Työkaveri haavottui räjähdysonnettomuudessa

Oltiin kesätöissä asentamassa SDH-laitteita eräässä laitetilassa. Sähkökytkennät oli tehty ja työkaveri väänsi johdonsuojakytkimestä laitteita päälle, muttei saanut sitä kääntymään. Piti tietysti kokeilla itsekin ja väänsin kytkimestä. Ehdin vain huomata kytkimen pistävän vastaan, kun samassa jysähti selän takana ja napsahti seinissä.

Katsoin taakseni ja näin, että työkaveri oli haavoittunut käteensä ja että akustosta nousi savua. Revin haavoittuneen kaverin ulos laitetilasta ja suljin oven perässä. Pienen ensiavun jälkeen soitin pomolle, että nyt sitten lähtivät akut ilmaan. Uteliaita tuli ihmettelemään, sillä laitetila oli erään autokorjaamon hallin yhteydessä. Vähä äijät katso, kun raahasin räjähdyksen ja savun seasta veristä kaveria ja teippasin kaveria sähköteipillä. :)

Tutkinnassa selvisi, että olimme asentaneet kaikki oikein, mutta eräässä kesäpojan tekemässä kaapelissa oli napaisuus väärin. Ihmettelen vain miten 4 mm2:n virtapiirin oikosulkuvirta 48 voltin jännitteellä voi posauttaa järeän lyijyakuston? Kuparinhan tuossa olisi pitänyt sulaa. Kaveri haavoittui muovikappaleesta.

Jälkeenpäin nauratti tapahtunut ja mittasimme kaapelit ennen asennusta. Muilla samanlaisia muistoja oho-tilanteista?
4159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos akkuja oli yliladattu niin, että oli kennoihin oli muodostunut vetyä ja happea (=räjähdyskaasu) se on saattanut räjähtää syntyneestä kipinästä.

Tuo on mm. syy siihen, että jos lataa laturilla auton akkua, ensin pistetään kiinni se "kuuma" napa ja sen jälkeen laturin miikkajohto etäämmälle auton runkoon.
Purku päinvastaisessa järjestyksessä. Näin irrotuksessa mahdollisesti räpsähtänyt kipinä säkenöi siellä kauempana rungossa, eikä akunn navassa siinä kennon korkin vieressä.

Nykyisin autojen latauksen kanssa saa kyllä olla muutenkin tarkkana.

Äänestä
  • Jos akkukengät ovat kunnolla kiinni akun navoissa ja johdoissa, miten ihmeessä siellä akun lähellä voi syntyä niin korkea lämpötila, että vety syttyy?

    Äänestä

Tämä on varma yhdistelmä, kasa ladattavia akkuja ja kulmahiomakone: kyllä lähtee ja korkeelle. Tossa Einhell ketjussa pohditaan vähän samoja juttuja, kun noissa on tyristori, niin kaapelipuristimet tai hauenleuat eivät kipinöi, eikä täysin purettua akkua saada ladattua. Mutta aina on syytä olla varovainen, siis ekana haeunleuat kiinni, sitten virta päälle ja toisinpäin kun lopettaa latauksen.
Olen nähnyt, että tupakka kans räjäytti akun, kaasutoho ja hitsauskipinä. Ja ompa joku ihan vain ominpäin ladattaessa.
Niin pikkasen on jäänyt laturinsuunnitelinjan työ kesken,aika pienellä vaivalla saa siihen suojan myös oikosulkuun.

Äänestä

Akkujen kans työskennellessä tuleekin olla erityisen varovainen. Paljon olen kennojen välikiskoja aikanaan juotellu kaasupilleillä enkä ole yhtään onnistunu räjäyttämään. Tuuletus on tärkeää, korkit auki ja tuuletetaan kaasut pois. Työkaveri räjäytti autohommissa akun kun oli vahingossa pökänny varaajan johtoja kun akku oli varauksessa, oli onneksi vaan auton starttiakku kyseessä, kansi siitä lähti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Akkuräjähdys kirjoitti:

Oltiin kesätöissä asentamassa SDH-laitteita eräässä laitetilassa. Sähkökytkennät oli tehty ja työkaveri väänsi johdonsuojakytkimestä laitteita päälle, muttei saanut sitä kääntymään. Piti tietysti kokeilla itsekin ja väänsin kytkimestä. Ehdin vain huomata kytkimen pistävän vastaan, kun samassa jysähti selän takana ja napsahti seinissä.

Katsoin taakseni ja näin, että työkaveri oli haavoittunut käteensä ja että akustosta nousi savua. Revin haavoittuneen kaverin ulos laitetilasta ja suljin oven perässä. Pienen ensiavun jälkeen soitin pomolle, että nyt sitten lähtivät akut ilmaan. Uteliaita tuli ihmettelemään, sillä laitetila oli erään autokorjaamon hallin yhteydessä. Vähä äijät katso, kun raahasin räjähdyksen ja savun seasta veristä kaveria ja teippasin kaveria sähköteipillä. :)

Tutkinnassa selvisi, että olimme asentaneet kaikki oikein, mutta eräässä kesäpojan tekemässä kaapelissa oli napaisuus väärin. Ihmettelen vain miten 4 mm2:n virtapiirin oikosulkuvirta 48 voltin jännitteellä voi posauttaa järeän lyijyakuston? Kuparinhan tuossa olisi pitänyt sulaa. Kaveri haavoittui muovikappaleesta.

Jälkeenpäin nauratti tapahtunut ja mittasimme kaapelit ennen asennusta. Muilla samanlaisia muistoja oho-tilanteista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu