Rangaistusvaatimus ja viisumi

Hei,

En löydä kunnolla vastausta oikeusrekisterikeskuksen enkä poliisin sivuilta tähän kysymykseeni. Voisiko joku auttaa minua?

Ajoin illalla hämärällä tiellä ilman auton valoja. Valoissani oli vikaa ja vilkuttelin niitä pois ja päälle. Poliisi tuli vastaan ja antoi minulle lapun, jossa lukee "rangaistusvaatimusilmoitus". Minulle ei kunnolla selitetty mitään, mutta rikoin tietysti lakia, sillä pimeässä pitää ajaa valot päällä. Ei sillä ollut merkitystä, että oliko ne hetken pois vaiko koko ajan pois. :(

Lapussa minulle on määrätty päiväsakkoa, joka on yhteensä 84€. Siinä on rastittu kohta "liikenneturvallisuuden vaarantaminen" ja mustattu kohta "liikennerikkomus". Miksi sekä rasti että mustaus? En ymmärrä mitään.

Olin niin järkyttynyt siitä, että tein vahingossa rikoksen, enkä osannut sanoa virkavallalle juuri mitään; en edes esittää kysymyksiä.

Nyt olen aivan avuton, sillä en tiedä mihin otan yhteyttä, jotta saan lisätietoa. Suurin kysymykseni on kuitenkin:

Voiko saamani sakkorangaistus olla esteenä opiskelijaviisumin myöntämiseen Yhdysvaltoihin?

Olen todellakin lähdössä opiskelemaan ja olen jo kouluunhakuprosessissa. Viisuminhaku tulee pian ajankohtaiseksi. Luoja, toivon niin, ettei tämä onneton sattuma tuhoa kaikkia suunnitelmiani. Kiitos avusta.
5120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ne Yhdysvaltoihin ota tollaisia kovanluokan rikollisia.

Äänestä

Rautalankaa.

Suomessa vain syyttäjällä ja oikeudella on sakotusoikeus, ei edes poliisilla. Poliisin antama ´sakko´ on vain ilmoitus syyttäjälle tekemästäsi rikkomuksesta, siksi siinä lukee rangaistusvaatimusilmoitus, kuten kirjoitit. Jos syyttäjä poliisilta saamansa ilmoituksen vahvistaa, niin vasta sen jälkeen se muuttuu sakoksi.
Sinulla on tietysti oikeus vastustaa saamaasi ilmoitusta seitsemän vuorokauden kuluessa, vastustamisosoite lukee ilmoituksessa. Jos et vastusta, niin ilmoitus pitää maksaa n. kuukauden kuluessa.
Liikennerikkomuskohta on mustattu siksi, koska poliisi on muuttanut mieltään ja pitänytkin tekoasi liikenneturvallisuuden vaarantamisena, eikä liikennerikkomuksena, eikä ole viitsinyt alkaa kirjoittamista alusta. Syyttäjä kuitenkin lopulta päättää, kumpana hän tekoa pitää.

Liikennerikkeellä ei ole mitään vaikutusta minkään maan viisumin saantiin. Suomessa on miljoonilla ilmisillä liikennerikkeitä, et sinä ole ainoa.

Äänestä

Kaikki vaikuttaa.Rattijuoppi ei pääse hommiin Jenkkeihin ja pahoinpitejijät ja pahemmat ei pääse edes lomamatkalle sinne.Jos kysytöön rikokset ja muut maahantulokaavakkeessa ja ei täytä oikein niin turha toivoa ikinä pääsevänsä edes käymään Jenkeissä.

Äänestä
  • Älä usko tuota. Maahantulokaavakkeessa kysellään vain, onko sinulla huumeita, tai aseita, oletko tulossa tekemään terroritekoa jne. Kun kaikkiin kohtaan vastaa, ei, ei, ei, niin mitään ongelmia ei ole.

    Äänestä

Mitätön juttu, ei kannata murehtia tällaisen takia. Ei mitään muuta merkitystä kuin tuon 84 euron menetys. Ajo-oikeutta nämä rikkeet uhkaavat vasta sitten kun niitä tulee tietyssä ajassa useampia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorikujettaja kirjoitti:

Hei,

En löydä kunnolla vastausta oikeusrekisterikeskuksen enkä poliisin sivuilta tähän kysymykseeni. Voisiko joku auttaa minua?

Ajoin illalla hämärällä tiellä ilman auton valoja. Valoissani oli vikaa ja vilkuttelin niitä pois ja päälle. Poliisi tuli vastaan ja antoi minulle lapun, jossa lukee "rangaistusvaatimusilmoitus". Minulle ei kunnolla selitetty mitään, mutta rikoin tietysti lakia, sillä pimeässä pitää ajaa valot päällä. Ei sillä ollut merkitystä, että oliko ne hetken pois vaiko koko ajan pois. :(

Lapussa minulle on määrätty päiväsakkoa, joka on yhteensä 84€. Siinä on rastittu kohta "liikenneturvallisuuden vaarantaminen" ja mustattu kohta "liikennerikkomus". Miksi sekä rasti että mustaus? En ymmärrä mitään.

Olin niin järkyttynyt siitä, että tein vahingossa rikoksen, enkä osannut sanoa virkavallalle juuri mitään; en edes esittää kysymyksiä.

Nyt olen aivan avuton, sillä en tiedä mihin otan yhteyttä, jotta saan lisätietoa. Suurin kysymykseni on kuitenkin:

Voiko saamani sakkorangaistus olla esteenä opiskelijaviisumin myöntämiseen Yhdysvaltoihin?

Olen todellakin lähdössä opiskelemaan ja olen jo kouluunhakuprosessissa. Viisuminhaku tulee pian ajankohtaiseksi. Luoja, toivon niin, ettei tämä onneton sattuma tuhoa kaikkia suunnitelmiani. Kiitos avusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu