apua!

minua pelottaa että olen taas raskaana tarvitsen kiperästi apua! teenkö minä väärin jos tämän lapsen kohdalla teen abortin? mull on nyt 3kk ikäinen poija ja olen yh. ja jos olisin nyt raskaana nii tämäkin lapsi olisi ilman isää. mutta tässä on se että minulla ei olisi varaa pitää toista lasta ja pitäisi jatkaa koulu loppuun tänä vuonna. tuntuu pahalta ajatella että pitäisi tehdä abortti. me käytimme ehkäisy mutta nyt vaan tuntuu että olisin raskaana. minua pelottaa että mulle käy synnytyksessä jtn jos pitäisin toisen ja ensimmäisen lapsenkin kohdalla nii olen vieläkin väsynyt koska poijan kasvuhan on vasta alussa auttakaa minua! :(
30156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Naimattomuus eli sinkkuus on peruste saada abortti. Toinen peruste on jo syntyneen lapsen hoito yksin ja sen rasittavuus. Kolmas peruste on opinnot, jotka jäisivät nyt sitten kokonaan sillä kahden lapsen kanssa ei opiskeluista tule enää yhtikäs mitään, et jaksa. Et tee mitään väärää tietenkään. Suuri osa aborteista tehdään juuri tilanteessas, missä on pamahdettu raskaaks heti edellisen jälkeen kun luullaan virheellisesti että imetys suojaa raskaudelta eikä pienen vauvan takia voi käyttää hormonaalista. Tsemppiä ja hyvää vointia! Ja ehkäisy kuntoon. Toivottavasti hälytys on väärä!

Äänestä
  • kiitos kommentista :)

    Äänestä

  • Naimattomuus ja sinkkuus ei todella ole syy saada abortti tehtyä..puhumattakaan keskeyttää raskaus,jotta pääse jatkamman opiskelua. Kaikkea sitä kuuleekin. Nykyään aborttia pidetään täällä meillä suomessakin "pikku"juttuna, keskeytys on kuitenkin uuden elämän tuhoamisesta. Tässä tapauksessa,äiti jolla on 3kk vauva,ja harkitsee aborttia,kun ei osannut huolehtia ehkäisystä. Pitäisi yhteiskunnan puuttua,ja arvioida ,onko hänestä laisinkaan äidiksi..kun ei jaksa
    nykyisenkään kanssa.

    Äänestä

Abortti on viattoman lapsen tappamista, joten voit miettiä kuinka "oikein" sellanen mahtaa olla. Varmasti löydät vastauksen itsekin kun katsot sitä vauvaasi...
Ei kannata kuunnella tämän palstan itsensä aborteillaan traumatisoineita katkerikkoja jotka hoidattaa täällä psyyken vaivojaan houkuttamalla muitakin samaan onnettomuuteen.
Asiat saa kyllä järjestettyä, ei ole mitenkään tavatonta olla kahdenkin pienen lapsen yh. Lapsistahan olisi seuraa toisilleen varsinkin noin pienellä ikäerolla! Tämähän vain helpottais myöhemmin sun taakkaas, ja lapset on pieniä vain vähän aikaa. Muista, että abortilla et riistä vain lapseltasi elämää, vaan myös sisaruksen toiselta lapseltasi! Et tiedä voisitko enää koskaan tämän jälkeen saada toista lasta.
Rahanpuute ei ole ongelma eikä mikään tässä maassa. Kellä tahansa on mahdollisuus pärjätä lastenkin kanssa missä tahansa tilanteessa. "Köyhyyttä" käytetään kyllä verukkeena itsekkyydelle ja mukavuudenhaluille, kun lasta ei vaan huvita just nyt ottaa vastaan.

"me käytimme ehkäisy mutta nyt vaan tuntuu että olisin raskaana."

Eli mitään ongelmaa/ mietittävää ei välttämättä edes olekaan.
Ota opiksi ja mieti jatkossa kannattaako näitä riskejä enää ottaa.

Äänestä

Et tee väärin ja onhan kahden noin pienen lapsen hoitaminen rankkaa, varsinkin yksinhuoltajana ja ilmeisesti alle parikymppisenä, ilman rahaakin vielä. Mutta mieti, jos tulisi vaikka pieni prinsessa seuraavaksi :). Onko kaveripiiriä tai vanhempia joilta tukea hakea, päädyit sitten kumpaan ratkaisuun tahansa?

Äänestä
  • joo olen 19 täytän tänä vuonna 20v. en ole tästä kertonut vielä kenellekkään muule kun tälle isä ehokkaalle ja sekin alottaa just koulun uudelleen. tämän ensimmäisen kanssa on jo niin väsyttävää välillä mutta onneksi mun vanhemmat auttaa. en olisi nyt heti valmis uuteen raskauteen koska haluan semmosen parisuhteen missä kummatkin on valmiita lapseen. minulla on yksi hyvä ystävä kenelle kerron jos olen raskaana että se on mun tuki ja turva sitten toivottavasti! kun minua pelottaa se uusi synnytys että tapahtuu mun lapsille jos esimerkiksi kuolen?? se mua tässä pelottaa. KIITOS kommentistasi! :)

    Äänestä

  • itku94 kirjoitti:

    joo olen 19 täytän tänä vuonna 20v. en ole tästä kertonut vielä kenellekkään muule kun tälle isä ehokkaalle ja sekin alottaa just koulun uudelleen. tämän ensimmäisen kanssa on jo niin väsyttävää välillä mutta onneksi mun vanhemmat auttaa. en olisi nyt heti valmis uuteen raskauteen koska haluan semmosen parisuhteen missä kummatkin on valmiita lapseen. minulla on yksi hyvä ystävä kenelle kerron jos olen raskaana että se on mun tuki ja turva sitten toivottavasti! kun minua pelottaa se uusi synnytys että tapahtuu mun lapsille jos esimerkiksi kuolen?? se mua tässä pelottaa. KIITOS kommentistasi! :)

    Tottakai naisilla pitää olla lupa saada hankkia itselleen elämän mittainen trauma ja viedä tulevaisuus omilta lapsiltaan. Onhan tämä meidän idiootti-politikkojen suoma mahdollisuus, joten täytyyhän sitä käyttää. Voit vielä varmuuden vuoksi kysyä lääkäriltä, että aiheuttaako oman lapsensa tappaminen trauman.

    Tällä palstalla on hyvin edustettuna aborttitrauman aiheuttama dissosiaatio ja aleksitymia. Dissosiaatio tarkoittaa, että traumaattisen tapahtuman johdosta ihmisen persoona jakautuu osiin, jolloin kipeät muistot pidetään pois arkipäivän kokemuksista. Tämä aiheuttaa post traumaattisen stressihäiriön.

    Aleksitymia tarkoittaa eräänlaista tunnekylmyyttä. Tiedetään, että aleksitymia itsessään altistaa psyykkislle häiriöille. Jatkossa voit puhuaa tekemästäsi abortista ja makaronilaatikosta samassa lauseessa. Itse et näe siinä mitään kummallista, mutta kuulija kyllä huomaa, että olet lievästi sanottuna outo.

    Abortti aiheuttaa riskin olemassa olevalle lapsellesi, omalle mielenterveydellesi, fyysiselle terveydellesi (syömishäiriö, alkoholi), parisuhteelle, koko tulevaisuudellesi. Eli tottakai se kannattaa hankkia.

    Toivotaan, että et ole raskaana.

    Abortin jälkee sijoitut tällä janalla kohtaan PTDS, eli patologinen dissosiaatio.

    http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/yleiskatsaus.html

    Äänestä

  • totuus asiasta kirjoitti:

    "mutta kuulija kyllä huomaa, että olet lievästi sanottuna outo."

    Kuulijat on täälläkin panneet merkille, että outo olet sinäkin, kun väität että sinun kokemuksesi asioista on universaali eikä kukaan voi tuntea toisin kuin sinä. Se on heti "outoa".

    Tietenkin on kaikki itsestä poikkeava outoa.

    Äänestä

  • totuus asiasta kirjoitti:

    Tottakai naisilla pitää olla lupa saada hankkia itselleen elämän mittainen trauma ja viedä tulevaisuus omilta lapsiltaan. Onhan tämä meidän idiootti-politikkojen suoma mahdollisuus, joten täytyyhän sitä käyttää. Voit vielä varmuuden vuoksi kysyä lääkäriltä, että aiheuttaako oman lapsensa tappaminen trauman.

    Tällä palstalla on hyvin edustettuna aborttitrauman aiheuttama dissosiaatio ja aleksitymia. Dissosiaatio tarkoittaa, että traumaattisen tapahtuman johdosta ihmisen persoona jakautuu osiin, jolloin kipeät muistot pidetään pois arkipäivän kokemuksista. Tämä aiheuttaa post traumaattisen stressihäiriön.

    Aleksitymia tarkoittaa eräänlaista tunnekylmyyttä. Tiedetään, että aleksitymia itsessään altistaa psyykkislle häiriöille. Jatkossa voit puhuaa tekemästäsi abortista ja makaronilaatikosta samassa lauseessa. Itse et näe siinä mitään kummallista, mutta kuulija kyllä huomaa, että olet lievästi sanottuna outo.

    Abortti aiheuttaa riskin olemassa olevalle lapsellesi, omalle mielenterveydellesi, fyysiselle terveydellesi (syömishäiriö, alkoholi), parisuhteelle, koko tulevaisuudellesi. Eli tottakai se kannattaa hankkia.

    Toivotaan, että et ole raskaana.

    Abortin jälkee sijoitut tällä janalla kohtaan PTDS, eli patologinen dissosiaatio.

    http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/yleiskatsaus.html

    Abortti aiheuttaa riskin olemassa olevalle lapsellesi, omalle mielenterveydellesi, fyysiselle terveydellesi (syömishäiriö, alkoholi), parisuhteelle, koko tulevaisuudellesi. Eli tottakai se kannattaa hankkia.

    Äänestä

  • totuus asiasta kirjoitti:

    Tottakai naisilla pitää olla lupa saada hankkia itselleen elämän mittainen trauma ja viedä tulevaisuus omilta lapsiltaan. Onhan tämä meidän idiootti-politikkojen suoma mahdollisuus, joten täytyyhän sitä käyttää. Voit vielä varmuuden vuoksi kysyä lääkäriltä, että aiheuttaako oman lapsensa tappaminen trauman.

    Tällä palstalla on hyvin edustettuna aborttitrauman aiheuttama dissosiaatio ja aleksitymia. Dissosiaatio tarkoittaa, että traumaattisen tapahtuman johdosta ihmisen persoona jakautuu osiin, jolloin kipeät muistot pidetään pois arkipäivän kokemuksista. Tämä aiheuttaa post traumaattisen stressihäiriön.

    Aleksitymia tarkoittaa eräänlaista tunnekylmyyttä. Tiedetään, että aleksitymia itsessään altistaa psyykkislle häiriöille. Jatkossa voit puhuaa tekemästäsi abortista ja makaronilaatikosta samassa lauseessa. Itse et näe siinä mitään kummallista, mutta kuulija kyllä huomaa, että olet lievästi sanottuna outo.

    Abortti aiheuttaa riskin olemassa olevalle lapsellesi, omalle mielenterveydellesi, fyysiselle terveydellesi (syömishäiriö, alkoholi), parisuhteelle, koko tulevaisuudellesi. Eli tottakai se kannattaa hankkia.

    Toivotaan, että et ole raskaana.

    Abortin jälkee sijoitut tällä janalla kohtaan PTDS, eli patologinen dissosiaatio.

    http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/yleiskatsaus.html

    "minun on tuotettava sinulle pettymys, yksikään noista ei ole toteutunut.
    Erittäin hyvä parisuhde, abortin jälkeen työelämässäkin olen saanut monta ylennystä, en ole ylipainoinen syön terveellisesti, Alkoholi ei kuulu elämääni kuin juhlissa majan kohottamisen verran. Tulevaisuutenikin on turvattu." ja blabla blaa.... Naurettavaa höpötystä.

    Onnellisuusmuurin varjossa.
    Ihminen, joka on surmauttanut lapsensa abortissa saadakseen itselleen etua on pakotettu lakkaamatta julistamaan teostaan saamaansa hyötyä ja sen tuomaa "onnellisuutta". Tuon kohtalon täytyy olla raskas. Abortööri rakentaa ympärilleen onnellisuusmuurin, jonka takana surullinen totuus "onnesta" piilee.

    Äänestä

  • näin taas näköjään kirjoitti:

    Noniin taas vastustaja rakas mutupallostasiko taas näät toisten ihmisten elämään(;

    Äänestä

  • itku94 kirjoitti:

    joo olen 19 täytän tänä vuonna 20v. en ole tästä kertonut vielä kenellekkään muule kun tälle isä ehokkaalle ja sekin alottaa just koulun uudelleen. tämän ensimmäisen kanssa on jo niin väsyttävää välillä mutta onneksi mun vanhemmat auttaa. en olisi nyt heti valmis uuteen raskauteen koska haluan semmosen parisuhteen missä kummatkin on valmiita lapseen. minulla on yksi hyvä ystävä kenelle kerron jos olen raskaana että se on mun tuki ja turva sitten toivottavasti! kun minua pelottaa se uusi synnytys että tapahtuu mun lapsille jos esimerkiksi kuolen?? se mua tässä pelottaa. KIITOS kommentistasi! :)

    Olet siis jo 20v. Nyt on aika käyttäytyä aikuisen naisen tavoin,et ole mikään murrosikäinen tyttö joka huomaakin olevan raskaana. Jos osaat lapsia tehdä,on sinun kannettava vastuukin. Et varmasti kuole synnytykseen. Ja jos synnytystä pelkäät,kerro se lääkärille ,saat keisarileikkauksen,nykyään sen saa jo kun pelkää tavallista synnytystä. Jos lapsesi syntymän keskeytät ,syynä että haluat parisuhteen jossa kummatkin on valmiita lapseen,luulenpa että sellaita suhdetta et tule koskaan saamaan.

    Äänestä

Siinä yksi perseen jakaja, joka ei ymmärrä olla harrastamatta seksiä ja mukamas on vielä käyttänyt ehkäisyä. Kokoajan annetaan persettä tuntemattomille ja vielä ilman ehkäisyä ja sitten tullaan tänne itkemään, kun ollaan raskaana.

Katso peiliin!

Äänestä
  • Ja näin sydämensivistys taas on ihan ylitsepursuavaa vastustajan taholta!! Oih, ihan ilo lueskella tätä tekstiä! :) Ihan kyyneleet tulee silmiin!! :)

    Aloittajalle sen verran, et nyt ihan ekana soitto terveyskeskukseesi ja pyydät lähetteen raskaustestiin labraan. Sen jälkeen mikäli se on positiivinen niin kipin kapin siitä lääkärin tykö keskustelemaan asiasta. Et tee väärin jos aborttiin päädyt, sinulla on siihen enemmän kuin suuret syyt. Eli mikäli abortin haluat niin sen aivan varmasti saat ilman ongelmia.

    Nyt vaan asian eteen tekemään jotain, etkä täällä asiaa pohdiskele sen enempiä! :)

    Voimia lapsosesi kanssa oikein paljon ja myös voimia tulevaan!

    Äänestä

  • sydämensivistystä kirjoitti:

    Ja näin sydämensivistys taas on ihan ylitsepursuavaa vastustajan taholta!! Oih, ihan ilo lueskella tätä tekstiä! :) Ihan kyyneleet tulee silmiin!! :)

    Aloittajalle sen verran, et nyt ihan ekana soitto terveyskeskukseesi ja pyydät lähetteen raskaustestiin labraan. Sen jälkeen mikäli se on positiivinen niin kipin kapin siitä lääkärin tykö keskustelemaan asiasta. Et tee väärin jos aborttiin päädyt, sinulla on siihen enemmän kuin suuret syyt. Eli mikäli abortin haluat niin sen aivan varmasti saat ilman ongelmia.

    Nyt vaan asian eteen tekemään jotain, etkä täällä asiaa pohdiskele sen enempiä! :)

    Voimia lapsosesi kanssa oikein paljon ja myös voimia tulevaan!

    "Eli mikäli abortin haluat niin sen aivan varmasti saat ilman ongelmia."

    Painu h...vettiin täältä valehtelemasta.

    Äänestä

  • tunnekylmät asialla kirjoitti:

    "Eli mikäli abortin haluat niin sen aivan varmasti saat ilman ongelmia."

    Painu h...vettiin täältä valehtelemasta.

    Ehkäisy pettänyt, ei parisuhdetta, pienen vauvan yksinhuoltaja, opiskelu kesken, heikko taloudellinen tilanne. Tuossa on nyt jo aika monta laillista abortin perustetta, että eiköhän tuollaisessa tilanteessa abortti ongelmitta irtoa, mikäli sitä ajoissa pyytää.
    Mitä syitä lääkärillä muka olisi evätäkään aborttia, kun noin monta ihan oikeaa ja laillista abortin perustetta täyttyy?

    Äänestä

  • tunnekylmät asialla kirjoitti:

    "Eli mikäli abortin haluat niin sen aivan varmasti saat ilman ongelmia."

    Painu h...vettiin täältä valehtelemasta.

    " Painu h...vettiin täältä valehtelemasta."
    Missä kohtaa valehtelinkaan?
    Laitako ihan suoran lainauksen siitä kohdasta, sekä todisteet lakipykälästä jossa sanotaan, etteikö muka aborttia aloittaja saisi ongelmitta?

    Äänestä

  • sydämensivistystä kirjoitti:

    " Painu h...vettiin täältä valehtelemasta."
    Missä kohtaa valehtelinkaan?
    Laitako ihan suoran lainauksen siitä kohdasta, sekä todisteet lakipykälästä jossa sanotaan, etteikö muka aborttia aloittaja saisi ongelmitta?

    Joo abortin saa kyllä ilman ongelmia. Abortin jälkeisistä ongelmista eli traumasta ja persoonan jakautumisista ei kyllä kerrota. Se on se ongelma erityisesti myös tällä palstalla, koska täällä kirjoittaa juuri nämä jakautuneet persoonat ja joku kumma hyysärisakki, jotka ilmeisesti ovat olleet työntämässä joskus jotain naista aborttiin, koska heillä on tarve puolustella ja kaunistella asiaa.

    Äänestä

"Johan tällä foorumilla väitettiin että abortista tulee kynsisienikin."

Siis se sun sakkis massatrollaaja on väittäny, jonka sinä sitten otat ihan tosissaan vai? Eiköhän se skitsofrenia kuitenkin oo loogisesti todennäkösempi...

Äänestä
  • "Eiköhän se skitsofrenia kuitenkin oo loogisesti todennäkösempi"

    Skitsofrenian ja abortin yhteydestä ei taida olla mitään tietoa kuin sinun mutusi lisäks, mutta psykooseja on monin verroin enemmän synnytyksessä kuin abortissa. Raskaus on valtava rasite psyykelle ja fysiikalle joten se heittää monesti nupin sekaisin. Synnytysmasennus kohtaa 15%-20% synnyttäjiä. Aloittajan tapauksessa voi käydä niin, ettei hän jaksa hoitaa kumpaakaan lasta saati itseään. Ei olisi ensimmäinen kerta.

    Äänestä

  • "psykooseja on monin verroin enemmän synnytyksessä kuin abortissa."

    ainaskin niiden sun kiihkofeminatsi-hihujen proppistekeleiden mukaan ;DD

    Äänestä

Älä tee aborttia. Miksi surmaan poikasi veljen tai sisaren. Laita ehkäisyasiat kuntoon. Itsekkin jo koet, että on väärin surmata lapsi.
Jospa vanhempasi voivat auttaa sinua lapsten hoidossa.

Äänestä
  • "Jospa vanhempasi voivat auttaa sinua lapsten hoidossa. "

    Jospa sinä itse auttaisit itse ja ottaisit vastuun. Helppo on tyrkätä toisille neuvoja ja vastuita, eikä kuitenkaan tee mitään toista auttaakseen ja taakkaa kantaakseen.

    Äänestä

""Jospa vanhempasi voivat auttaa sinua lapsten hoidossa. "

Jospa sinä itse auttaisit itse ja ottaisit vastuun."

Mistä sä siellä mutupallos rinnakkaistodellisuuudessa tiedät kuinka paljon tuo vastaaja auttaisi OMAA lastaan vastaavassa tilanteessa? Veikkaan että aika moni isovanhempi ois siihen riemumielin valmis..

Äänestä
  • Se, että sinut on mummosi ilomielin kasvattanut. Ei todellakaan tarkoita, et muutki tahtois jälkeläistensä jälkeläisiä kaitsea ja kasvattaa!! Elämä se niillä isovanhemmillakin on, ja kun omat penikat lentäneet pesästä, ni eipä heitä varmastikaa kiinnosta pidemmän päälle enää alottaa sitä penikka-arkea alusta.

    Ja edelleen haluaisin itsekin tietää, mitä SINÄ olet valmis tekemään tuon aloittajan eteen auttaaksesi häntä, JOS hän pitäisi muksun??

    Äänestä

  • "sinut on mummosi ilomielin kasvattanut"

    Ai on vai? :D

    "eipä heitä varmastikaa kiinnosta pidemmän päälle enää alottaa sitä penikka-arkea alusta."

    Senku puhut vaan ihan omasta ja muutaman muun täällä pesivän vakiokiihkon lapsivihaajan puolesta. Sinähän oisit tosiaan valmis vaikka pakkoraahaan tyttöparkas tappamaan lapsenlastas jos vaan oisit 'sitä mieltä' että se ois molemmille lapsille "parasta"...

    "mitä SINÄ olet valmis tekemään tuon aloittajan eteen auttaaksesi häntä, JOS hän pitäisi muksun??"

    Miks jonkun pitäs tehdä jonkun täysin vieraan eteen, jolla varmasti niitä omiakin sukulaisia ym. tuttuja on, ja ainahan neuvolastakin voi apua kysellä? Mitä sinä oisit valmis tekemään jonkun abortista loppuiäkseen traumatisoituneen auttamiseks? Vai tuliko taas tekopyhisteltyä joutavia?

    Äänestä

Kaikki lapset ovat historiassa maailmaan mahtuneet ja jokainen ihminen on piirtänyt säikeensä elämän verkkoon.

Suomi on rikas ja turvallinen maa äideille ja lapsille. Aineellista puutetta ei täällä kenelläkään ole.

Älä luota kalamnlöyhkäisen aborttiväen houkutteluun. Kuolema on elämän ja onnen vastakohta. Aborttiasiamiehet hoitavat omaa traumaansa tai ovat keskenkasvuisia penikoita ideologiansa puuskassa,

Rakasta ja suojele lapsiasi, kuten äidin kuuluu. Se on parasta koko perheelle. Ei kukaan, joka on lapsensa saanut käsivarsilleen häntä enää pois antaisi. Elämä kantaa, kun elämään luottaa. Elämä palkitsee ylitsevuotavasti ne, jotka elämää kantavat.

Äänestä
  • Kukaan ei täällä ole mihinkään houkutellut:) sanottu vain että hänellä on oikeus tehdä juuri niinkuin itse parhaaksi kokee:)

    Äänestä

" huostaanotto tiedossa, se on fakta"

Kaikkitieto-mutupallokos se siellä taas kertoilee tulevaisuuden "faktoja" ylijumalaiselle meediolle..? :DD

Äänestä

aattelin ilmottaa että olin raskaana mutta se meni kesken että parempi näin kun olisin itse joutunut tehdä asian eteen jotain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

itku94 kirjoitti:

minua pelottaa että olen taas raskaana tarvitsen kiperästi apua! teenkö minä väärin jos tämän lapsen kohdalla teen abortin? mull on nyt 3kk ikäinen poija ja olen yh. ja jos olisin nyt raskaana nii tämäkin lapsi olisi ilman isää. mutta tässä on se että minulla ei olisi varaa pitää toista lasta ja pitäisi jatkaa koulu loppuun tänä vuonna. tuntuu pahalta ajatella että pitäisi tehdä abortti. me käytimme ehkäisy mutta nyt vaan tuntuu että olisin raskaana. minua pelottaa että mulle käy synnytyksessä jtn jos pitäisin toisen ja ensimmäisen lapsenkin kohdalla nii olen vieläkin väsynyt koska poijan kasvuhan on vasta alussa auttakaa minua! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu