näkeekö

vai egoko näkee
olen noin 40 v mies joka on enemmän kuin tietoinen rajatiedon asioista, joten pidän itsestään selvyytenä selvänäköisyyttä. 2 kertaa menneisyydessä olen ottanut yhteyttä selvänäkijään. sama tulos kummallakin kerralla. kunpikin valitteli ettei nää mitään, aivan kuin joku estäisi ja vetäisi verhon esteeksi.
hämmästelivät kun ei ollut koskaan aikaisenmin moista tapahtunut. en edes muista keitä he olivat.
tästä nyt sitten vapaasti kertoon tulevaisuutta tai menneisyyttä mun kohdalta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moi,

Tällä palstalla lähinnä esitetään selkeä kysymys mihin sitten joku vastaaja vastaa. Joskus se kolahtaa hyvällä tavalla kysyjään joskus ei sinnepäinkään vaan ihan pöpelikköönkin voi jonkun kohdalla mennä, sen tajuaa jokainen.

Siksi täällä painotetaan että vastaus on aina tulkinnanvarainen ja riippuu siitä kuka vastaa ja kuka kysyy ja mitä kysytään ja miten kysytään. Eli ennustuspalstalla ollaan.

Joskus tänne ilmestyy vastaajia jotka vakuuttavat tietävänsä kuolematkin ja kaikki ihan tostanoin vaan ja sitten vastauksiinsa tällaisiakin aika rankkoja juttuja laittavat -- mutta areena on vapaa ja jokainen saa uskoa mitä haluaa.

Aika pehmeinä kannattaa vastaukset pitää ja rakentavina eikä pelottavina, koska täällä voi pyöriä lapsia tai hyvin herkkiä ihmisiä kyselemässä tai katselemassa näitä vastauksia. Jotkut ovat todellisessa ahdingossa ilman yhtään ystävää ja toivovat edes pientä lohtua jaksaakseen parempia päiviä kohti. Jotkut ohjataan keskustelemaan esim palvelevaan puhelimeen jonkun fiksun auttajan kanssa ennemmin kuin maksullisille ennustuslinjoille. Eli yritetään pitää perusvire reiluna ja tämä palsta ilmaisena.

Ei täällä mun mielestä mitään "nyt sitten vapaasti kertoon tulevaisuutta tai menneisyyttä mun kohdalta" meininkiä ole. En minä ainakaan tollaseen rupea enkä pysty. Mutta katsotaan pystyykö joku muu.

Yleisesti jos sulla ei ole mitään hätää, ja kaikki kondiksessa niin ei kannata notkua täällä. Pärjäile.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saako nähdä kirjoitti:

vai egoko näkee
olen noin 40 v mies joka on enemmän kuin tietoinen rajatiedon asioista, joten pidän itsestään selvyytenä selvänäköisyyttä. 2 kertaa menneisyydessä olen ottanut yhteyttä selvänäkijään. sama tulos kummallakin kerralla. kunpikin valitteli ettei nää mitään, aivan kuin joku estäisi ja vetäisi verhon esteeksi.
hämmästelivät kun ei ollut koskaan aikaisenmin moista tapahtunut. en edes muista keitä he olivat.
tästä nyt sitten vapaasti kertoon tulevaisuutta tai menneisyyttä mun kohdalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu