Ujo aikuinen

Mitä teen?

Olen 30-vuotias nainen ja edelleen ujo. Lukiossa tilanne oli pahimmillaan, punastelin jos piti avata suu tunnilla. Jännitin ja tärisin.

Sitten menin ammattikouluun ja siellä oli paljon ryhmätöitä ja niiden esittelyjä koko ryhmälle. Esiintyminen meni jo paremmin ja välillä jopa tuntui mukavalta. Siirryin työelämään ja olin kyllä edelleen ujo, mutta sain kuitenkin sen jotenkin hallintaani, enkä enää punastellut, vaikka olisinkin kokenut oloni tukalaksi ja epävarmaksi. Osasin kuitenkin rentoutuakin ja olla oma itseni ja sain esim. suuni auki kokouksissa tarpeen vaatiessa.

Viime vuoden puolella aloitin työt uudessa paikassa ja yhtäkkiä huomasin olevani yhtä ujo kuin joskus nuorena. Kokouksessa piti esitellä itseni ja hyvä jos sain sanaa suustani ja tunsin kuinka naama alkoi punoittaa, ei nyt niin pahasti kuin joskus, mutta järkytys oli suuri, sillä en ollut punastellut lukion jälkeen.

Nyt hieman masentaa tämä taantuminen ujouden kanssa. Vaikka kuinka päätän olla rohkea ja uskaltaa, niin kroppa ei tottele, punastelen ja tärisyttää. Inhoan tätä. Onko muille käynyt näin, että ujous ottaa vallan uudelleen? Haluaisin, että ihmiset näkevät sen mukavan ja huumorintajuisen ihmisen, joka oikeasti olen. Pitääkö tässä lähteä hakemaan apua lääkäriltä?

5

1746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä samaa

      Olen 27-vuotias mies ja olen huomannut olevani vähemmän ujo vuosi vuodelta. Muistan että vielä lukiossa esitelmät olivat tosi hankalia.
      Luulen että itseäni on helpottanut ujouden syiden miettiminen ja kokemuksen kautta tullut itseluottamus.

      En osaa muita neuvoja antaa kuin että pitää olla itselleen armollinen. Joskus mokaa ja siitä seuraa morkkis ja siitä pitää vain jaksaa eteenpäin. Eihän se ole maailmanloppu.

      Tietysti vaikea sanoa olenko itse nyt siinä vaiheessa että ujous on hetkellisesti voitettu mutta se voi tulla takaisin...

      Lääkäriltä jos haet apua niin todennäköisesti saat lääkkeitä. Kenties vertaistuki on yksi vaihtoehto?

      Paras neuvo jonka voin antaa on olla armollinen itseään kohtaa. Punastuminen ja täriseminen on okei.

    • hjehu

      Se lähtee korvien välistä, millaisia paineita itselleen luo. Itsekin ujostelen ja voin punastella, mutta en ota siitä stressiä jos punastelen. Pitää ajatella, että se on normaalia eikä ihmiset tuijota sitä vaan kyllä ne kuuntelee mitä toisella on sanottavaa. Keskittyy vaan siihen asiaan, eikä itseensä. Varsinkin hiljaisen tyypin sanoja kuunnellaan korva tarkkana kun puhevuoro tällä kerrankin on.

      Jotkut on myös sanonu, että se helpottaa kun sanoo sen ääneen, että jännittää.

      Loppujen lopuksi pitää muistaa, että ihmisiä mekin vaan ollaan. Ja ihmisiä ne muutkin vain on. Jokaista jännittää joskus. Eikä se puhuminen tai itsensä nolaaminen tapa.

    • Ujo AS ?
    • jansa

      Olen 35 v nainane ja koko elämä ollut ujo .Muutetiin 2v takaisin Itä-uusimaalle ja ystäväitä ei ole.Käydään leikkipuistossa ja Perhekahvilassa leikkimas lapsen kans mutta uusi ystäväitä ei ole löydänyt .Jos joku tule puhumaan sit vastaan mielellään mutta pelkään itse aloittaa keskustelua!!Harmitta välillä kovasti että olen niin ujo ja ystäväitäkin ei ole kovin paljon!

    • juha82friikki

      Jos sä pärjäät töissä, niin anna palaa siellä vaan.
      Älä luovuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe