luin tjäreborg matka kertomusista seuraavaa : menimme jouluna goalle hotelli phoenix parkiin. varasimme delux huoneen tjäreborin sivuilta missä luvattiin tavallista huonetta suurempi ja parempi parvekkeella altaalle päin.kävi kuitenkin niin että ensimmäinen yö vietimme talon kivijalassa pienessä kopissa! ei parveketta ja näkymä seinään päin. t appelun jälkeen seuraavana päivänä samanlainen nuhruinen pieni huone parvekkeella!
pari vuotta sitten erehdyin menemään myös tähän hotelliin. palvelu oli aivan järkyttävää. minulla piti olla parvike ja hotellilta sanottiin, että sinulla on parvike. ikkunan takana oli pieni uloke mihin ei pääse eikä edes ole tarkoitettu oleskeluun. eikä ikkunasta edes sinne päässyt eikä ovea ollut.
yrittivät puolustella, että sinulla on isompi huone sanoin, että en tarvi isompaa huonetta vaan parvikkeen.
sain tapella itse monesta asiasta ja asiat lähtivät vasta toimimaan, kun soitin tjäreborgin oppaan paikalle. voivat periä huone palvelut tai pesula maksut väärin ja tietysti liikaa ...palautus rahoja sai odottaa ja pyydellä moneen kertaan. en suosittele tätä hotellia kenellekkään. kuvat ovat harjaanjohtavia sijanti kyllä hyvä.
phonix inn park hotelli
pettynyt matkailija
1
165
Vastaukset 1
- Unohda tjäre
ja matkusta omin matkoin, otat hotellin taikka muun majoituksen itse paikan päältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666