Raskaana?

Näin unta, että olin lähdössä synnyttämään. Vatsani oli kuitenkin melko pieni, mutta kuitenkin selkeästi raskaana, enkä tuntenut supistuksia. Olinkin varma, että lapsi oli kuollut kohtuuni, mutta lääkärit olivat sitä mieltä, että näin ei ole ja synnytys alkaa 25.päivä, joka oli myös laskettu aikani. Mielestäni ulkona oli kevät, mutta päällä oli kuitenkin vielä talvivaatteet, eli varmaan oli kyse 25.3. Tunsin olevani yksin vastuussa koko hommasta, eli en saanut mitään tukea mieheltä joka ilmeisesti oli lapsen isä.

Tulkintoja?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Päivämäärä oli hyvin selvä. Onko sinulla jotain tekeillä keväällä? Jotain jonka suhteen olet epävarma, josta ei vielä ole paljon näkyvää, ja joka riippuu vain sinusta? Unessa oli kevät, mutta sinulla talvivaatteet. Oliskohan niin, että asiat ovat paremmin kuin ajattelet, mutta juuri nyt et ole optimistinen. Ajattele laajasti, voi liittyä työasiaan, opiskeluun, ihmissuhteeseen, omaan kehitykseen, minne vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmaavarpunen kirjoitti:

Näin unta, että olin lähdössä synnyttämään. Vatsani oli kuitenkin melko pieni, mutta kuitenkin selkeästi raskaana, enkä tuntenut supistuksia. Olinkin varma, että lapsi oli kuollut kohtuuni, mutta lääkärit olivat sitä mieltä, että näin ei ole ja synnytys alkaa 25.päivä, joka oli myös laskettu aikani. Mielestäni ulkona oli kevät, mutta päällä oli kuitenkin vielä talvivaatteet, eli varmaan oli kyse 25.3. Tunsin olevani yksin vastuussa koko hommasta, eli en saanut mitään tukea mieheltä joka ilmeisesti oli lapsen isä.

Tulkintoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu