Ahde-Hakkarainen: Matti Ahde, sähkömies osa 2

Ei mahtunu juttu yhtenä, tulee pätkinä.

Draamaa ja jännitystä pitkään uraan toki mahtuu. Politiikan sisäinen kauna ja kähmintä tarjoaisi aineet useampaankin oopperaan. Näytelmiähän ja elokuvia Ahteen toimista on jo tehty. Ooppera on Ahteen politiikan ulkopuolisista intohimon kohteista toiseksi tärkein, heti urheilun jälkeen. Melkoisen kostotragedian taitava libretisti laatisi Ahteen syrjäyttämisestä Eduskunnan puhemiehen paikalta. Jotta Sorsa saataisiin kunnialla pois hallituksesta, puhemieheksi, ja uusi puolueen puheenjohtaja Paasio ujutettua hallitukseen. Ahteen katkeruus oli syvä ja kosto koitti muutaman vuoden kuluttua, kun Koiviston kausien jälkeen mietittiin puolueelle presidenttiehdokasta. Sorsalla oli hinkua ja nostetta, mutta Ahde käänsi kansan ja puolueen Ahtisaaren taakse. Mistäkö tiiän? Olin paikalla kun kansalaisliikehdintää aloitettiin Pohjankartanossa. Senkin kokouksen Ahde kuvaa tarkoin, tarkemmin kuin omat muistikuvani.

Juuri tämä tarkkuus on kirjan rasite ja etu. Pakko uskoa, kun kirjoittaja lainaa jotain kokousrepliikkiä sanatarkasti kolmen vuosikymmenen takaa. Toisaalta sivumäärä kasvaa ja samassa suhteessa saattaa kiinnostuneiden määrä laskea.

Paljonhan Ahde sai aikaan. Vaikkei hän kunniaa ihan pelkästään itselleen ota. Puolue eheytyi, ammattiyhdistysliike kokosi voimansa yhden lipun taakse, työläisurheilu kokoontui ensin yhteen liittoon ja SVUL-kumppanin kaaduttua talouteensa yhden valtiollisen kattojärjestön suojiin. Onko se nykyään SUL vai Valo vai HUMU, en pysy perässä. Pomoja ja pikkupamppuja järjestöissä on käsittääkseni edelleen ainakin kylliksi.

Kansanedustajatyön ohessa Ahde rakennutti ensin Ouluun mahtavan toimistotalon työväenyhdistykselle. Seuraava rakennusprojekti oli Kansallisooppera, jonka pykääminen veikin pari vuosikymmentä. Työasiaksi voitaneen laskea ympäristöministeriön perustaminen, vaikka kai siinäkin hommassa muitakin oli mukana.

Ympäristöministeriaikansa saavutuksiksi Ahde kirjaa kaiken sen, minkä onnistui estämään. Kuten Kollajan altaan, Oulujärven ylitystien, Hailuodon sillan ja IKEAn tulon Espooseen. IKEAn kohdalla tosin lainmuutos syrjäytti parjatun ministeriön vallan ja kansalaiset pääsivät ostoksille kymmenen vuoden viiveellä.

Potkut Veikkausyhtiön pääpomon paikalta on niin tuore asia, etten sitä revittele enempää. Kaikki iltapäivälehtiä seuranneet muistavat yksityiskohdat. Sitä Matti painottaa moneen kertaan, että potkujen syy oli luottamuspula. Ei kähmintä, jonka tutkinta ja tuomio tapahtui oikeusjärjestelmästämme huomattavasti poikkeavalla yhden naisen taktiikalla. Tosin kohtalon iva toimii tässäkin asiassa. Kaikki aktivistit, kuten Hesarin Nykänen, kulttuuriministeri Linden ja Veikkauksen hallituksen pj, vuorineuvos J Niemelä (UPM) lensivät paikoiltaan joko heti tai kohta Ahteen jälkeen. Traagisinta tapahtuneessa oli, että Matti menetti shokin vuoksi kyvyn nauttia musiikista. Nyyh! Kyky tosin palasi yhdessä kansanedustajan tilipussin kanssa, parin vuoden kuluttua.

Hilkan tarinalle kaikkine kommervenkeilleen ei paljoa tilaa uhrata. Onneksi. Kyllä aina niin valpas iltapäivä- ja akkainlehdistö on pitänyt meidät ajan tasalla. En kadehdi poiitikon rouvan osaa. Aatteleppa ite: Oma opiskelu, työuran hoito ja kolmen lapsen kasvatus jossain Oulussa koko kolmekymmentä vuotta, Veikkauspestiin asti. Matti lennähtää perjantaina kotiin, syö, saunoo, nukkuu. Ja lähtee taas lauantaiaamuna kiertämään laajaa vaalipiiriä. Kenttää pitää hoitaa ja palkaksi tulee hyvä äänisaalis vuodesta toiseen. Jopa Veikkaus-kuprun jälkeen uudessa startissa.

Kirjan tyyli on sujuva, onhan eniten kirjoittanut Hakkarainen pitkän linjan toimittaja Iltalehdestä ja Matin luotettu. Väliin lisätyt lainaukset aikalaisilta keventävät tarinaa. Matin yhdensivun minianalyysit tärkeistä työtovereista tuntuvat, kohdetta tuntematta, nuoleskelulta. Sori alatyylinen ilmaisu. Aihe on laaja, mutta kyllä se hiemen pienempäänkin olisi mahtunut, Nyt 450 sivua vaativat ainakin lievää kiinnostusta lajiin.