Kyllä me varmaan ollaan

Kaikki hyvin :) Mutta anteeksi aion silti vielä pyytää, jos siihen tulee mahdollisuus. Se on mielestäni kohteliasta.

ku rr palstalla rakastan sinua. ei stana näitä typeryyksiä.

Kaikki hyvin kulta, keskity nyt vaan siihen harjoitteluusi kaikin voimin.

minä ainakin olEn;)

No anteeksi on annettu mutta puhua silti voitais. Ja lopetat sen pelkäämisen, jooko.

Itsekin pelkäät ;)

Rohkeakin pelkää, mutta hän toimii, eikä lamaannu tai pakene. Erilainen reagointitapa samaan tunteeseen. Ei kai se mitään rohkeutta oo, jos ei joudu voittamaan pelkoaan, jos vaan hoitaa jonkun homman ilman, että se tuntuu missään.

Söpö viesti = )

Sivusta, toivon että olette. Rakkautta ei ole, eikä tule ilman anteeksiantoa. Mun on aina ollut helppo pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, toisaalta en ole varmaan älynnyt pyytää, jos en ole ymmärtänyt loukanneeni.

Anteeksi saaminen ja anteeksi pyytäminen on inhimillisyyttä parhaimmillaan. Vai löytyykö vieläkin jotakin parempaa. :)

Join hiton hyvät kahvit ja nyt vasta sitten alkaa tämä päivä rullaamaan.

Mä en ole hyvä antamaan anteeksi.
Viha voi laimeta vuosien mittaan.

Se on helpompaa antaa anteeksi jos ei ole loukattu tai pettynyt osapuoli.

Tiedän ihmisen joka sottaa jokaisen ihmissuhteensa ja erotessa vain häipyy, pysyy pois maisemista muutaman vuoden ja sitten tulee kyselemään muinakettuina "mitä kuuluu" ja yrittää aloittaa saman souvin.

Ihminen ei oikeastaan muutu ja aika harva aikuistuu. Olen erittäin pessimisti varsinkin alkoholistien suhteen. Ihmisen perusluonne on se mikä se on. Henkistä kasvua ja oivallista? Jaaha....jos ihminen ei ole koskaan tiennyt mitä se tarkoittaa, niin miten sen oppii yli 30 vuotiaana?
Ihmeitä tapahtuu, sitä en kiellä. Mutta olen tullut vanhemmiten realistisemmaksi. Jotkut asiat vain ovat.

Tuo kysymyksesi kuulostaa niin tutulta, että jo olet "hän", sanon että pysy kaukana, älä edes ajattele minua, äläkä edes muista mun nimeä. "Hänellä" voi olla minusta hyvät muistot, koska olin liian kiltti ja poistuin pettyneenä paikalta sanomatta, että hän oli kamala.

Mun kiukku ei ole turhaa vaikka suurin pettymykseni tuli siitä, ettei hän ollutkaan niin kiltti ja mukava kuin luulin. Kun tutustuminen eteni, hänestä paljastui kestämättömiä piirteitä. Miksi en sanonut sitä hänelle? Se oli oikeastaan minulta ilkeyttä: en halunnut suoda hänelle sitä tilaisuutta kasvaa. JA sitäpaitsi, mä en ole hänen kasvattaja. Jos tarjotaan pascaa: minä en palkitse sitä hyvällä. Vaan poistun ja annan hänen tukehtua omaansa.
Loogista, eikö?

Voi olla että se oli minun häviö. Mutta mä elän omien päätösteni kanssa.

paree,kun ei ikinä hänen kanssa enää kohdata.

Olen yrittänyt antaa hänelle anteeksi ja kai hänkin on minulle antanut anteeksi. Vaikka tietoisesti annan anteeksi mielessäni sanomalla puoliääneen "Annan anteeksi *****, että ....", niin silti minusta tuntuu hieman tyhmältä, miksi minun tai hänen täytyy pyytää elämää anteeksi. Elämä vaan on. Ihmiset loukkaavat. Sille ei voi mitään. Mutta tässä tullaan siihen, että olisi ihmisen paranemiselle hyvä asia, että hän antaisi anteeksi eikä katkeroituisi.

Kohtaaminen on aika nihkeää eronneilla aviopareillakin, että se on enemmän näyttelemistä ja pettymyksen nielemistä. Ihminen halusi onnistua ja tulla rakastetuksi ja hän ei saanut rakkautta lopulta vaan kylmää kyytiä. Tai suhde kaatui toisen itsekkyyteen. Onhan niitä syitä, mutta perusasia on se, että toinen ei rakastanut.

Annan hänelle anteeksi, että hän ei rakastanut ja en osannut itsekään rakastaa.

Ihmettelen vain, miksi meidän pitäisi vielä kohdata, jatkaa niinkuin olisimme näennäisesti kavereita. En halua astua kaveritasolle, koska se on näyttelemistä. Niin karkealta kuin se kuulostaakin, haluan unohtaa.

Aloituksessa kirjoitat että "on sitten helpompi kohdata" ja nyt ettet halua kohdata. Koeta jo päättää.