FAKTA 1 Michael Schumacherin vauhti ennen kaatumista oli hiljainen!
FAKTA 2 Michael SchumacherIn kypärä halkesi! Miksi? vaikka vaikka vauhti oli hiljainen.
Oliko kypärässä valmistusvirhe vai oliko kivessä terävä särmä?
Michael Schumacherin kumma onnettomuus.
4
697
Vastaukset
- Lautajalka
Vauhti on suhteellista. Laskettelussa vauhti voi olla maltillisesta syöksylaskujärjettömään asti, eli todella hurjia nopeuksia.
Hiljainenkin vauhti laskettelussa voi olla ripeää juoksuvauhtia. Ajattele että juoksisit ja hyppäisit juoksuvauhdista pää edelle kiveen. Siihen voisi hyvin kuolla saman tien.
Myös ensimmäiseen kiveen osuminen ei välttämättä kaada, vaan horjauttaa laskijan pois tasapainosta, toinen suksi voi olla ilmassa, jolloin laskija ei pysty ohjaamaa suksiaan eikä hidastamaan, ja alamäessä vauhti voi vielä hetkellisesti nopeutua ennen kaatumista.
Kypärän halkeaminen toki ihmetyttää, mutta koska ne ovat keveitä niin ei niiden olekkaan tarkoitus olla tuhoutumattomia. Pinnan murtuessa kypärä imee myös suuren osan energiasta, suojaten päätä. Yleensä lasketteluonnettomuuksissa kaadutaan ensin "lumihankeen" ja lyödään pää siinä samassa "maahan". Tässä onnettumuudessa Schumacher lienee kaatunut pää edelle kiveen, joten myös vartalon paino on tullut perässä. Myös kiven muoto ja osumakulma vaikuttaa. Yleensä osumasta kypärä kimpoaa "sivulle", mutta nyt lienee osunut keskelle päätä ja siksi haljennut. Todella huonoa tuuria osumakohdan suhteen.
Uutiset nopeudesta tarkoittavat varmaan että vauhti oli sopiva olosuhteisiin ja taitoihin nähden, ja esimerkiksi paljon hitaampi kuin varsinaisella hoidetulla lasketteluosuudella 9 metrin päässä olevilla muilla laskettelijoilla. Ei hän kävelessäkään ollut, vaan laskettelemassa.- nimi erkki
Jos oikein olen ymmärtänyt, niin osuma tuli niskaan. Eli alueelle jonne harvemmin osutaan ja kypärän suojauskin siellä on huonompi.
Voi olla, että kypärä ei kestä niin hyvin tuolle alueelle tulevaa iskua.
Käsittääkseni käytössä oli vielä kypärä johon on integroitu kamera. Oliko kypärän muoto ja muotti tehty normaalista poikkeavaksi juuri kameran takia ja sen takia myös kamerakypärä kestää huonommin ?
Nämä olivat täysin arvauksia, mutta takuu varmasti tämän turman jälkeen kypärien turvallisuuteen ja kestävyyteen kiinnitetään eritavalla huomiota. - Lautajalka
nimi erkki kirjoitti:
Jos oikein olen ymmärtänyt, niin osuma tuli niskaan. Eli alueelle jonne harvemmin osutaan ja kypärän suojauskin siellä on huonompi.
Voi olla, että kypärä ei kestä niin hyvin tuolle alueelle tulevaa iskua.
Käsittääkseni käytössä oli vielä kypärä johon on integroitu kamera. Oliko kypärän muoto ja muotti tehty normaalista poikkeavaksi juuri kameran takia ja sen takia myös kamerakypärä kestää huonommin ?
Nämä olivat täysin arvauksia, mutta takuu varmasti tämän turman jälkeen kypärien turvallisuuteen ja kestävyyteen kiinnitetään eritavalla huomiota.Itselläni on laskettelukypärä (ylettyy korvien korkeudelle niskassa) ja selkäpanssari (loppuu hartialinjaan), ja kun äsken kokeilin, niin kyllähän noiden väliin jää n. 15 centtimetriä suojaamatonta tilaa, eli koko niskan alue käytännössä. Jos pää on eteenpäin kalleellaan ja lentää selkä alaspäin niskaedellä kiveen, niin aika suuri suojaamaton alue ottaa isku vastaan, ja niskat voi taittua pahasti. Yleensä kaatumiset on tosin erilaisia, ja paksut talvivaatteet ja lumi osaltaan suojaavat pienissä kaatumisissa. Pipo ei tietystikkään korvaa kypärää.
Off-piste laskettelu on hauskaa, ja suosittua, eikä suinkään näin vaarallista. Kymmenet muut olivat varmasti laskeneet samaisella alueella ennen Schumacheria samana pävänä loukkaantumatta. Tälläinen onnettomuus kypärä päässä on todella harvinaista. Joten todella huonoa tuuria tuon kaatumisen suhteen. Olen itse laskenut kivien yli vahingossa, ja suksen ja laudan kantit iskenyt kipinää ja puihin törmäillyt, ja muuten vaan kaatuillut lumen alaisten kantojenkin päälle, mutta aina selvinnyt vammoitta. Tietysti vauhtikin on ollut todella verkkaista, kun en kovin hyvä laskettelija ikinä ollut, joten en lujaa metsissä/kivikoissa ole uskaltanut laskea.
- zones à risques
"Michael Schumacherin lasketteluonnettomuutta tutkivat viranomaiset antoivat tänään ensimmäiset viralliset kommenttinsa yli viikko sitten sattuneesta onnettomuudesta. Onnettomuus tallentui hänen kypäräänsä kiinnitettyyn kameraan."
Schumacher ei hidastanut – "Hyvän laskijan vauhti"
- http://www.mtv.fi/sport/f1/uutiset.shtml/2014/01/1850199/schumacher-ei-hidastanut---hyvan-laskijan-vauhti
Hän ei havainnut kaikkia edellisenä yönä sataneen tuoreen noin 20cm lumen peittämiä kivia, tökkäsi / kompastui yhteen ja kimposi siitä nyttemmin tunnetuin seurauksin. Vaikka vauhti on ollut kohtullinen, niin tuon suksen / suksien kiveen tökkäämisen seurauksena syntyy voimakas vipuvaikutus, joka on voimistanut iskun voimakkuutta ja siksi kypäräkin haljenut.
Hänellä oli todella huonoa tuuria ja olosuteiden yhteensattumaa. Toisinaan lopputulos suuntaan tai toiseen on hyvin pienestä kiinni.
Samana päivänä ja samalla alueella kuin Shumin vahinko, sattui 35-vuotiaalle tanskalaiselle armeijan palveluksessa olevalle hyvin samankaltainen onnettomuus ja hänet vietiin samaan sairaalaan.
Hän kaatui ilman kypärää ja löi päänsä kiveen, jonka seurauksena kolmiosainen kallomurtuma otsasta niskaan http://kuvaton.com/u/yoJ sekä useiden niskanikamien murtuma.
Odotti rinteessä noin 40 minuuttia sairaankujetus-helikopteria. Pyörtyi useita kertoja ystäviensä syliin apua odotellessa. Hän heräsi viiden leikkauksen jälkeen ja on toipumassa hyvin onnettomuudestaan. Hänellä oli onni mukanaan.
- http://www.7sur7.be/7s7/fr/17661/Accident-Schumacher/article/detail/1773149/2014/01/13/Le-jumeau-d-accident-de-Schumi-meme-jour-meme-endroit.dhtml
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110