Tällaista tällä kertaa
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/177
Puolustusrintama yritti palaveerata Jonkan kanssa, ja heillä oli merkittäviä näyttöjä,
jotka eivät kestä päivän valoa, mutta Jonkalla ei ole ollut moneen vuoteen aikaa
parin tunnin palaveriin.
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/177
Puolustusrintama yritti palaveerata Jonkan kanssa, ja heillä oli merkittäviä näyttöjä,
jotka eivät kestä päivän valoa, mutta Jonkalla ei ole ollut moneen vuoteen aikaa
parin tunnin palaveriin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä ote edellisestä:
Jonkka lupasi ja petti
Helmikuussa 2007 Paavo Nikula sairastui ja jäi eläkkeelle heinäkuussa. Sijaiseksi ja sitten varsinaiseksi oikeuskansleriksi nousi kakkosmiehen paikalta Jaakko Jonkka. Aurejärvi kävi esittelemässä hänelle Vuoren ja Mansikkamäen asian. Jonkka ymmärsi vaivatta asian ytimen, tuomarit olivat vetäneet kantansa hatusta, näkemättä Virtasen väärän valan oikeudenkäynnin aineistoa. Hänen mielestään juttua ei voi ratkaista kuulematta Vuorta ja Mansikkamäkeä. Jonkka vakuutti, että oikeuskanslerinvirastolla on keinot ratkaista asia, heillä keinot riittävät. "Keinot teillä riittäisivät, mutta moraali ei riitä, ajattelin minä", kirjoittaa Aurejärvi. Eikä se riittänyt.
Kahden kuukauden päästä Jonkka päätti jättää asian sikseen väittäen Nikulan jo tutkineen sen. "Tosiasiassa Nikula ei ollut tutkinut juttua, vaan ainoastaan kieltänyt poliisia tutkimasta. --- Jonkka kiemurteli kuitenkin asiasta irti vetoamalla Nikulaan", Aurejärvi toteaa. Nikulan "tutkimus" rajoittuu yhteen käsin kirjoitettuun suttuiseen lappuun. Siinäkään mikään ei osoita tuomareiden tutustuneen aineistoon, josta he päättivät.
Törkeä virka-aseman väärinkäyttö vanhenee 10 vuodessa. Eeva Vuoren ja Liisa Mansikkamäen rikos on vanhentunut, kiitos Nikulan. Paavo Nikulan ja Jaakko Jonkan rikos ei ole vanhentunut. Nikulan osalta takaraja on tämän vuoden toukokuu. Paavo Nikulan ja Jaakko Jonkan rikokset voi 20 kansanedustajaa saattaa tutkittavaksi.
Eeva Vuori on eläkkeellä, mutta Liisa Mansikkamäki harjoittaa edelleen KKO:ssa tuomitsemista.
Wincapita-jutussa on niin ihmeellisiä käänteitä, että ei siinä pysy oikein mukana.
KRP ilmoitti julkisesti, että Englannin viranomaiset jäädyttivät MB-tilit.
Nyt kuitenkin on selvinnyt, että Suomen viranomaiset sulkivat tilit.
Signaalisysteemi oli täysin arvoton, eikä sitä käytetty ollenkaan.
Kuitenkin Itä-Suomen hovioikeudessa todettiin täysin riidattomasti, että signaalisysteemi toimi erinomaisesti, ja sitä käytettiin koko ajan.
Useat todistajat olivat itse tehneet erittäin tuottavaa treidausta.
Kaikki kaikki jäädytykset purettiin, koska syyttäjällä ei ollut esittää mitään todisteita rikoksesta.
Taustayhtiöt oli kuulema tehty hämäysmielessä, eikä niissä ollut mitään toimintaa.
Taustayhtiöistä tuli todistettavasti forex-signaali WishForex taustayhtiöiltä,
ja WWI Company LCC yhtiöltä tuli isoja määriä suoria voittojen kotiutuksia
Sveitsiläisen ja Saksalaisen pankin kautta.
Nämä todisteet on hävitetty systemaattisesti, eikä käräjätuomari hyväksynyt näitä todisteiksi.
KRP ei suostu antamaan puolustukselle niitä asiapapereita, joiden perusteella MB jäädytti rahaliikenteen, vaikka käräjätuomari on vaatinut. Mitä KRP peittelee, mikäli kyseessä on selvä rikos???
Siksikö asiakirjat vaaditaan salaiseksi 80 vuodeksi. Millä perusteella yleensä asiakirjoja salataan, kun puolustus on vaatinut koko ajan, että mitään ei saa salata.
Annettiin ymmärtää, että tutkinta aloitettiin WC-sijoittajan rikosilmoituksen perustella. Kuitenkin rahanpesuyksikön virkamies teki 1. rikosilmoituksen, ja sen perusteella rahaliikenne suljettiin siten, että epäillylle ei annettu edes teoreettista mahdollisuutta puolustautua millään lailla. VAI VIELÄ OIKEUSVALTIO.
Ihmeellinen tapaus, mutta näitähän on ollut paljon Suomessa.
VS-yhtiöt ehkä räikeimpänä tapauksena.
Paljon hävisit?
HUPSUKSPASPITTULLA
nuo "taustayhtiöt" on varmaan jatkaneet treidausta, "tamppaajahan" kertoi että nuo taustayhtiöt kävivät kauppaa, ei wc? Niiden toimintaahan ei ole keskeytetty. Johan niillä pitäsi olla noin 200 biljoonaa € (200 000 000 000 000 €) euroa kassassa, kaipa tuosta voisi maksaa muutaman miljoonan rahansa hävinneille?