksi asti töissä.

    Äänestä

  • jkoiijjkmjjkk kirjoitti:

    Vakella voi olla 150 vuotiaaksi asti töissä.

    Juu. Siilä on hyvät suhteet joka puolelle. Metusalemkin on sillä töissä. Oli jo nälkävuosien aikana.

    Äänestä

  • Yli 900 vuotta kirjoitti:

    Juu. Siilä on hyvät suhteet joka puolelle. Metusalemkin on sillä töissä. Oli jo nälkävuosien aikana.

    Kuulostaa ihanalta.

    Äänestä

Vielä me kuulkaa nähdään häkäpönttö Vekat täällä ajelemassa!!! Valitettavasti.
Paitti jos mennään Leville ja Davosiin seminaariin, niin opitaan pikku virheistämme

Äänestä
  • Et oppisi edes Kiinassa valitettavasti.

    Äänestä

  • kgggjdg kirjoitti:

    Et oppisi edes Kiinassa valitettavasti.

    Hyvä Heini, taisi käpy palaa oikein kunnolla?

    Äänestä

  • heinille piisaa kirjoitti:

    Hyvä Heini, taisi käpy palaa oikein kunnolla?

    Heinillä palaa aika usein.

    Äänestä

  • Tulevaisuudessa on positiivista pöhinaa sekä häkä- että valtuutettujen pöntöissä.

    Äänestä

  • Tulevaisuus hyvä kirjoitti:

    Tulevaisuudessa on positiivista pöhinaa sekä häkä- että valtuutettujen pöntöissä.

    Pöntöt kunniaan.

    Äänestä

  • ggghghhj kirjoitti:

    Pöntöt kunniaan.

    Ne on jo valtuustossa.

    Äänestä

  • piugig8yog kirjoitti:

    Ne on jo valtuustossa.

    Kyllä.

    Äänestä

  • ahsgggaa kirjoitti:

    Kyllä.

    Kerran olin bussissa ja aloin sen matkan jälkeen tuntea sympatiaa niiden kuljettajia kohtaan. Jatkuva kiihdyttäminen ja hiljentäminen taukoamatta pysäkkien välilläkin ei voi olla vaikuttamatta sielunmaisemaan. Kokeilkaapa itse - kaasu pohjaan - kaasu pois - kaasu pohjaan miten turhauttavaa jalkaterän monotoonista liikesarjaa. Jonkun taudin siitä varmaan saa.

    Äänestä

  • vanhoja bussejako? kirjoitti:

    Aloittaja tuntuu olevan ainakin ylpeä ammatistaan. Kyllä kuskeja on monenlaisia, on niitä parhaitakin.

    Äänestä

  • ammattiylpeys kirjoitti:

    Aloittaja tuntuu olevan ainakin ylpeä ammatistaan. Kyllä kuskeja on monenlaisia, on niitä parhaitakin.

    Näin on!

    Äänestä

  • vanhoja bussejako? kirjoitti:

    Kerran olin bussissa ja aloin sen matkan jälkeen tuntea sympatiaa niiden kuljettajia kohtaan. Jatkuva kiihdyttäminen ja hiljentäminen taukoamatta pysäkkien välilläkin ei voi olla vaikuttamatta sielunmaisemaan. Kokeilkaapa itse - kaasu pohjaan - kaasu pois - kaasu pohjaan miten turhauttavaa jalkaterän monotoonista liikesarjaa. Jonkun taudin siitä varmaan saa.

    arvostella kenenkään ammattia vain sivusta katsomalla.

    Äänestä

  • Eipä kannata... kirjoitti:

    arvostella kenenkään ammattia vain sivusta katsomalla.

    ps.tokaisu tarkoitettu nimimerkkille "vanhoja bussejako?".

    Äänestä

  • eipä kannata kirjoitti:

    Bussilla ajo onn jännittävää puuhaa.

    Äänestä

  • eipä kannata kirjoitti:

    ps.tokaisu tarkoitettu nimimerkkille "vanhoja bussejako?".

    Kyllä vanhallakin busalla pääsee lujaa.

    Äänestä

  • ssfddddd kirjoitti:

    Kyllä vanhallakin busalla pääsee lujaa.

    Pääsee ! synkältä 70-luvulta muistan karmivan episodin. Oli talvi, istuin seppälä-saarisen pikkumersun takapenkillä, ulkona oli -10 ja mersussa -14. laseteltiin tulemaan toistasataa turuntietä radan yli kylille päin ja cajanderin kulman oikea ysikymppi lähestyi, kuski laittoi pientä sisään ja kytkintä ylös kun pahin tapahtui, sileät takarenkaat lukkoon ja mutka peilijäässä! kuski vatkasi vaihtoehtokeppiä ja kädet kävi kuin tynnyrinpesijällä, Onnikka aivan tappisladissa, onneksi oli niin väljät olkatapit että sai renkaat käännettyä, syöttöpetaali lattiaan kakkosella että etukammiodieselin laakeriliuskat vaihtoi paikkaa kampiakselilla mutta karstat lähti, se pelasti. No kuski otti onnikan haltuun ja ainoa mitä tapahtui niin taistelun tiimellyksessä putosi oranssi nortti kuskin suusta. Muistan aution riston kauhistuneen ilmeen tuupparin lasin takana että nyt tulee onnikka salin puolelle mutta ei! itsellä meni takapenkillä hetken elämä filminauhana silmieni editse, eikä ollut kaunista katseltavaa. Kuski pysähtyi aseman pysäkille, laittoi vapisevin käsin uuden nortin suuhun, ei meinannut liekki osua, rykäisi kurkkua ja kääntyi taaksepäin ja sanoi: ei olis muuten taittunu selvistäpäin. Koko matkustamo eli 6 käärmetalon mummua ja minä vedimme semmoiset aplodit kuskille että en moisia koskaan kuullut edes keihäsen lennolla kun kanarialle laskeuduttiin! Kunnioittakaamme noita yli-inhimillisiä ja eeppisiää sankareita jotka moisia metallihirviöitä voivat hallita. Ojaan väistän ja hattu pois kun onnikka tulee vastaan !?

    Äänestä

  • speed 1 kirjoitti:

    Siis tietenkin viipurintietä tultiin, aika kullittaa muistiot !

    Aika hieno tarina.

    Äänestä

  • speed 1 kirjoitti:

    Siis tietenkin viipurintietä tultiin, aika kullittaa muistiot !

    Kovaa on ollut meno Vakkella aikanaan.

    Äänestä

  • speed 1 kirjoitti:

    Siis tietenkin viipurintietä tultiin, aika kullittaa muistiot !

    Viipurintie on liukas talvisin.

    Äänestä

  • ahmad nakkala kirjoitti:

    Viipurintie on liukas talvisin.

    Suolataa nykyään.t

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sakke Hanakaasu kirjoitti:

Silloin kun aloitin, häkäpönttö pöhisi linjyrin keulalla, eikä televisiota ollut keksitty. Esi-esi-Vakke oli pomoni ennen sotia, ja Esi-vakke ja Vaken Vakke. Pikku hiljaa ovat tiet muuttuneet sorasta asfaltiksi ja takaisin, mutta Vakken linjyrit paukuttelevat edes takaisin, oli kesä tai talvi, päivä taikka yö. Aina on Vakket pitäneet kuljettajaa arvossa ja jouluna olen saanut lipeä kalaa ja rusinapaukkauksen ylimääräisenä kiitoksena. Kerran linjyristä irtosi rengas pakkasella, ja Iso Vakke ajoi paikalle 30 asteen pakkasessa Parolasta, ja Sveitsin armeijan linkkuveitsellä laittoi renkaan paikoilleen!! Vapaa palokuntalaisena ja kaupungin tuki tolppana voin sanoa herkällä sydämellä, että Vakkejen popula on ihmisistä parhaita! Perkele! Siinä Rahamäet ja muut ns. Kalustolla ylvästelijät alkavat helposti laulattamaan poskeaan, mutta kun tietä piisaa, niin Vakken vanhoilla luotto peleillä ajavat kuskeista parhaat kohti auringon laskua. Siinä on parempikin että stop-nappi ja muut nyky ja kykyajan koikotukset eivät toimi kun kuskien eliitti ajaa penaalit laudassa joka vuoron pre siis eikä melkein!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu