Taas kerran mietin, mitä/mikä minussa on sellaista, että uusien tuttavuuksien on helppo avautua minulle kipeimmistäkin asioistaan Tämä tapahtuu heti alkuun, kaikki vaikeudet/traumat ryöpytetään heti.
Tällainen saa minut perääntymään, tuntemaan ettei minulla ja minun ajatuksilla ole merkitystä. Koen myös, että rajani ylitetään, vaikka yritän niitä laittaa esim. vaihtamalla puheenaihetta.
Se ei ole vastavuoroista kanssakäymistä, minusta tuntuu että minua pidetään jonain "terapeuttina".
Mieluummin valitsen yksin olemisen, kuin tuon kuormituksen, minkä tuollaiset ihmiset aiheuttaa.
Tällainen saa minut perääntymään, tuntemaan ettei minulla ja minun ajatuksilla ole merkitystä. Koen myös, että rajani ylitetään, vaikka yritän niitä laittaa esim. vaihtamalla puheenaihetta.
Se ei ole vastavuoroista kanssakäymistä, minusta tuntuu että minua pidetään jonain "terapeuttina".
Mieluummin valitsen yksin olemisen, kuin tuon kuormituksen, minkä tuollaiset ihmiset aiheuttaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet varmaan alussa liian empaattisen avoin ja vastaanottavainen. Jotenkin et osaa laittaa rajoja. Tähän sinun pitää saada apua, koska tuollainen on syvä pettymys näille lähestyjillekin ja saa entistä varautuneemmaksi.
Et sitten kuitenkaan ole riittävän voimakas kohtaamaan noita avunetsijöitä.
Joissakin ihmisissä on käsittämätöntä hehkua, sellaista puoleensavetävää lämpöä joka riisuu aseista ja naamioista ja rooleista. Heissä on jotain luotettavaa jolloin vastapuoli rentoutuu henkisesti ja paljastaa sisimpänsä voimatta vastustaa, kokien että näin harvinaisen ja myötätuntoisen, syvästi ihmisyyttä ymmärtävän ihmisen kohdatessaan voi turvallisesti olla se mikä on.
Se on: ihminen, joka on löytänyt henkisen itsensä Se on: Joka on kanssasi samalla taajuudella. Se on: jonka kuului tulla elämääsi juuuri silloin.
Niin. En miellä näitä ihmisiä varsinaisesti avunetsijöiksi. He ovat opiskelutovereitani, erilaisissa yhteisöissä tapaamiani ihmisiä.
Jos joku pyytää minua luokseen kahville, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Alkuun voidaan puhua esim. opiskeluun liittyvistä asioista, sit voi alkaa puhe vaikeista asioista ja tuntuu ettei toiseen saa mitään kontaktia kun on niin menneisyyden syövereissä.
Koen ettei minun tarvitse olla tässä suhteessa vahva, en minäkään ryöpytä kenenkään niskaan vaikeuksiani.
Minä odotan ihmissuhteelta vastavuoroisuutta, eikä nämä tapaamani ihmiset ole koskaan kysyneet minun kuulumisia, vaan heti aletaan kertomaan itsestä.
Kun nämä henkilöt alkavat purkaa ongelmiaan ja murheitaan sinulle ilman kysymättäsi, niin etkö sinäkin voisi tehdä sitten sitä samaa ilman heidän kysymystään, että mitä kuuluu. Kerro heille itse samoin ja ole avoin. Vai onko niin, että sinulle ei anneta edes suunvuoroa?
Niin kyllähän aloituksessa jo kerroit, että ei auta vaikka vaihdat puheenaihetta. Joku juju täytyy olla, että et osaa viestittää tai laittaa rajoja, mitä haluat ottaa vastaan ja mitä et. Ja koet että päällesi kaadetaan sellaista jota en vastaan ottaisi.
Varmaan kannattaa selvitellä syitä, mistä moinen kuvio ihmissuhteissa johtuu? Ehkä sitten olet valmiudessa toisen avoimuuteen, joka kuienkin läikkyy yli ja et voi viestittää, että kuulkaapas nyt täältäkin päin vuorollaan.
En todellakaan ala purkautumaan henkilölle jota en edes tunne kunnolla. Kun tutustuu uuteen ihmiseen, niin mielestäni ei heti kerrota kaikkea, siihen asti elettyä elämää yksityiskohtaisesti. Luulis toisen olevan kiinnostunut myös minusta, jos kerta pyytää luokseen.
Olen itsekin kokenut vaikeita asioita elämässäni, voin ne sanoa toiselle, mut en ala niitä yksityiskohtaisesti setvimään. Koska niiden setvimiseen ihmiset toisaalla.
Usko tai älä, niin nämä sama avautujat hyvin usein pälättää jokaikiselle lähikontaktiin tulevalle oman angstihistoriikkinsa.
Huomattu usein tämä ilmiö.
Joka sitä purkautumisdta jaksaa niin kuunnelkoon. Näitä riittää, mut seuransa voi toki valita ja hakeutua ihmisten luo jotka on kiinnostuneita muistakin asioista elämässä kun miltä minusta tänään tuntuu.
Tässä tulee esiin myös extroverttien ja introverttien ero. Valtaosa ekstroverteistä on juuri sellaisia, että heidän pitää puhua jatkuvasti jostain, mukaanlukien itsestään ja tekemisistään, kaikkein vähiten estoiset niin avoimesti, että kuulija tulee jo vaivautuneeksi. Toisaalta näille höpöttäjille ei ole suurta merkitystä silläkään, tulevatko he kuulluksi, riittää että he pääsevät vain selittämään, itsestään. Tästä syystä myös sosiaalinen media on niin suosittua, se tarjoaa ihmisille mahdollisuuden sellaiseen tunteeseen, että he ovat suositumpia ja kiinnostavampia kuin todellisuudessa olevat. Pääsee kirjoittamaan seinälle itsestään ja elämästään sadoille "kavereille" ja vaikka koko maailmalle, joku aina ohimennen kommentoi, niin syntyy mielikuva, että olen kiinnostava henkilö, jota moni seuraa, ikäänkuin julkkis, vaikkei seuraajissa olisi yhtään aidosti henkilöstä kiinnostunutta.
Itse olen päättänyt, etten ota ystäväksi ketään, joka on somessa, ellei hän tarvitse sitä esim. firmansa myynnin edistämiseen.
"Itse olen päättänyt, etten ota ystäväksi ketään, joka on somessa, ellei hän tarvitse sitä esim. firmansa myynnin edistämiseen."
Onpas pinnallinen tapa valita kavereita! Varmaan kuvittelet tuolla tavoin olevasi kovinkin syvähenkinen, syvällinen ja "aito" ihminen!
Somen käyttäjä ei tarkoita yhtä kuin yltiösosiaalinen, pinnallinen extrovertti vaan siellä on kyllä ihan kaikenlaisia ihmisiä!
Yhä suurempi osa ihmiskunnasta jollain tavalla edes vähän käyttää nykyään somea, joten tuolla rajauksellasi rajaat aiika ison osan koko maailman ihmisistä ulos listaltasi. Fiksua!
No viestini oli pikkuisen provosoiva. On minulla yksi ystävä, joka on somessa ja muutama tuttu. Siis tämä yksi on poikkeus, joka vahvistaa säännön.
"Onpas pinnallinen tapa valita kavereita!"
Luepa viestini uudestaan, en puhunut kavereista, vaan ystävistä, tiedätkö mitä eroa niillä on?
"Varmaan kuvittelet tuolla tavoin olevasi kovinkin syvähenkinen, syvällinen ja "aito" ihminen!"
En kuvittele mitään. Tunnen itseni hyvin. En pidä itseäni muita parempana ihmisenä, vaan pidän ihmisiä samanarvoisina.
"Yhä suurempi osa ihmiskunnasta jollain tavalla edes vähän käyttää nykyään somea, joten tuolla rajauksellasi rajaat aiika ison osan koko maailman ihmisistä ulos listaltasi."
Tutkitustikin ihminen kykenee hallitsemaan maksimissaan 20 ystävyyssuhdetta. Itselle sekin olisi aivan liikaa. Aika, resurssit ja sosiaalisen elämän tarpeet ovat sellaiset, että muutama YSTÄVÄ riittää, tuttuja on tietenkin enemmän, joiden kanssa joskus tulee jotain juteltua tai on muusta syystä kannsakäymisessä. Hyvä ystävyyssuhde ottaa ja antaa kuitenkin aika paljon, myös aikaa ja vuorovaikutusta, joten senkään puolesta sellaisia voi hallita hyvin rajallisesti.
Kuten sanoin, viestissä oli pikkuisen provosoivuutta. Voin myös todeta asian toisinpäin, että olen havainnut toistaiseksi, ettei somen käyttäjistä ole oikein ystäviä löytynyt. Olen jopa joidenki kanssa ollut aluksi aktiivinen vuorovaikutussuhtessa, mutta olen havainnut, että he ovat omaksuneet some -kulttuurin, jossa kirjoitellaan asioistaan omille seinille ja odotetaan toisten kommentteja. Omalle luonnolleni tuollainen ei sovi, haluan huomata ihmisiä henkilökohtaisella tasolla, kasvotusten tai vähintään sähköpostilla tai vastaavalla (somen yksityisviestit tiedossa kyllä). Kokisin itseni ylimieliseksi, jos kirjoittelisin juttujani "seinälle", josta odottaisin rajatun porukan tai koko maailman niitä lueskelevan. En silti halveksi niitä, jotka niin toimivat, en ole mikään tuomari siinä, mikä on oikein tai väärin, jos homma tuntuu jostain muusta luontevalta, se on ok.
Jos kuitenkin olen vuorovaikutuksessa somen käyttäjän kanssa sähköpostilla ja huomaan, ettei hän vastaile viesteihini, ota kantaa taide-, matkailu- ym. elämyksiin henkilökohtaisella tasolla, olen tulkinnut sen niin, ettei hän haluakaan olla YSTÄVÄNI, mutta voisi kyllä olla "kaveri", koska jos toisin samoja asioita somen "seinällä", niin hän kyllä ottaisi kantaa, sekin on testattu. Eli voin toisaalta todeta empiirisen tutkimuksen pohjalta, että somen käyttäjistä on vaikeampi löytää oikeita ystäviä, koko some kulttuuri opettaa siihen ja soveltuu paremmin niille, jotka kaipaavat suurta kaverijoukkoa, mutta eivät niinkään syviä ystäviä. Vaikka joku muuta väittäisi, niin rajalliset resurssit tulevat joka tapauksessa vastaan, harvalla riittää aikaa hallita some -kavereiden verkostoa ilman, että ystävyyssuhteet alkavat kärsiä resurssien puutteesta. Ja mihin yleensä somea tarvitsee, jos ei kaipaa suurta"kaveri" joukkoa, vaan hallittavissa olevaa määrää hyviä luottoystäviä.
Toinen ihan käytännöllinen haitta some -käyttäjissä on se, että heidän keskuudessaan käsitys yksityisyyden suojasta hämärtyy koko ajan. Toki joukossa on fiksuja käyttäjiä, mutta itse kulttuuri muokkaa ihmisistä sellaisia, että "jos sinulla on salattavaa, olet epäilyttävä", vaikka yksityisyyden suoja on käsitteenä itsessään eräänlainen perusoikeus, joka tarkoittaa sitä, että sen loukkaus tulee olla perusteltua. Se, että joku haluaa säilyttää yksityisyytensä, ei merkitse millään tavalla, että hän olisi epäilyttävä, tai vainoharhainen. Some -kulttuuri on muokannut ja muokkaa ihmisistä kuitenkin sellaisia, että he kunnioittavat yhä vähemmän toisten yksityisyyttä. Kaiken "jakamista" pidetään normaalina, mukaanlukien toisista otettu kuvat ja heidän elämänsä. Fiksu ihminen kyllä kysyy aina, voiko julkaista kuvia, joissa toinen esiintyy, tämä on enenevässä määrin hämärämpää some -käyttäjille, mikä osoittaa kyllä tässäkin suhteessa, että kyseinen kulttuuri rapauttaa ihan yleisiä käytöstapojakin.
Ystävyyssuhteet ovat aina tarkkaan valikoituja tai valikoituneita. On tosi paljon ihmisiä, jotka eivät ystäviä edes kaipaa, riittää että heillä on paljon kavereita, joille voi jutella omia asioitaan ja kertoilla elämänsä tapahtumista. En sanot tätäkään väheksyäkseni, totean vain miten asia on. Heille sopii toisenlaiset sosiaaliset verkostot ja ympäristöt. Osa meistä, kuten jo aiemmin totesin, kaipaa hallittavissa olevaa, eli pientä joukkoa syviä ystävyyssuhteita, sellaisille ei oikein edes ole tilaa somelle, se vain veisi aikaa ystävyyssuhteiden hoidolta henkilökohtaisella tasolla. Usein me tämän tyypin ihmiset kaipaamme myös kohtuudella yksinäisyyttä ja omaa aikaa, joka tarkoittaa sellaista olemista missä ei seurustella kenenkään kanssa sen kummemmin livenä kuin "somessa".
"Minä odotan ihmissuhteelta vastavuoroisuutta, eikä nämä tapaamani ihmiset ole koskaan kysyneet minun kuulumisia, vaan heti aletaan kertomaan itsestä."
Älä pidätä hengitystä odottaessasi. Ihmiset nyt vaan ovat noin yleisesti ottaen kiinnostuneempia omista ongelmistaan ja asioistaan kuin aidosti toisesta ihmisestä, olen tässä reilun 40-vuotisen taaperrukseni aikana huomannut. Itse aloin kyllästyä tähän vääristyneeseen yksipuolisuuteen, "auttajan" rooliin ja pari vuotta sitten mitta tuli lopullisesti ns. täyteen...tämä johti käytännössä siihen, että entiset läheiset välit sisaruksiinkin on nykyään aika etäiset.
Omista (nyt jo aikuisista) lapsista pitää kai pitää huolta vielä jonkin aikaa, tai ehkä nöyrryn tässä asiassa ja hautaan asti toimin avunantajana, vaikka sitä samaa se on valitettavasti niidenkin kanssa, ettei minun asiani kiinnosta heitä juuri lainkaan ja sitten ihmetelleen, miksi minusta on tullut etäisempi enkä puhu juuri mistään muusta kuin käytännön järjestelyistä, että pitäisi jutella enemmän, mutta sama meno kuitenkin heidän taholtaan jatkuu..Tietysti eihän sitä lapsiaan nyt muutenkaan halua omilla "huolillaan" liikoja kuormittaa, vaikka välit olisi hyvät ja läheisetkin.
Avaudun sitten netissä tuntemattomille "helleille", jotka jo muutenkin ovat uupuneet kaiken maailman avautujiin. Anteeksi, oikaisen tämän toisen jalkanikin tästä saman tien tuonne avoimeen kuoppaan...
Pidä varasi. Osa ihmisistä on yleensäkin sellaisia, että he avautuvat aivan liiian nopeasti, kertoen meneestä ja nykyisestä elämästään. Sellainen tekee kuulijan helposti jopa vaivautuneeksi ja saa myös ainakin minut perääntymään ja ottamaan etäisyyttä avautujaan. Nimittäin nämä avautujat ovat vastaavasti myös sellaisia, että he alkavat herkästi utelemaan ja kuulustelemaan toisia näiden elämästä, he katsovat sen luonnolliseksi ja normaaliksi, koska hekin ovat kertoneet itsestään peittelemättä.
Terve varautuneisuus on suomalaisten yksi hienoja piirteitä. Joka sen hallitsee ja omaa, selviää monelta sotkulta. Elämästään ei kannata kertoa kovin merkityksellisiä asioita kuin luottamuksen saavuttaneille hyville ystäville.
Minusta asennoidut ehkä väärin tällaisiin avautumisiin. Ehkä he eivät koe "vyöryttävänsä kaikkea paskaansa" niskaasi, vaan kokevat tämän normaaliksi tutustumiseksi. Tällä tavoinhan toinen saa tietää keitä he ovat, mitä he ovat kokeneet ja olettavat, että sinäkin kerrot itsestäsi samalla tavalla heille mitä haluat. Eivät siksi kysele, koska kokevat sen uteluksi.
Lisäksi, uuden ihmisen kanssa voi olla puutetta puheenaiheista, mutta helppo aihe, josta aina juttua riittää on oma menneisyys. Siitä kertomalla saatetaan löytää paljonkin yhdistäviä tekijöitä ja huomata olevansa kohtalotovereita ja näistä asioista sitten juttua riittääkin! Tämä on tutustumista!
Minullekin moni alkaa avautumaan omista asioistaan pian, mutta en itse koe sitä pahana. Mielenkiintoisia keskusteluita on syntynyt, kun olen kertonut itsekin kokeneeni jotain vastaavaa ja kertonut kuulleeni monien muidenkin käyneen samoja asioita lävitse. Tällaiset keskustelut ovat aina lohtua antavia ja saavat minut hyvälle mielelle.
Toki on kyllä minulle tullut vastaan myös tällaisia itseään täynnä olevia vaahtoajia, joista selvästi näkee, etteivät he ole pätkääkään kiinnostuneita sen toisen asioista saati vastauksista. He haluavat vain psyko-oksentaa ja kuunnella omaa ääntään.
Nämä ovatkin sitten ihan eri asia ja tällaisiin kannattaa pitää etäisyyttä ja opetella vaikka ihan suoraan sanomaan, että "minun täytyy nyt lopettaa puhelu/lähteä/en halua kuulla enää tuota samaa asiaa, olet kertonut sen minulle jo muutaman kerran."
En tarkoittanut, että iihminen vyöryttää "paskaa" niskaan, vaan avautuu liian äkkiä liian paljon elämästään. Jopa niin, että osa asioista tekee kuulijan vaivautuneeksi. Varmasti tällainen lähestymistapa sopii toisille, mutta monille meistä se on liian tungettelevaa.
"kokevat tämän normaaliksi tutustumiseksi. Tällä tavoinhan toinen saa tietää keitä he ovat, mitä he ovat kokeneet ja olettavat, että sinäkin kerrot itsestäsi samalla tavalla heille mitä haluat"
Monet meistä ovat sellaisia, ettemme "tutustu" kovin nopeasti, vaan pikkuhiljaa, luottamuksen syntyessä ajan kanssa. Minä otan ainakin takapakkia sellaisen ihmisen kohdalla, joka haluaa heti kertoa melkein kaikki ja tietää minusta melkein kaiken. Haluan edetä rauhassa, jutella yleisistä asioista niin, että vähitellen tulee esiin luonne ja arvomaailma, sekä syntyy luottamus. Vasta kun henkilökemia tuntuu pelaavan ja syntyy luottamus, alan avautumaan elämästäni omaan tahtiin ja annan toisen kertoa omastaan, vanhat sivistyssäännötkin sanovat, että uteliaisuus ei kuulu sivistykseen.
Kuvailemasi lähestymistapa on kuin perse edellä puuhun menemistä. Asioistaan ja elämästään ei kannata kertoa ennen kuin on tutustunut ihmiseen tunne- ja arvomaailman tasolla, huomaa että henkilökemiat pelaavat ja syntyy luottamus.
Ymmärrän kyllä, jos oma kokemuksesi on erilainen, me ihmisetkin olemme niin kovin erilaisia. Monet meistä suomalaisista olemme kuitenkin sellaisia, että haluamme avautua vain luotetuille ihmisille ja ajattelemme, että jokainen kyllä kertoo sen mitä haluaa ja kenelle haluaa elämästään. Utelua pidetään huonona käytöksenä. Tässä sinunkin tulee olla viisas, kuten meidän kaikkien, toista ihmistä pitää osata lukea ja kunnioittaa hänen yksityisyyttään.
" Tällä tavoinhan toinen saa tietää keitä he ovat, mitä he ovat kokeneet ja olettavat, että sinäkin kerrot itsestäsi samalla tavalla heille mitä haluat."
Pitää osata lukea myös toista ihmistä, onko hän halukas kuulemaan elämäntarinasi heti tai kertomaan omaansa. Monet puhuvat omista asioistaan vasta, kun tuntevat toisen paremmin. Ekstroverteiltä puuttuu usein tällaista tilannetajua jsosiaalisissa taidoissa.
"Mielenkiintoisia keskusteluita on syntynyt, kun olen kertonut itsekin kokeneeni jotain vastaavaa ja kertonut kuulleeni monien muidenkin käyneen samoja asioita lävitse. Tällaiset keskustelut ovat aina lohtua antavia ja saavat minut hyvälle mielelle."
Ekstroverteilta puuttuu usein empatiakykyä, he luulevat että asiat tuntuvat muista samalta kuin heistä itsestään. Vaikka tuollaiset keskustelut ovat sinulle mielenkiintoisia, antavat lohtua ja saavat sinut hyvälle mielelle, se ei tarkoita, että ne vaikuttaisivat kaikkiin ihmisiin samoin. Pitää aina kunnioittaa toista ja osata lukea häntä, esim. siten että miten hän suhtautuu melkein tuntemattoman perusteelliseen avautumiseen, saati kuulustelumaiseen uteluun. Fiksu ihminen kyllä huomaa, mitkä keskustelunaiheet ja lähestymistapa ovat sellaisia, etteivät loukkaa ketään tai tee toisen oloa epämukavaksi. Eli myös sinun käyttämäsi lähestymistapa voi olla oikea, jos olet varma että keskustelukumppani tykkää siitä myös.
Yksi ekstoverteille tärkeä harjoitus onkin oppia kuuntelemaan toisia sekä havaitsemaan myös sanatonta viestintää.