Korkojen maltillisella nousulla on myös tilaa jatkua. Merkittävä lyhyiden korkojen nousu vaatisi kuitenkin euroalueen talouden selvän kohentumisen, jolloin odotukset keskuspankin koronnostoista alkaisivat kasvaa.
Odotamme EKP:n lähtevän nostamaan korkoja vasta ensi vuoden loppupuolella. Tilanne ei miellytä keskuspankkia. Jos lyhyet korot nousevat liikaa talouden näkymiin nähden, paineet EKP:lle puuttua peliin kasvavat. EKP voi joko laskea korkoa tai painaa markkinakorkoja alaspäin kasvattamalla likviditeettiä
Odotamme EKP:n lähtevän nostamaan korkoja vasta ensi vuoden loppupuolella. Tilanne ei miellytä keskuspankkia. Jos lyhyet korot nousevat liikaa talouden näkymiin nähden, paineet EKP:lle puuttua peliin kasvavat. EKP voi joko laskea korkoa tai painaa markkinakorkoja alaspäin kasvattamalla likviditeettiä
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitä minä sanoin!
Pelätäänkö tänään inflaatiota vai deflaatiota? Pääasia, että kynsiä purraan ja pelätään romahdusta kassulla.
Tosiaan, jos korot lähtevät nousuun, se edellyttää merkittävää talouden aktiviteetin nousua ja toisin sanoen nousukautta, jolloin työttömyys alenee ja on muutenkin suotuisat olosuhteet. Jos sen sijaan taloudessa taantuma jatkuu edelleen, koronnousupaineet ovat alhaisemmat. Tästä seuraa nollakorot ja heikommatkin pysyttelevät pää vedenpinnan yläpuolella. Näin rahan kysyntä ja rahan tarjonta toimii.
Asunto tai talo on se viimeinen asia, josta IsäEspoosta luopuu. Sitä ennen myydään kaikki, autot, syödään pelkkää halpasafkaa eikä pidetä kuukauden kesälomia ulkomailla, myydään osakkeet, myydään kaikki.
Taloa ei myydä. Capiche?
Enää ei myynti voitolla ole jatkossa vaihtoehto. Jos talousongelmia tulee, hoitaa vouti myynnin. Ajat, jolloin ok -talo myymällä velat kuitattiin ovat takana. Ihan on nyt tuurista kiinni, miten kenenkin velallisen käy. Moni jatkaa entiseen tapaan töissä ja velkoja lyhennellen. Moni lentää pihalle ja luulee setvivänsä asiat 500 päivän ansiosidonnaisella. Niin ei vaan käy, töitä ei ole eikä talon myyntinäkymät parane yhtään vuosikausiin. Isovelkaiselle ansiosidonnainen on nyt jopa haitallinen. Pakkomyynnin tullessa kahden vuoden päästä on kauppahinta jotain -40% verrattuna siihen jos myisi nyt. Edes nyt.
Autosta ei juuri rahaa saa, toteutuva myyntihinta noin 60% liikkeiden nykypyyntihinnoista. Osakepotteja ei asuntovelallisilla ole.
Tee vaan perheen kanssa matkoja, ei ne selviämiseen vaikuta mitään.
Kyllä meidän taloudessa on osakepotti, jolla elää kaksi vuotta. Lisäksi on sijoitusasunto, jonka nykyarvolla elellään 4 vuotta. Ja kun vähintään peruspäivärahan saa kuitenkin, tarkoittaa tämä noin 20 vuoden puskuria, vaikka molemmat jäisivät NYT työttömiksi. Ja 20v kuluttua alkaa laina ollakin maksettu.
"Ja kun vähintään peruspäivärahan saa kuitenkin, tarkoittaa tämä noin 20 vuoden puskuria, vaikka molemmat jäisivät NYT työttömiksi. Ja 20v kuluttua alkaa laina ollakin maksettu"
Nyt on niin ettei välttämättä saa rahaa senttiäkään muutaman vuoden päästä saatikka 10-20 vuotta jonka tuo laina aikanne kestää ehkä ,mikäli korko ei nouse senttiäkään nykyhetkestä.
Tuet lakkaavat ja venäläiset ostavat halvalla nokkasi edestä kaiken ilman alvia.
Ai meinasit, että venäläiset vievät kaiken ruuan kaupasta?
Voihan olla, että:
A) jäädään työttömiksi (mikä on epätodennäköisempää jos venäläisiä riittää tuhlaamassa)
B) kaikki tuet lakkautetaan (mikä on epätodennäköisempää jos venäläisiä riittää)
C) asuntojen hinnat laskevat (mikä on epätodennäköisempää jos venäläisiä riittää)
D) korot nousevat
Tai sitten yhtä suurella mahdollisuudella voitan lotossa 7 oikein.
En kuitenkaan suunnittele elämääni kummankaan skenarion mukaan.
Minusta tuossa sanottiin, että korot pysyvät näillä näkymin ainakin kaksi vuotta alhaalla. Mutta näemmä joku pystyi ymmärtämään toisinkin. Toisaalta eipä kukaan ole asuntolainasnsa sillä mielin ottanutkaan, että nollakorot jatkuvat ikuisesti. Nautitaan nyt kuitenkin niin kauan kuin juhlat kestävät!
Ikävää, että oman asunnon ostoa edelleen lykkäävät ja rommausta odottelevat tyffe-petterit eivät ole kutsuttuja näihin juhliin. Siis harmi heille ;)
Eiköhän sitä likviditeettiä tässä edelleenkin päädytä kasvattamaan.
Mitään erityistä nousupainetta ei ole enkä näe, että merkittävää nousua koroissa tapahtuu ainakaan pariin vuoteen. Nykyiset kasvuennusteetkaan eivät oikein viittaa merkittävään korkojen nostoon, korkeintaan peruskorkoa voidaan nostaa 0,25% loppuvuoteen mennessä. Pikemminkin on jopa mahdollista, että peruskorko tiputetaan nollaan tänä vuonna. Negatiivinen peruskorkokin on mahdollinen ja siitäkin on jossain vaiheessa puhuttu.
Jos korkoja nostetaankin tänä vuonna niin sehän tarkoittaisi merkittävää talouden kohenemista, jolloin ongelmia ei olisi. Kannattaa muistaa, että euriborit olivat vuonna 2008 yli 5% ja edes sitä ei pidetty silloin korkeana, koska talous kasvoi nopeasti (vuosi 2009 muutti toki tilanteen). Monet täälläkin kuvittelevat jo 3% koron (mikä sekin on alhainen korko historiallisesti) tuottavan suuria ongelmia, mutta sehän on todistettavasti roskaa. 3% korko tuskin tuottaa ongelmia yhdellekään velalliselle, jos palkka pysyy edes suunnilleen samoissa lukemissa tai palkan lasku on vähäistä. Ongelmia tulee toki noin suuresta muutoksesta niille jotka joutuu työttömiksi, mutta ei työssään pysyville...
Korko nousee, mutta nouseehan se kassulla tuhnuttavan Einarin jalkojen välissä roikkuva sarvikin. Loordi osti ajoissa oman talon, oma lupa, oma piha, oma sauna, nussitaan silloin kun itse haluaa, yhtiö ei sitä määrää ja Loordilla on kassulla sijoitusasunto ja siitä Loordi saa vuokrajormaa melko usein.
Miten kassulla, Tyffelit törkkii toisiaan, aunustappi on aina sisällä kun isäntä niin määrää..
Kassulainen polvillaan Porhon edessä, lutkuttaa ja sen jälkeen pyllistää, hyi helvata, kassun silsaisissa olosuhteissa pannaan vain kumin kanssa.
Kassulla taudin riski suuri, Ok-taloissa taas puhtaat omat saunat ja puhtaat vehkeet.
Loordi on saanut kuusikulmaista kullia.
Helmikuun lopulla on tulossa taas palstan varakkaille Ok-Porhoille Loordin saunailta, edellinen oli huippumenestys.
Miten kassulla, juna kulkee ja Mehmed ohjaa ja Keijo vikisee, auts.
Ok-loordeilla ne on HIV-viruksetkin niin isoja, että paljaalla silmällä näkee ja voi hätistellä pois ja myrkyttää.
Onkos asiantuntija Luki jo sotkeutunut korkopolitiikkaankin. Ennustuksia ei todellakaan kannata noteerata, luki on vanhaikodin dementoitunut, vaippahousuinen "paskanjauhaja"
Korkojen maltillisella nousulla on myös tilaa jatkua. Merkittävä lyhyiden korkojen nousu vaatisi kuitenkin euroalueen talouden selvän kohentumisen, jolloin odotukset keskuspankin koronnostoista alkaisivat kasvaa.
Odotamme EKP:n lähtevän nostamaan korkoja vasta ensi vuoden loppupuolella. Tilanne ei miellytä keskuspankkia. Jos lyhyet korot nousevat liikaa talouden näkymiin nähden, paineet EKP:lle puuttua peliin kasvavat. EKP voi joko laskea korkoa tai painaa markkinakorkoja alaspäin kasvattamalla likviditeettiä
Tämäkin yllä oleva on copy pastettu jostain lehdestä, kuka helvetti opetti tuolle vanhukselle tuon copy paste menetelmän???