Onko muita joilla tutustuminen ihastukseen on mennyt pahasti pieleen!?
Olimme kumpikin todella vahvojen tunteiden vallassa, mutta itse ainakin menin vähän sekaisin kaiken sen tunnekuohun alla ja tutustumisesta ei oikein tullut sitten mitään. Molemmat siis tiesimme toistemme olevan ihastuneita/rakastuneita kun tulikin vaikeus että mites nyt edetään. Tai näin minä sen koin. Olen tätä harmitellut mutta nyt jo jotenkin huvittaa miten tyhmästi sitä voikaan käyttäytyä. Väärinkäsityksiäkin on varmaan jo kasaantunut vaikka kuinka paljon. Voikohan tilannetta enää korjata? kohtalotovereita?
Olimme kumpikin todella vahvojen tunteiden vallassa, mutta itse ainakin menin vähän sekaisin kaiken sen tunnekuohun alla ja tutustumisesta ei oikein tullut sitten mitään. Molemmat siis tiesimme toistemme olevan ihastuneita/rakastuneita kun tulikin vaikeus että mites nyt edetään. Tai näin minä sen koin. Olen tätä harmitellut mutta nyt jo jotenkin huvittaa miten tyhmästi sitä voikaan käyttäytyä. Väärinkäsityksiäkin on varmaan jo kasaantunut vaikka kuinka paljon. Voikohan tilannetta enää korjata? kohtalotovereita?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suoraa puhetta ja kissa pöydälle vaan, eipähän sitten jää myöhemmin harmittamaan.
Siis jos uskallusta vaan löytyy...
Lähinnä itsellä tuntuu loppuvan ihastukset siihen että se tyttö ei halua olla tekemisissä.
Sama täällä. Yksipuolista yhteydenottoa jaksaa vain tiettyyn pisteeseen asti :/
On mennyt pieleen ja se tässä aina ne kysymykset tuskastuttavasti ottaa vallan, että mikä on mennyt pieleen. Todennäköisesti olen vain ollut liian ruma tai joku muu on saanut tyypin ihastumaan toiseen.
Lyhyesti:
Olin ihastunut rinnakkaisluokkalaiseen, samanikäiseen nuoreen mieheen. Hän antoi useita kuukausia merkkejä siitä, että olisi kiinnostunut (olin aluksi epävarma, mutta hänen katseensa suorastaan puski läpi näissä tilanteissa, ettei voinut jäädä epäselväksi??), mutta ennen lomia hän käyttäytyi kuin olisin roskaa. Jotain todella epämiellyttävää, johon päinkään ei kannata katsoa. Koulussa olin yksi epäsuosituimmista (=hiljainen), niin ehkä hän sai sen selville? Ajattelin vain sen johtuvan jostain äkkipikaisesta ujoudenpuuskasta tai vastaavasta, mutta kun lähestyin häntä (oli pakko, en olisi saanut toista tilaisuutta) ja hän katsoi vihaisesti ja pakeni paikalta.
Olen varmaan vain tulkinnut ne pitkät katseet, hymyilyn ja vilkuilut aivan väärin, vaikka usein olin ainoa hänen näköpiirissään siinä suunnassa, mihin katsoi...
En aio enää ikinä ihastua ja se toimii vain niin, että olen mahdollisimman vähän tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Jos ei mihinkään edennyt, niin ette sitten olleet yhtä ihastuksissanne selvästikään?
On mennyt pieleen. Ja syytä en edes tiedä. Meillä oli todella mukavia treffejä, hauskaa yhdessä ja pidimme oikeasti toisistamme, kunnes eräänä päivänä mies lopetti yhteyden pitämisen. Hän ei ollut renttu/pelimies ja siksi hänen "katoaminen" ihmetyttää. Ehkä olimme vaan liikaa eri "maailmoista". Lämmöllä muistelen niitä hetkiä, joita hänen kanssaan vietin.
On mennyt just noin sillä erotuksella etten tiedä hänen ihastuksestaan eikä hän välttämättämättä minun tunteista. Mut jotain tuntui olevan ja viihdyimme yhdessä. En osannut näyttää ihastumistani enkä osannut edetä. Mitä enemmän vietimme aikaa yhdessä sitä enemmän peittelin sitä paloa jota tunnen.
Viimeksi kun nähtiin, kohtelin häntä kuin jotain puolituttua. Vaikka vielä joku viikko sitten olimme vielä liimantuneina toisiimme. Itkettää.
Voi korjata! :) AINA voi korjata. :)
Joten, puhumaan. :)