Lukekaapas tarkkaan....http://dynasty.selanne.net/kokous/2014169.HTM
monenmoista
piipaapiipaa
9206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämäkö piipattaa:
Kuntayhtymän johtaja:
Yhtymähallitus
"1) merkitsee Kärsämäen kunnan ilmoituksen eroamisesta peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä tiedokseen,
2) päättää esittää jäsenkuntien valtuustoille päätettäväksi Kärsämäen kunnan jäsenyyden loppumaan 31.5.2014,
3) päättää aloittaa perussopimuksen § 23 mukaisen kuntayhtymän sopeutumista koskevan selvityksen tekemisen,
4) päättää, että kuntayhtymän johtaja kokoaa selvityksen tekemiseen työryhmän, jossa on sekä työnantajan että henkilöstön edustajat ja ohjausryhmänä toimii yhtymähallitus ja
5) päättää perustaa talousarvioon oman kustannuspaikan työryhmälle, jotta kustannukset pystyään erittelemään."
Selänne siis purkautuu, koska mahdollisesti jäljelle jäävien kolmen 'kimppakiva' tarkoittaa ilmeisimmin kullekin miljoonien (?) lisäsatsauksia.
ovat taas jääneet ottamatta ja se taas näkyy. Miten sinä onnistutkin aina käsittämään asiat päinvastoin kuin ne on?
Tuossa kerrota mitään muuta kuin se, että jäsenkunnille menee tieto jonka mukaan päättävät suostuvatko kärsämäen eroon ja sen, että ppky Selänne tekee näköjään huom. laajemmat selvitykset säästöjen saamiseksi kuin surullisen kuuluisa kärsämäen kuntajohto.
Eiköhän tuossa käy niin, että ennen kuin kärsämäen ero on selvä soteuudistuksetkin kerkiää astua ennemmin voimaan ja koko homma alkaa alusta?
Teki ne Kärsämäkiset laajamittaisia selvityksiä jopa ihan kuntarajojen ulkopuolellakin.
Kävivät ihan Puolangalla asti vastavierailulla kilpailevan palveluntarjoajan voitelutilaisuudessa aikoja sitten jossa sijoittajien palkkaamat mainosmiehet valoi bensaa liekkeihin ja tarjouksia kunnan pelastavista säästöistä esitettiin lehtienkin sivuilla HALLELUJA. Epäselvyydet poistui ja tärkein tavoite saavutettiin kun enemmistö saatiin hankkeen taakse ja muuta ei sitten tarvittukkaan. Pokka piti ja mielenosoitukset ohitettiin olankohautuksilla mutta ulosmarssin kohdalla jo nauratti. Sitten kuntajohto taputti Attendon puheille kun hetkeä aikaisemmin ero oli juntattu pöytään. Tavoite oli saavutettu.
Nyt sitten mietitään kuka ulkopuolinen suorittaisi itse kilpailuttamisen. Siitäkin huolimatta että pyhäjokiseudun sivuilla yksi kuntaisistä meni lipsauttamaan alkumetreillä että kärsämäki haluaa sopimuksen Attendon kanssa.
Miten jotkut jaksaa olla kiinostuneet , politiikasta ja jaksavat kirjoittaa tästä Selänne vouhotuksesta. Eipäsilti , hattua nostan kun otetaan asijohin kantaa . Minä en vaan jaksasi kirjotella moisesta.
Yhtymähallitus "päättää esittää jäsenkuntien valtuustoille päätettäväksi Kärsämäen kunnan jäsenyyden loppumaan 31.5.2014". Esittää siis, että kunnat päättävät suostua eroon. Ja että aloitetaan sopeutumisohjelma, suomenkielellä siis "lisää rahaa muilta hupenevan kassan täytteeksi". Siinä on miljoona euroa pikkuraha.
"– Tietysti muut kunnat tykkäävät huonoa, jos vain se henkilöstö siirtyy, mitä peruspalveluiden tuottamiseen tarvitaan, ja muu toimintaorganisaatio jää muiden kuntien maksettavaksi, ****** totesi."
Muistakaa aina että jokainen kunta itsessään on aina arvokkaampi kuin sselänne. Paitsi haapajärvisille.
Yritettiin oikein kunta liitosta mutta kärämäkiset onneksi oli viisaampia ja kaatoivat hankkeen,jospa nytkin ovat tien näyttäjiä.
Kyllä Pyhäjärviset päättäjät ovat avuttomia ja osaamattomia mutta silti halukkaita olemaan mukana tekemässä tyhmyyksiä.Selänne tulisi lakkauttaa hyvän sään aikana.
Löytyyhän tuolta paljon mielenkiintoisempaakin.... Huh huh, mitä touhua.