Torstaina olimme ultrassa 11 4 ja pikkuisen kasvu oli pysähtynyt viikolla 10 ja sydänääniä ei kuulunut. Seuraavalle päivälle sain ajan tyhjennykseen. Se oli elämäni päivistä kauhein. Lauantai tuntui hiukan paremmalta. Ajattelin olenko näin julma etten osaa surra, mutta tänään suru tuli pommina päälle. Itkua on ollut aamusta iltaan. Kysymyksiä kasa päin. Kauan teillä on vuoto tyhjennyksen jälkeen kestänyt? Onko endollani syy tähän keskenmenoon? Miksi näin tapahtui? Uskallanko uudestaan tulla raskaaksi? Kertokaa tarinanne.
Keskenmeno
4
790
Vastaukset
- onnekas
Hei! Minulla takana kaksi keskenmenoa, toinen keväällä 2012 joka tuli itekseen pois viikolla 6 ja toinen keskeytynyt keskenmeno keväällä 2013. Lääkkeellinen tyhjennys sairaalassa. Se oli edennyt viikolle 11. Minä en pystynyt iloitsemaan mistään asioista kunnes 2,5 kk kuluttua tein positiivisen testin. Nyt tuossa tuhisee kuukauden ikäinen prinsessa mistä olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen. Raskausaika oli henkisesti todella raskas. Keskenmenon pelko oli jatkuvasti läsnä. En pystynyt samalla tavalla iloitsemaan tulevasta kuin muut odottajat. Mutta minulla kävi lopuksi hyvin, en tosin voi unohtaa kahta pientä enkelivauvaani.
- pienet taivaassa
Jos sinulla on endometrioosi, niin se voi olla syy. Minulla ollut kaksi keskenmenoa. Välissä syntyi terve lapsi. Nyt uusi raskaus. Minulla on kohdussa leikkausarpia ja leikkauksien aiheuttamaa adenomyoosia (endometrioosia). Kukaan ei voi lopulta tietää, miksi sinun raskautesi meni kesken. Meillä sattui todella ihmeellinen juttu silloin, kun rv12 sikiö tuli pois. Tapahtumaa oli todistamassa koko perhe (lapset ja mies). Aiemman lemmikkieläimemme laatikosta alkoi kuulua selvää kuopimista ja rapinaa. Ajattelin, että siellä on hiiri tai lepakko tms, mikä tuntui tosi oudolta. Kutsuin miehen apuun ja laitoimme hanskat käteen avataksemme laatikon siltä varalta, että siellä on juuri jokin hiiri tms. Kannoimme ensin laatikon ulos. Kun avasimme laatikon, siellä ei ollut mitään eikä sen koommin kuulunut noita ääniä. Minulle jäi sellainen käsitys, että tapahtuma jollain lailla liittyi sikiön sielun poistumiseen luotamme. Ajattelen, että näen poismenneet pienet sitten myöhemmin taivaassa ja että meillä on siellä isompi perhe kuin täällä maan päällä.
- Enkelivauvan äiti
Miten sinulla todettiin adenomyoosi? Minulle sanottiin tyhjennyksen jälkeen ultra tutkimuksen jälkeen kohtu ja munasarjat siistit. 2 vuotta sitten tehtiin viimeisin laparoskopia tai sen piti olla avoleikkaus koska endometrioosia oli edellisen tähystyksen yhteydessä erittäin paljon ja eikä voitu tehtä operaatiota niin pienessä mittakaavassa. Minulla itsellä on entuudestaan 11 vuotias tyttö, ennen endo diagnoosia. Nyt tässä hartaudella odotan tyhjennysvuodon loppumista joka on sikäli piinaavaa kun eilen oli vuodoton päivä ja tänään taas vuotoa tuli. Kaunis muisto pikkuisesta sielusta sinulla
- pienet taivaassa
Enkelivauvan äiti kirjoitti:
Miten sinulla todettiin adenomyoosi? Minulle sanottiin tyhjennyksen jälkeen ultra tutkimuksen jälkeen kohtu ja munasarjat siistit. 2 vuotta sitten tehtiin viimeisin laparoskopia tai sen piti olla avoleikkaus koska endometrioosia oli edellisen tähystyksen yhteydessä erittäin paljon ja eikä voitu tehtä operaatiota niin pienessä mittakaavassa. Minulla itsellä on entuudestaan 11 vuotias tyttö, ennen endo diagnoosia. Nyt tässä hartaudella odotan tyhjennysvuodon loppumista joka on sikäli piinaavaa kun eilen oli vuodoton päivä ja tänään taas vuotoa tuli. Kaunis muisto pikkuisesta sielusta sinulla
Adenomyoosiin päätyi onkologi oireiden ja pysyvien koholla olevien karsinooma-arvojen perusteella, joille ei löytynyt selkeää muuta syytä. Itse opin edellisestä keskenmenosta, että on hyvä antaa aikaa itselle ja kohdulle toipua keskenmenosta. Liian nopea uusi raskaus voi altistaa esim moolan kehittymiselle (törmäsin tähänkin huoleen edellisen keskenmenon yhteydessä vaikka onneksi huoli osoittautuikin sitten turhaksi). Minulle jäi pitkittyneen keskenmenotilanteen jälkeen kahdet normaalit kuukautiset väliin ennen uutta raskautta. Tulin raskaaksi, kun aloin syödä gelee royalea (kuningatarmehiläisen hyytelöä). Luin, että muita raskautta auttavia tekijöitä ovat mm. maitorasvat ja neitsytoliiviöljy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401898- 1861601
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461230Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40769
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23712Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627