En pysty enää

soittamaan itselleni apua koska yhteiskunnallinen tilanne mm. naurattaa liikaa. En myöskään pysty poistumaan kotoani samasta asiasta johtuen.
10176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Soitin kriisipäivystykseen 09-31044222. Työntekijän mielestä ja puhelinkeskustelun perusteella selviydyn vaikka alakerran asukkaan tapettua itsensä sillä kävinkin juttelemassa hengityssuojin varustettujen siivoajien kanssa. Tapaus jonkin verran järkytti. Mutta; kuten sanottu, Asperger selviää mistä vain tavallista tasapainoisen psyykenrakenteensa ansiosta.

Äänestä

otin jätesäekistä valokuvat postiluukuitse, ovat menossa hs:n kaupunkitoimitukseen huomenna. kyseessä siis on ihminen joka on tappanut itsensä koska ei ole ajoissa saanut apua. mahtoiko olla Asperger?Joka oli hakenut liitosta aikoinaan apua?

Äänestä
  • HS toimittaja lupasi ottaa asian huomenna puheeksi kaupunkitoimituksessa, joten tämä aihe ei jää tähän. Hyvä näin.

    Äänestä

  • Aspergerinfo kirjoitti:

    HS toimittaja lupasi ottaa asian huomenna puheeksi kaupunkitoimituksessa, joten tämä aihe ei jää tähän. Hyvä näin.

    Soitan vielä aamulla heti toimituksen auettua ja varmistan että asia todella on otettu vakavasti. Näky oli niin törkeä tuossa alakerran asunnossa eilen, ettei voi muuta kuin yrittää ottaa asia esille kokonaisuudessaan maan suurimmassa päivälehdessä. Niin mukavia ja solidaarisia ovat suomalaiset, etteivät välitä mitään siitä jos joku useita kuukausia tekee kuolemaa omassa kodissaan - ketään ei kiinnosta, eikä kukaan tahdo puuttua toisten asioihoin, sääli etteivät ihmiset tiedä
    syyllistyvänsä välinpitämättömyydellään rikokseen ihmisyyttä vastaan.

    Äänestä

  • Aspergerinfo kirjoitti:

    HS toimittaja lupasi ottaa asian huomenna puheeksi kaupunkitoimituksessa, joten tämä aihe ei jää tähän. Hyvä näin.

    Eipä ollut vielä kaupunkitoimituksessa ketään paikalla vaikka hesarikin juuri käytiin jakelemassa. Katsotaan, onko eilisen toimittajan sanoihin luottamista vai onko koko HS-toimituskin lopetuttamassa lähiaikoina toimintansa.

    Äänestä

  • uudisraivaaja kirjoitti:

    Eipä ollut vielä kaupunkitoimituksessa ketään paikalla vaikka hesarikin juuri käytiin jakelemassa. Katsotaan, onko eilisen toimittajan sanoihin luottamista vai onko koko HS-toimituskin lopetuttamassa lähiaikoina toimintansa.

    Kuulemma olivat juuri soittaen kysellessäsi käymässä Timbuktussa. - Kirkko ja kaupunki -lehti muuten on myös lopettamisuhan alla.

    Äänestä

Tällaista tapahtuu Suomessa pääkaupunkiseudulla. Ihmiset, jotka kuolevat koteihinsa riittämättömän avun puutteessa vaikka sitä vuosikausia olisivat hakeneetkin, jätetään koteihinsa kulolemaan. Tässä yksi konkreettinen esimerkki Autismiliitollekin, joka tukee vain opiskelijoita ja lapsia.

Äänestä
  • Iltasanomien etusivun suurin otsikko kertoi eilen, että vanhus oli maannut kuolleena kotonaan vuoden ajan ilman kenenkään puuttumatta asiaan.

    Tuleeko aspergervanhuksilla tulevaisuudessa olemaan samankaltainen kohtalo? Mitä miltä lliitossa ollaan?

    Äänestä

Yx juttu vielä ennen kuin menen suihkuun: jos tämä palsta hiljenee hetkeksi jossain vaiheessa esim. tänään, syy ei välkttämättä ole VAIN minun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä? kirjoitti:

soittamaan itselleni apua koska yhteiskunnallinen tilanne mm. naurattaa liikaa. En myöskään pysty poistumaan kotoani samasta asiasta johtuen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu