sikiön asento

mistä tiedän miten päin sikiö on? nyt rv 32. liikkeet tuntuu lähinnä alhaalla, navan kohdalla välillä tulee möykky? peppu? viimeksi rv28 sikiö oli poikittain neuvolassa. liikkeet tuntuu oikeastaan vaan iltaisin, aamuisin ei juurikaan. huolestuinkin jo vähän kun liikkeet ollu kaksi päivää nyt hiljaisempia....
3915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meidän neuvolassa ohjeistettiin noilla main tekemään liikelaskentaa. Siihen ohjeet löydät googlesta. Toki liikkuminen vähenee loppua kohti, kun tilaa ei ole enää niin paljon, mutta se 10 liikettä tuntiin on hyvä merkki.

Neuvolassa ne katoo vauvan tarjonnan. Yleensä
raivotarjonnassa olevan vauvan liikkeet tuntuu enemmän siellä ylhäällä ja perätilassa siellä navan alla. Mutta noilla viikoilla vauvalla on vielä tilaa heittää kuperkeikkaa.

Äänestä

Meillä vauva ollut koko oikeastaan koko raskauden ajan perätilassa, nyt menossa rv 37. Muistelen, että juuri tuohon samaan aikaan kuin sinulla vauvan liikkeet vähenivät jonkin verran aikaisemmasta, sillä häneltä loppui tila liikkua. Käytiin sairaalassakin kerran tarkastamassa tilanne, sillä väheneminen huolestutti minua suuresti. Kaikki oli kuitenkin ok ja esim. sydänäänet on olleet tosi hyvät joka neuvolakäynnillä. Olen ymmärtänyt, että varsinkin perätilassa olevat vauvat saattavat vähentää liikkumistaan, kun tilanpuutetta on. Itse tunnen lähinnä pään, pepun ja selän "möyrintää", en niinkään potkuja, vaikka niitäkin ajoittain tulee. Minulle on kerrottu, että jos perätilassa oleva lapsi vielä sattuu lepuuttelemaan jalkojaan äidin selän puolella, potkut tuntuvat vaimeina, jos ollenkaan.

Tämäkin on varmasti yksilöllistä ja toiset perätilavauvat saattavat hyvinkin potkia paljon, meillä vain on tällainen tilanne. Juttele asiasta neuvolassa ja jos huoli kasvaa liian suureksi, käy tarkistattamassa tilanne sairaalassa. Meille sanottiin sairaalassa, että pitää ja saa käydä vaikka joka viikko, jos liikkeet huolestuttaa. MInuakin vaivaa oikeastaan päivittän se, jos en päivän aikana tunne muuta kuin "möyryämistä", mutta toisaalta lapseni on liikkunut niin jo toista kuukautta, joten neuvolassakin sanottiin, että se voi olla vauvalle ominaista ja ainut tapa liikuttaa itseään, jos jaloilla ei ole niin paljon tuolla alhaalla tilaa. Vauvan peppukin oli jo pari viikkoa sitten niin syvälle ja tiiviisti kiinnittynyt lantiooni, että tuskinpa tuo pystyykään hirveästi alaruumistaan käyttelemään. :)

Äänestä

Mulla liikelaskenta ei ole koskaan toiminut. Istukka on edessä, ja muutoinkin vaikka mahassa on aktiivinen vauva, niin ei pahemmin ole potkinut. Täälläkin oli kuulemma perätilassa joskus rv 34 paikkeilla, mutta nyt on ultrien mukaan ollut raivotarjonnassa.
Kyllä täällä ainakin neuvolassa sydänääniä kuunnellessa terkka tunnustelee, että miten päin vauva on mahassa. Ja synnytystapa-arviossa ultralla katsottiin vielä asento.

Mulla nimen omaan tuntuu oikealla ylämahassa aina sellainen kova möykky, joka on vauvan takapuoli. Ja yleensä jos vauva ei ole kääntynyt raivotarjontaan joskus rv 36, niin koitetaan ulkokäännöstä. Eli viikolla 32 voi vielä hyvinkin olla pää ylöspäin kun on tilaa kääntyillä ja vaihtaa asentoa.

Nyt itsellä rv 38 0

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sikiönasento kirjoitti:

mistä tiedän miten päin sikiö on? nyt rv 32. liikkeet tuntuu lähinnä alhaalla, navan kohdalla välillä tulee möykky? peppu? viimeksi rv28 sikiö oli poikittain neuvolassa. liikkeet tuntuu oikeastaan vaan iltaisin, aamuisin ei juurikaan. huolestuinkin jo vähän kun liikkeet ollu kaksi päivää nyt hiljaisempia....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu