Hei nainen,

Tahtoisin tietää miten saan sinusta ne kätkemäsi tunteet esille? Ne herkät tunteet joita luultavasti pelkäät, että ne vois satuttaa. Tahtoisin näyttää pelkojesi olevan turhaa ja ennakkoluulojesi olevan harhaa. En tahdo satuttaa, tahdon vain rakastaa koko sydämelläni, nyt ja tulevaisuudessa. Rakennettaisimme kahdestaan yhteisen todellisuuden ja näennäisen tulevaisuuden, jota ehostaisimme kumpikin kykyjemme mukaan. Vaikka nytkin elämme ja kuljemme erilaisissa maailmoissa, ei se tarkoita etteikö päämäärämme voisi silti olla sama. Vaikka kaikki rakentamamme myöhemmin sortuisikin, jäisi meille silti muistot yhteiseltä matkalta. Tärkeintä onnellisessa elämässä on taitettu matka, ei saavutukset.
Joten kiirettä ei ole.
34901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Minä en halua rakentaa mitään näennäistä!

Äänestä
  • Näennäistä kunnes todellista. Puhalla sinä vain omaa kuplaasi tukevasti maan pinnalla siellä lätäkön reunalla. Tulevaisuus on aina näennäistä(oletettua). Vai tiedätkö jonkun joka näkee tulevaisuuden?

    Äänestä

  • kiviä taskussa? kirjoitti:

    Näennäistä kunnes todellista. Puhalla sinä vain omaa kuplaasi tukevasti maan pinnalla siellä lätäkön reunalla. Tulevaisuus on aina näennäistä(oletettua). Vai tiedätkö jonkun joka näkee tulevaisuuden?

    todellakaan! Me ymmärrettin näköjään sana "näennäinen" eri tavoilla. Kiitos selvennyksestäsi. Tulevaisuutta ei tietenkään voida ennakoida.

    Todella kauniita ajatuksia aloittajalla :) Hyvää yötä ja kauniita unia!

    Äänestä

Kauniita ajatuksia. Mennään molemmat nukkumaan niitä rauhaisasti miettien ja mietintää huomenna hitain askelin jatkaen. Hyvä juuri niin. :) Nuku oikein hyvin kuka oletkin ja pistä pää rauhaisasti tyynyyn ja näe kauniita unia. Näen myös ja ajattelen lämpimästi.

Äänestä

kaunis viesti jollekin :)

Äänestä
  • Viesti kuvastaa ikävöimääni ajatusta, sen enempää puhumatta todellisuudesta ja ihmisestä. Tämä nainenkin on ennemmänkin vain mieleni luoma illuusio. En tiedä toisen tunteista, mutta omia sekavia tunteitani voin käsitellä ja jalostaa ajatuksieni avulla. Toivottavasti kaikki ei ole harhaa:-)

    Äänestä

Oletko osoittanut hänelle olevasi luotettava ja rakastava? Ei hän muuten voi sitä tietää, ja jos on vielä herkkä ja arka näyttämään tunteita niin hänen pitää olla varma että sinuun voi luottaa. Voiko?

Äänestä
  • En voi itse ylentää itseäni luotetavaksi. Se vaatii myös toiselta rohkeuttaa luottaa. samassa hän toimii myös tuomarina ja pyövelinä. Kahden kauppa, joka tarvisee vain mahdollisuuden. Minusta luottamuksen ansaitsee lähtökohtaisesti jokainen ihminen, jonka elämässään kohtaa. Myönnän, olen sinisilmäinen ja olen nähnyt miten juoruavat ja valehtelevat ihmiset rapisuttaa ihmisten luottamusta ja moraalia. Elämä on raadollista.

    Äänestä

  • inner haven kirjoitti:

    En voi itse ylentää itseäni luotetavaksi. Se vaatii myös toiselta rohkeuttaa luottaa. samassa hän toimii myös tuomarina ja pyövelinä. Kahden kauppa, joka tarvisee vain mahdollisuuden. Minusta luottamuksen ansaitsee lähtökohtaisesti jokainen ihminen, jonka elämässään kohtaa. Myönnän, olen sinisilmäinen ja olen nähnyt miten juoruavat ja valehtelevat ihmiset rapisuttaa ihmisten luottamusta ja moraalia. Elämä on raadollista.

    "En voi itse ylentää itseäni luotettavaksi" Mitä tarkoitat? Vastaahan selvästi kyllä vai ei, oletko itse luotettava omasta mielestäsi? Jos olet käyttäytynyt häntä kohtaan epäluotettavasti, ei ihme jos suhteesi ei etene. Luotettavuus kun on suhteen ehdoton perusta.

    Äänestä

  • Herkkä tapaus kirjoitti:

    Samaa mieltä täällä, luotettavuus on ehdoton perustus suhteelle. Jos tyyppi osoittautuu epäluotettavaksi, kiinnostukseni loppuu täysin.

    Äänestä

  • Toinen herkkä ja ujo kirjoitti:

    Samaa mieltä täällä, luotettavuus on ehdoton perustus suhteelle. Jos tyyppi osoittautuu epäluotettavaksi, kiinnostukseni loppuu täysin.

    vaikka minä en niin herkkä olekaan. Hyvin tärkeästä asiasta siskot puhutte. Tsemppiä!

    Äänestä

  • Herkkä tapaus kirjoitti:

    "En voi itse ylentää itseäni luotettavaksi" Mitä tarkoitat? Vastaahan selvästi kyllä vai ei, oletko itse luotettava omasta mielestäsi? Jos olet käyttäytynyt häntä kohtaan epäluotettavasti, ei ihme jos suhteesi ei etene. Luotettavuus kun on suhteen ehdoton perusta.

    Sadalle, kyllä. Tuhannelle, ei. Omasta mielestä luotettava. Kysymys sinulle, miten osoitat luotettavuutesi ihmiselle joka ei luota / ei voi luottaa toiseen? Vastaus: et mitenkään. Jos peilaat maailman vain itsesi (oletko itse luotettava omasta mielestäsi?) kautta.. olet silloin elämältäsi köyhä ihminen (luottamus ansaitaan mahdollisuuksien kautta) ja luot itsellesi valheellisen minäkuvan itsestäsi itsellesi "luotettavana". Luottamus on aina riski. Ymmärrät sen kun sinut petetään tarpeeksi monta kertaa. Silloin vasta tajuat mitä luottamus vaatii(lojaalius ha solidaarisuus). Kysymyksesi oli aavistuksen yksioikoinen. Ja tekstissäni ei ollut kyse luottamuksen rikkomisesta, vaan ansaitsemisesta. Anteeksi kärjistäminen.

    Oletko luotettava? vastauksesi: Sadalle kyllä, tuhannelle ei. Kieroilua! Ja kysymyksesi: Miten osoitat luotettavuutesi ihmiselle joka ei luota/ ei voi luottaa toiseen?" Minun vastaukseni: Puhumalla ( ja kirjoittamalla) totuudellisesti sekä käyttäytymällä ja elämällä kaikin tavoin rehellisesti. Siten ansaitsemalla toisen luottamuksen. Luottamus pitää aina ensin ansaita. Sen jälkeen se on vasta mahdollista rikkoa. Näin on.

    Äänestä

  • luottamuksesta kirjoitti:

    Mietin tässä vaan, että rikastuttaako valhe kenenkään elämää? Mihin suuntaan menee elämä valheen tiellä?

    Äänestä

  • Herkkä tapaus kirjoitti:

    "En voi itse ylentää itseäni luotettavaksi" Mitä tarkoitat? Vastaahan selvästi kyllä vai ei, oletko itse luotettava omasta mielestäsi? Jos olet käyttäytynyt häntä kohtaan epäluotettavasti, ei ihme jos suhteesi ei etene. Luotettavuus kun on suhteen ehdoton perusta.

    No eiköhän kaikki ihmiset ole omasta mielestään luotettavia ja osaavat kyllä selitellä toisen huomiotta jättämisen aina itselle edullisella tavalla.

    Äänestä

Osaat kirjottaa todella kauniisti. Se liikuttaa mua joka kerta. Käyhän noi ehdotukset,
mutta ensin pitäis päästä alkuun!! Ja miten? Siinä hyvä kysymys. No, mä
en ole periksi antavaa tyyppiä.. Aika näyttää.

Äänestä
  • Olettaisi, että samalla tavalla kuin lapsi oppii kävelemään. Alun epävarmuuden ja kompuroinnin jälkeen, askel askeleelta tukevammin ja tasaisemmin eteenpäin aina varmemmin askelin. Joskus askelten horjuessa ja epävarmuuden vallitessa pysähdytään, ettei kaaduta.

    http://m.youtube.com/watch?v=qYSEKXxzfpg

    Äänestä

  • inner haven kirjoitti:

    Olettaisi, että samalla tavalla kuin lapsi oppii kävelemään. Alun epävarmuuden ja kompuroinnin jälkeen, askel askeleelta tukevammin ja tasaisemmin eteenpäin aina varmemmin askelin. Joskus askelten horjuessa ja epävarmuuden vallitessa pysähdytään, ettei kaaduta.

    http://m.youtube.com/watch?v=qYSEKXxzfpg

    Kuulostaapa tutulle..
    Vois kai olla mulle?
    T. ****a

    Äänestä

Se mitä puhutaan kauneudesta voin sanoa ,että tiedän mistä puhun ,se että mitä puhutaan mistään muusta tiedän sen mitä tunnen,ja omasta kokemuksestani tiedän.

Jos vertaan ihmistä barbie hahmoon se on todella kunnioittavaa omasta mielestä koska kaikki eivät täytä sitä kriteeriä.Joten mikä tässä on ongelma?Ei jaksa tässä sen kummempaa revitellä, olkoon nämä sanat ne kriteerit jotka täyttyy .ilman taka-ajatuksia

Äänestä
  • Että sulla pitäisi olla barbie-hahmoja ikiomiin mielensisäisiin leikkeihisi? Ja olisi kivaa, että barbie-hahmoilla olisi tunteita sinua kohtaan, tosin kätkettyjä, leikisti? Ja rakentaisitte keskenänne barbie-talon, joka olisi leikisti teidän yhteinen päämääränne, myös sen nuken tietysti, siksihän se on nukke, jolla on tunteita sinua kohtaan.

    Äänestä

Oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että pyydä hänet johonkin rauhalliseen paikkaan, jossa kumpikin tuntee olonsa turvalliseksi ja kerro ajatuksistasi ja tunteistasi. Silloin ujo ja herkkäkin alkaa luottaa ja uskoa kun kuulee sen mitä on toivonutkin ja samalla myös näkee toisen sillä hetkellä. Tietää sen olevan totta. Eleet ja äänensävy on tärkeitä. Tsemppiä!

Äänestä

Hieman harhaa havaittavissa...melkein uskottavaa ;)

Äänestä

Nämä viestit täällä ovat petollisia. Niitä on niin helppo omaksua ja sovitella omaan elämään. Tämäkin kirjoitus on todellisuuden siijan se haaveajatus, jonka haluaisin sijoittaa yhteen mieheen. Että hän ajattelisi juuri tällä tavalla.

Äänestä

Jo vain on hieno. Olis huikea messagena puhelimessa.

Äänestä

en mitään tunteita piilottele.

Äänestä

Jos oli mulle niin en ole kauhean herkkä tai ujo. Kuten olet yhteisissä illanvietoissamme ehkä huomannut! Pyydä vaikka syömään tai keilaamaan. Niin voidaan reippaasti keskustella.

t *****

Äänestä
  • Eli ei ehkä sulle, vaikka nimessä onkin 5 kirjainta.. :) tai sitten et itse edes huomaa kuinka sulkeutunut olet kahden kesken. Sellainen kuoreensa vetäytyminen harmittaa ainakin minua(voin olla poikkeus?) ja saa omankin olon jollainlailla epävarmaksi(riittämättömäksi?) ja säikyksi (defenssi päälle).. tai sitten kaikki vika on vain minussa. Anteeksi jos näin.

    Äänestä

Kuinka kauan on kauan ? Ja mikä on vähän aikaa ? Entä vielä hetki ?

Äänestä

Koskaan ei ole kiire, paitsi rakastamaan.

Äänestä

oon ite haavoittunut herkkä olio, sydän murtuvaa rapakiveä. tiedä häntä saako siitä ehjää ja kestääkö se enää avautumista, jaksaakse vielä luottaa ja uskoa. kuulostaa ylidramaattiselta, mut siltä se vaan tuntuu. tietämättä tilanteestanne sen enempää ja jos ylipäätään voi sydämen asioissa ketään opastaa, niin neuvoisin ettet ainakaan jättäisi naistasi hiljaisuuteen etkä kääntäisi selkääsi - jos siis olet aidosti kiinnostunut - ne on ihan myrkkyä. vaikket itsekään olisi kartalla, niin ilmaise jotenkin että välität ja arvostat, ole rehellinen äläkä heittele täkyjä tai ylisanoja jollet todella niitä tarkoita. onnea matkaan tuntematon.

Äänestä
  • Ehkä sydämesi eheytyisi avautumisesta. Huomaisit ettei se enempää rikki voi mennäkkään. Luota ja usko itseesi. Pitää ensin päästä pohjalle jotta voi alkaa kiivetä taas sinne mistä putosi. onnea matkaan vaan sinnekkin :)

    Äänestä

  • tjsp.. kirjoitti:

    Ehkä sydämesi eheytyisi avautumisesta. Huomaisit ettei se enempää rikki voi mennäkkään. Luota ja usko itseesi. Pitää ensin päästä pohjalle jotta voi alkaa kiivetä taas sinne mistä putosi. onnea matkaan vaan sinnekkin :)

    Miten sitä uskaltaa irl avata sydäntään ihmiselle, johon ei koe luottamusta? Pötyä puhut, kun sanot, ettei voi enempää rikki mennä. Kyllä voi. Voi mennä täysin säpäleiksi, jos menee avautuun ihmiselle, johon ei vielä ole luottamusta syntynyt. Kuulepa, varoitan sinua, älä sinä leiki herkillä ja jo ennestään rikkinäisillä ihmisillä!

    Äänestä

kiitos sanoistasi, kuka lienetkin. katse suunnattu eteen- ja ylöspäin. elämässä on paljon hienoa ja arvokasta vaikkei oliskaan ketään erityistä sitä jakamassa, nyt tai koskaan. omakohtaisesti herkkyys voi olla tosi piinaavaa eikä tarkotus ole todellakaan olla hankala.

Äänestä
  • Jos on joku erityinen mielessä niin kannattaisihan sitä yrittää.. Vaikka vähän piinaavaa olisikin aluksi. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

inner haven kirjoitti:

Tahtoisin tietää miten saan sinusta ne kätkemäsi tunteet esille? Ne herkät tunteet joita luultavasti pelkäät, että ne vois satuttaa. Tahtoisin näyttää pelkojesi olevan turhaa ja ennakkoluulojesi olevan harhaa. En tahdo satuttaa, tahdon vain rakastaa koko sydämelläni, nyt ja tulevaisuudessa. Rakennettaisimme kahdestaan yhteisen todellisuuden ja näennäisen tulevaisuuden, jota ehostaisimme kumpikin kykyjemme mukaan. Vaikka nytkin elämme ja kuljemme erilaisissa maailmoissa, ei se tarkoita etteikö päämäärämme voisi silti olla sama. Vaikka kaikki rakentamamme myöhemmin sortuisikin, jäisi meille silti muistot yhteiseltä matkalta. Tärkeintä onnellisessa elämässä on taitettu matka, ei saavutukset.
Joten kiirettä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu