Veikkaan että 5 vuoden pääsetä seuroissa ei enää puhuta mitään että "otamme vastaan kaikki lapset".
Nuorien perheiden lapsiluvut ja kasvuvauhdit pienenevät jatkuvasti, ainakin omassa tuttavapiirissäni. Ehkäisyä käytetään nykyään yleisesti ja aloitteellisempia ja ehkäismyönteisempiä ovat olleet aviomiehet.
Nuorien perheiden lapsiluvut ja kasvuvauhdit pienenevät jatkuvasti, ainakin omassa tuttavapiirissäni. Ehkäisyä käytetään nykyään yleisesti ja aloitteellisempia ja ehkäismyönteisempiä ovat olleet aviomiehet.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lestaatiolaiset vain maallistuu lisää,se on teidän 5 vuotis suuntanne,ehkä aika on jo ,että täällä maapallolla on pahaaika ja Jeesus on hakenut hänen omat pois,mistä hän on puhunut Raamatussa ja Trovetioissakin,mitä te ette ole varmaankaan tietosia!
Ari
5 vuoden kuluttua voidaan olla jo taivaassa tai helvetissä.
En ole lestadiolainen, mutta toivon sydämestäni että ihmiset jaksaisivat kilvoitella uskon tiellä. Samalla toivon että vl-liike armahtaa itseään luopumalla itse keksityistä selityksistä "vain me" opin suhteen. Älkää jääkö kaventamaan taivaan porttia, joka muutenkin on ahdas. Viiden ja viidenkymmenen vuodenkin kuluttua Kristus armahtaa syntisen kuten tähänkin asti on tehnyt.
Parannuksen tehneet armahdetaan. Sanassa sanotaan," tehkää parannus, ja uskokaa evankeliumi".
Vain me-oppi= itsensä korottamista muiden yläpuolelle. Raamattu:" joka itsensä ylentää, se alennetaan ja joka itsensä alentaa, se ylennetään".
Minäkin toivon puhdasta oppia, Raamatullista.
Kyllä laatu tulee korvaamaan määrän vl-uskonnossakin. Kun vl-vanhemmilla on puolta vähemmän lapsia kuin nyt, yksikään heistä ei enää jouda vl-puhujan hyväksikäyttämäksi. Edistystä sekin.
Toivottavasti myös sinunkaltaistesi idioottien määrä vähenee.
Varmasti pedofiileja tulee olemaan tulevaisuudessakin vl-puhujissa (kuten kaikissa riittävän suurissa ihmisryhmissä(siis riittävän suurissa otannoissa(tilastomatemaattista termiä käytettäessä))). Sitä ei kukaan pysty estämään.
Ihmettelen suuresti otsikkoasi tässä yhteydessä.
Jos kirjoitustasi tulkitsee johdonmukaisesti niin siitä vetäisi johtopäätöksen että pedofilian uhrit olisivat jotenkin heikkolaatuisempia lapsia kuin muut lapset. Et varmaan tarkoittanut sitä, mutta käytännössä kuitenkin niin kirjoitit.
Pitäisi olla kaikille itsestäänselvyys että pedofilian uhrit eivät ole joutuneet rikosten uhreiksi siksi että he olisivat muita heikkolaatuisempia tai huonompia lapsia. Ilmeisesti se ei kuitenkaan kaikille ole itsestäänselvyys valitettavasti. Rikoksen uhriksi joutuminen ei ole koskaan rikoksen uhrin vika. Se on vain rikollisen vika.
Kerro sitten miksi lesta verkostot suojelevat rikollisia.
"Nuorien perheiden lapsiluvut ja kasvuvauhdit pienenevät jatkuvasti, ainakin omassa tuttavapiirissäni. Ehkäisyä käytetään nykyään yleisesti ja aloitteellisempia ja ehkäismyönteisempiä ovat olleet aviomiehet. "
No viiden vuoden päästä ei enää saarnoissa totisteta että "haluamme ottaa kaikki lapset vastaan".
Silloin on ruvettu puhumaan että se on vain katkeroituneiden entisten uskoisten panettelua että olisi joskus saarnattu ehkäiseminen synniksi!!
Ei ole koskaan semmoista opetettu Jumalan valtakunnassa!.
Sitähän sitä ihmettelee, että puhujat kehtaavat puhua vielä ehkäsyn synnistä, kun kaikki muut synnit ovat yhtä-äkkiä vaan lakanneet olemasta. Televisioa katsotaan netin kautta, kirkkokuoroissa lauletaan ja konserteissa käydään niin kuin muutkin ihmiset.
Kyllähän se niin on, että nuoriso ei välitä tästä ehkäsysynnistäkään. Onhan katolisessakin kirkossa ehkäsy syntiä, silti syntyvyys niissä maissa on euroopan alhaisimpia.
SRK:n johto haluaakin tätä, että ehkäisyä pidetään virallisesti syntinä, mutta sitä ei tarvitse noudattaa.
Niin, siis ehkäisy on virallisesti kiellettyä vl-ihmisillä, mutta moni vl oikeasti käyttää.
Ennen tätä sanottiin meilläpäin tekopyhyydeksi, valehtelemiseksi ja teeskentelyksi. Nykyisin sen nimi on vanhoillislestadiolaisuus?????
Viiden vuoden pääsätä tämä pulju on nykymenolla jehovien huarakonttori
Järki voittaa. Eihän vaimo ole kone. Lapset saavat enemmän huomiota, kun heitä on vähemmän.
Saahan lapsia olla, jos jokainen jaksaa heitä hoitaa. Kaikille ei se onni osu. Kiitän ainoastani.
Tätä menoa sukevan vankilassa koko srk:n kööri - jos ei meno muutu.
Ottavat Aimon mukaan juttuja kertomaan.
Hyvä juttu. Eivät nuoret enää usko tuollaiseen roskaan ja koko lestadiolaisuus kuolee pois. Tuollaista typeryyttä ei olisi koskaan pitänyt keksiäkään.
Se on hyvä, että turhasta ja ylimääräisestä kuormasta luovutaan. Tapakulttuurista kiinni pitäminen ei likimainkaan aina tue uskoa vaan rasittaa sitä. Etenkin lapsen on vaikea erottaa uskoa ja kulttuuria toisistaan, ja on nuorillekin hämmentävää, että ne liittyvät niin kiinteästi toisiinsa, vaikka kuitenkin eri puolilla Suomea kulttuuri on hieman erilaista.
On raskasta olla vl. Muualla olet tarkkailun alla: kuinka vl-ihmisenä suhtaudut maallisiin asioihin, kuinka pukeudut ja laittaudut muuten, joko olet raskaana, näytätkö alistetulta tai alistajalta, millainen auto sinulla on, oletko keskimääräistä tyhmemmän oloinen uskosi tähden jne. jne. jne.
Omiesi joukossa olet myös tarkkailun alla. Niinkään ei olla kiinnostuttu sydämesi uskosta vaan siitä, millaisina tekoina se näyttäytyy ulospäin: kuinka suhtaudut maallisiin asioihin, kuinka pukeudut ja laittaudut muuten, meikkaatko, kuunteletko maailmallista musiikkia, seuraatko Putousta, oletko raskaana, osallistutko säännöllisesti ry:n toimintaan jne. jne. jne.
Olisin halunnut tuntea Jeesuksen. Hän tuntuu olleen vapaa kaikesta ihmisten keksimistä säännöistä ja kulki heikkojen ja syntisten kanssa. En ole aivan varma, mitä hän olisi tuuminut nykyisenlaisesta tapakulttuurilla erottautumisesta, etenkin kun se tuntuu nousevan monen muun tärkeämmän asian yli, kuten lähimmäisenrakkauden, vaatimattoman elämäntyylin, heikoista huolehtimisen jne. jne. jne.
On raskasta olla vl. Kaiken ihanan yhteisöllisyyden, uskovaisten ystävien, huolenpidon ja välittämisen sekä turvallisen sydämen rauhan keskelläkin tuntee joskus, ettei oikein kuulu mihinkään, jos ei rehellisesti allekirjoita tapakulttuuria eikä aina jaksaisi olla voimallisesti mukana rauhanyhdistyksen toiminnassakaan.
Meni väärään ketjuun tämä. Tarkoitin tuohon toiseen.
Samaa mallia:
.."Saanen lyhyesti toistaa muutaman ennustuksen, joka on päivänselvä tulos ihmisten mielentilasta kristikunnassa: »Usko raamatun sanoihin ja lihallistuneeseen Kristukseen ei kestä enää neljännesvuosisataa kauemmin.»
Oikeauskoiset kristityt ovat langenneet samaan erehdykseen kuin »älyttömät Galatalaiset», joita Paavali nuhtelee siitä, kuten hän heille sanoo (Gal. III: 1-5), että »aloitettuaan Hengessä (so. uskomalla Khristoksen Henkeen) päättävät lihassa (so. uskomalla ruumiilliseen Kristukseen)».
H. P. Blavatsky
Engl. suom. P. E.
Ruusu-Risti — joulukuu 1925".
http://www.teosofia.net/teos/hpb/hpb-kr-tt.htm
Löytäneekö Jeesus elävää uskoa, kun tulee toisen kerran maan päälle? Kun Hän tulee hakemaan omansa pois. Jeesus sanoi omilleen:Valvokaa! Valvokaa!
Lopettakaa kaikki vouhotus = fanaattisuus, joka vaivaa kaikkia sisäänlämpiäviä yhteisöjä ja ottakaa järki käteen, katsokaa ulos ja nähkää, että maailma on muuta kuin kuvittelette.
Miksi synnyttää lisää lapisa lainkaan tai enempää kuin 1-2, kun maailmalla on miljoonia isättömiä ja kaltoinkohdeltuja lapsia?
Valvokaa valvokaa, tulee se lopullinen uni itse kullekin eikä Jeesusta eikä muutakaan tule, joka antaisi teidän syntinne anteeksi.
Ihmisistä voi välittää, rakentaa heidän kanssaan parempaa maailmaa ja ammentaa elämää uusintavaa voimaa ilman uskontoakin.
Maailma on totta. Taivas ei ole taivas, se on ääretön avaruus.
Uskonnot ovat valheen unelmia niille, joilta heidän helppoheikkipappinsa riistävät ihmisarvon, oman itsellisen tahdon ja tulevaisuuden parempaan elämään.
Kun ei paremmasta tiedä mitään, keskinkertainen on hyvää, surkea siedettävää ja huono mukiinmenevää.