Ahde-Hakkarainen: Matti Ahde, sähkömies osa 2

peksu.makela

Ei mahtunu juttu yhtenä, tulee pätkinä.

Draamaa ja jännitystä pitkään uraan toki mahtuu. Politiikan sisäinen kauna ja kähmintä tarjoaisi aineet useampaankin oopperaan. Näytelmiähän ja elokuvia Ahteen toimista on jo tehty. Ooppera on Ahteen politiikan ulkopuolisista intohimon kohteista toiseksi tärkein, heti urheilun jälkeen. Melkoisen kostotragedian taitava libretisti laatisi Ahteen syrjäyttämisestä Eduskunnan puhemiehen paikalta. Jotta Sorsa saataisiin kunnialla pois hallituksesta, puhemieheksi, ja uusi puolueen puheenjohtaja Paasio ujutettua hallitukseen. Ahteen katkeruus oli syvä ja kosto koitti muutaman vuoden kuluttua, kun Koiviston kausien jälkeen mietittiin puolueelle presidenttiehdokasta. Sorsalla oli hinkua ja nostetta, mutta Ahde käänsi kansan ja puolueen Ahtisaaren taakse. Mistäkö tiiän? Olin paikalla kun kansalaisliikehdintää aloitettiin Pohjankartanossa. Senkin kokouksen Ahde kuvaa tarkoin, tarkemmin kuin omat muistikuvani.

Juuri tämä tarkkuus on kirjan rasite ja etu. Pakko uskoa, kun kirjoittaja lainaa jotain kokousrepliikkiä sanatarkasti kolmen vuosikymmenen takaa. Toisaalta sivumäärä kasvaa ja samassa suhteessa saattaa kiinnostuneiden määrä laskea.

Paljonhan Ahde sai aikaan. Vaikkei hän kunniaa ihan pelkästään itselleen ota. Puolue eheytyi, ammattiyhdistysliike kokosi voimansa yhden lipun taakse, työläisurheilu kokoontui ensin yhteen liittoon ja SVUL-kumppanin kaaduttua talouteensa yhden valtiollisen kattojärjestön suojiin. Onko se nykyään SUL vai Valo vai HUMU, en pysy perässä. Pomoja ja pikkupamppuja järjestöissä on käsittääkseni edelleen ainakin kylliksi.

Kansanedustajatyön ohessa Ahde rakennutti ensin Ouluun mahtavan toimistotalon työväenyhdistykselle. Seuraava rakennusprojekti oli Kansallisooppera, jonka pykääminen veikin pari vuosikymmentä. Työasiaksi voitaneen laskea ympäristöministeriön perustaminen, vaikka kai siinäkin hommassa muitakin oli mukana.

Ympäristöministeriaikansa saavutuksiksi Ahde kirjaa kaiken sen, minkä onnistui estämään. Kuten Kollajan altaan, Oulujärven ylitystien, Hailuodon sillan ja IKEAn tulon Espooseen. IKEAn kohdalla tosin lainmuutos syrjäytti parjatun ministeriön vallan ja kansalaiset pääsivät ostoksille kymmenen vuoden viiveellä.

Potkut Veikkausyhtiön pääpomon paikalta on niin tuore asia, etten sitä revittele enempää. Kaikki iltapäivälehtiä seuranneet muistavat yksityiskohdat. Sitä Matti painottaa moneen kertaan, että potkujen syy oli luottamuspula. Ei kähmintä, jonka tutkinta ja tuomio tapahtui oikeusjärjestelmästämme huomattavasti poikkeavalla yhden naisen taktiikalla. Tosin kohtalon iva toimii tässäkin asiassa. Kaikki aktivistit, kuten Hesarin Nykänen, kulttuuriministeri Linden ja Veikkauksen hallituksen pj, vuorineuvos J Niemelä (UPM) lensivät paikoiltaan joko heti tai kohta Ahteen jälkeen. Traagisinta tapahtuneessa oli, että Matti menetti shokin vuoksi kyvyn nauttia musiikista. Nyyh! Kyky tosin palasi yhdessä kansanedustajan tilipussin kanssa, parin vuoden kuluttua.

Hilkan tarinalle kaikkine kommervenkeilleen ei paljoa tilaa uhrata. Onneksi. Kyllä aina niin valpas iltapäivä- ja akkainlehdistö on pitänyt meidät ajan tasalla. En kadehdi poiitikon rouvan osaa. Aatteleppa ite: Oma opiskelu, työuran hoito ja kolmen lapsen kasvatus jossain Oulussa koko kolmekymmentä vuotta, Veikkauspestiin asti. Matti lennähtää perjantaina kotiin, syö, saunoo, nukkuu. Ja lähtee taas lauantaiaamuna kiertämään laajaa vaalipiiriä. Kenttää pitää hoitaa ja palkaksi tulee hyvä äänisaalis vuodesta toiseen. Jopa Veikkaus-kuprun jälkeen uudessa startissa.

Kirjan tyyli on sujuva, onhan eniten kirjoittanut Hakkarainen pitkän linjan toimittaja Iltalehdestä ja Matin luotettu. Väliin lisätyt lainaukset aikalaisilta keventävät tarinaa. Matin yhdensivun minianalyysit tärkeistä työtovereista tuntuvat, kohdetta tuntematta, nuoleskelulta. Sori alatyylinen ilmaisu. Aihe on laaja, mutta kyllä se hiemen pienempäänkin olisi mahtunut, Nyt 450 sivua vaativat ainakin lievää kiinnostusta lajiin.

7

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Politiikkaa ei muuta

      Hyvä seloste, Peksu Mäkelä, kiitos. Sinä osaat. Täytyy lukea kirja kunhan ehdin.

    • Hykkölän Heikkianter

      Saattaa olla jopa kiinnostava. Vaikka en yleensä politikkakirjoja lue. Kyllä jokaisen edustajakollegan, puolueesta riippumatta, pitää tarkistaa löytyykö oma nimi ja missä yhteydessa ja millä mielellä käsiteltynä.

    • Tuli "Sähkömies" luetuksi lähes tuoreeltaan. Ei nyt niin suurella intohimolla, kun minua eivät demarien tekemisien yksityiskohdat koske eivätkä mahdottomasti kiinnosta.

      Lopuksi henkilökohtainen muistelus kirjan käsittelemien aiheiden ulkopuolelta:

      Ahde oli Suomen ensimmäinen ympäristöministeri. Tuli niihin aikoihin katseltua televisiota nykyistä enempi, lapset olivat pieniä ja silleen. Vallan tuskastuin, kun ei ollut iltaa eikä oikein ohjelmaakaan ilman Ahdetta. Hän sekosi jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan asiaan ja YLE:n samanhenkiset toimittajat antoivat hänelle aikaa mielin määrin.

      Sitten 26.4.1986 poksahti Tshernobyl. Ympäristöministeri Matti Ahde katosi kaikista tiedotusvälineistä kuin maa olisi hänet niellyt, ei näkynyt, ei kuulunut. Tshernobyl oli maailmanluokan katastrofi, joka olisi kuulunut ympäristöministerille enemmän kuin mikään muu asia. Miehen taso ja luonne paljastuivat kirkkaasti kuin oopperan ramppivaloissa. Sellainen sähkömies.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Tšernobylin_ydinvoimalaonnettomuus

      • Vyorenpeikkolainen

        Samanlainen muistikuva Ahteen ympäristöministerikaudelta. Ei iltaa, ettei hän iltauutisissa jonkin suon laidalla nyyhkinyt korvaamattomista luontoarvoista.


    • Hieno arvostelu ja loistava lähihistorian kertaus tällaiselle nuorisoketjun edustajallekin, jolle tuttua Ahteesta oli vain Veikkauksessa käpälöinnit ja pojan kokaiinijulkisuus.

      Jos kirjablogit olisivat Peksun tekstin tasolla, niin meikäläinenkin vaivautuisi niitä lukemaan.

    • Ei suuria ansioita

      >>Nyt 450 sivua vaativat ainakin lievää kiinnostusta lajiin.

      • Lehtis-Lassehan se hääräsi Ahtisaaren kampanjan pääpiruna. Ahde oli Veikkaushommissa eikä halunnut näkyvää roolia. Pyysi kuitenkin Ahtisaarta Oulun kaupunginjohtajaksi ja pari vuotta ennen pressahommia. Ahtis kävi näytilläkin Oulussa, mutta Namibia-projekti meni edelle. Ahtisaaren pressaehdokkuuden ääneen sanoi ekana lausuneensa Bo Ahlfors, mutta muitakin asian ympärillä pyöri. Lähinnä sillä mielellä, että Sorsa on liian poliittinen nimi vetämään muitakin kuin demariääniä.
        Mistä kaikille avoin ehdokasäänestys sai alkunsa ei tule kirjasta ilmi. Kai se puolueen historiasta selviää. Muuttivatten sitten sääntöjä jottei vahinko toistu. Julkisesti ei eritelty kuinka äänet jakautui jäsenten ja muun kansan äänestyksessä, mutta Ahde arvailee jäsentenkin antaneen Ahtisaarelle enemmistön.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2878
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      4
      1610
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1305
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1037
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      902
    Aihe