Jonkin suuren mysteerisen voiman ansiosta me synnymme tälle meidän pikku planeetallemme. Aika jonka vietämme tääällä maailmassa on mitättömän lyhyt ja olemassaolomme on kokonaisuutta ajatellen merkitykseltään hyvin vähäinen. On oikeastaan lähes saman tekevää miten elämämme vietämme. Menneet sukupolvet eivät ole täällä tuomitsemassa meitä, elossa olevia kiinnostaa lähinnä omat asiat, emmekä ole täällä enää kiusaamassa tulevia sukupolvia.
Miksi me vietämme kaiken aikamme pohdiskellen mitä mieltä muut ovat meistä, tai surkutellen sitä, että emme tee tarpeeksi suurta vaikutusta heihin? Milloin meillä ei ole tarpeeksi hieno auto, milloin emme ole tarpeeksi hyvän näköisiä, milloin meillä ei ole tarpeeksi ystäviä. Voihan noista asioista olla oikeatakin iloa, mutta useimmiten nuo asiat vaivaavat meitä vain sen takia, että oletamme niiden lisäävän arvostusta itseämme kohtaan. Vaikka samaan aikaan tiedostamme, että muita ei pahemmin edes kiinnosta. Minuakin hävettää suuresti se, että olen työtön ja yksinäinen. Mutta jos mietin muita ihmisiä ja sitä, että kannattaako heidän olla huolissaan minun mielipiteeni tähden, niin koko asia vain naurattaa. Osalla tunemistani ihmisistä menee jollain tavalla "huonosti", mutta ei se minua kiinnosta. Toivon tietysti että saisivat asiat kuntoon, mutta ei heillä mitään hävettävää ole. Kaikki aikani menee omien häpeämisien murehtimiseen.
Olen mahdollisesti elämäni puolessa välissä, jos elän sen tavanomaisen elämän verran. Minua huolestutttaa suuresti että tuleeko tästä elämästä mitään. Tuleeko minusta ikinä ihmistä, jota muut voisivat kunnioittaa. Saavutanko ne asiat mitä olen ehkä joskus salaa ajatellut saavuttavani. Miten helvetissä pääsisi noista ajatuksista eroon? Haluaisin olla henkisesti niin vahva, että vaikka menisin huomenna alasti ruokakauppaan, virtaisin vihanneosaston kaikki tuotteet pilalle, juoksisin pitkin katuja ja huutaisin suureen ääneen että Allah pelastaa kaikki paitsi naiset ja homot - ja kaiken tämän jälkeen voisin tulla kotiini ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt minä murehdin jopa sitä että mitä naapurini ajattelee minusta, koska olen kaiket päivät kotona, enkä töissä niin kuin muut. Hän tosin itsekin näyttää jääneen työttömäksi, koska on myös kotona kaiket päivät. Mutta ei minua kiinnosta hänen ongelmansa.
Miksi me vietämme kaiken aikamme pohdiskellen mitä mieltä muut ovat meistä, tai surkutellen sitä, että emme tee tarpeeksi suurta vaikutusta heihin? Milloin meillä ei ole tarpeeksi hieno auto, milloin emme ole tarpeeksi hyvän näköisiä, milloin meillä ei ole tarpeeksi ystäviä. Voihan noista asioista olla oikeatakin iloa, mutta useimmiten nuo asiat vaivaavat meitä vain sen takia, että oletamme niiden lisäävän arvostusta itseämme kohtaan. Vaikka samaan aikaan tiedostamme, että muita ei pahemmin edes kiinnosta. Minuakin hävettää suuresti se, että olen työtön ja yksinäinen. Mutta jos mietin muita ihmisiä ja sitä, että kannattaako heidän olla huolissaan minun mielipiteeni tähden, niin koko asia vain naurattaa. Osalla tunemistani ihmisistä menee jollain tavalla "huonosti", mutta ei se minua kiinnosta. Toivon tietysti että saisivat asiat kuntoon, mutta ei heillä mitään hävettävää ole. Kaikki aikani menee omien häpeämisien murehtimiseen.
Olen mahdollisesti elämäni puolessa välissä, jos elän sen tavanomaisen elämän verran. Minua huolestutttaa suuresti että tuleeko tästä elämästä mitään. Tuleeko minusta ikinä ihmistä, jota muut voisivat kunnioittaa. Saavutanko ne asiat mitä olen ehkä joskus salaa ajatellut saavuttavani. Miten helvetissä pääsisi noista ajatuksista eroon? Haluaisin olla henkisesti niin vahva, että vaikka menisin huomenna alasti ruokakauppaan, virtaisin vihanneosaston kaikki tuotteet pilalle, juoksisin pitkin katuja ja huutaisin suureen ääneen että Allah pelastaa kaikki paitsi naiset ja homot - ja kaiken tämän jälkeen voisin tulla kotiini ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt minä murehdin jopa sitä että mitä naapurini ajattelee minusta, koska olen kaiket päivät kotona, enkä töissä niin kuin muut. Hän tosin itsekin näyttää jääneen työttömäksi, koska on myös kotona kaiket päivät. Mutta ei minua kiinnosta hänen ongelmansa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei, elä omaa elämääsi äläkä muiden.
Jos tuota rataa jatkat niin ei siitää mitään tule.
Minulla, sinulla ja lähes kaikilla suomalaisilla on varmastikin samoja ongelmia. Tämä suomalainen häpeään kasvattaminen on niin lamaannuttavaa, että Suomi on varmaankin yksi huonoimmista maista syntyä näennäisestä hyvinvoinnista huolimatta. Ei saa ilmaista itseään tai tunteitaan mitenkään, ei saa puhua tai nauraa kovaäänisesti. Kaikkialla pitää olla täydellisen korrekti, jotta muut eivät vain missään nimessä huomaisi olemassaoloasi.
Onneksi olen nyt kolmekymppisenä pääsemässä tuosta hitaasti eroon ja olen jopa kaupassa kysynyt muilta asiakkailta päivämäärää selaillessani leipien päiväyksiä. Kerran kysyin eräältä vähän vanhemmalta pariskunnalta, että kannattaako valkopesuaine ostaa jauheena vai nesteenä. Mies sanoi, että nestemäinen voi tukkia vanhempien pesukoneiden putkia, joten päädyin jauheeseen.
Elämän kokeminen on minulla jäänyt joka tapauksessa hyvin torsoksi. Kaipa täätä voi vielä pyristellä ylös, mutta en elättele hirveästi toiveita esimerkiksi tyttöystävän löytämisestä tai töihin pääsystä. Saisipa edes töitä, niin olisi rahaa käydä katsomassa ulkomaiden meininkiä.
Kurja, että sinut on kasvatettu häpeään. En tunnista sitä kuitenkaan suomalaiseksi kansanluonteeksi. Ihmiset kaikkialla maailmassa antavat paljon painoarvoa sille, mitä muut ajattelevat heistä ja heidän puuhistaan, siihenhän FB:n suosio ja tavaroiden markkinointikin pitkälle perustuu.
Se, että ihminen ei harrasta omakehua, ole meluisa tai hillitsee tunteitaan julkisesti ei liity mitenkään häpeään, vaan on hyvää käytöstä, monisssakin kullttuureissa. Oikeastaan vain amerikkalaisessa kulttuurissa pitää joka paikassa olla tuomassa esille itseään, tunteitaan ja "innostustaan", mikä on lähes aina teennäisen yliampuvaa. Korrektius ei liity siihen, että pyritään olemaan huomaamaton, vaan hyvään käytökseen, toisten huomioon ottamiseen.
Kun ihmisellä on hyvä itseluottamus, ei hänen tarvitse olla kehumassa itseään joka käänteessä, eikä myöskään kysellä toisten mielipiteistään tyylistään, valinnoistaan, harrastuksistaan sun muusta sen kummemmin FB:ssä kuin muuallakaan.
Vaikka suomalaiset ovat hillittyjä, on aivan luonnollista ja hyväksyttävää esim. kaupassa puhua tuntemattomien kanssa, kysyä neuvoa kuten sinä teet tai kommentoida vaikka säitä. 99% suomalaisista ei siitä pahastu. Vaatimattomuus kaunistaa ja omakehu haisee, mutta vaatimaton ei tarkoita huonoa itsetuntoa. Päinvastoin, kun tietää mitä osaa, tuntee itsensä, ei tarvitse pönkittää itsetuntoa kehumalla itseään tai kerjäämällä muilta huomiota tekemistensä ja itsensä suhteen.
Vai että suomi huonoin maa syntyä. Hah hah. Et ole selvästi käynyt muualla kuin Suomessa.
Ällöttävää itsesääliä ei ihme että olet yksin!
Jokaisella on vain se oma elämä. Ihminen on muutakin kuin vain työntekijä ja jokaisella meillä on se ihmisyyden perusarvo olemalla vain. Sinulla on paljon viisaita ajatuksia. Voihan työnkin keksiä jotian kivaa tekimistä.
Itse olen nyt töissä vaikka paljon mieluummin olisin työttömänä. Minulla ei ole ongelmaa ajankäytön suhteen ja moni asia jää nyt sivuun kun on käytävä töissä.
Sinä ymmärrät jujun, mutta et kuitenkaan ole vielä pääsyt sisäisestä häpeän tunteestasi.
Ite oon sen verran veemäinen tyyppi ja egoisti, että elän omaa elämääni ja oon henkisesti vahva ja pärjään yksin ja oon äärimmäinen introvertti.
Kyllä ihminen pärjää, jos hän on vain sellainen.
Kaikki ei oo samanlaisia.
Toisilla on enemmän ongelmia.
Minulla ne ongelmat on muualla, työnteon ongelmakohdissa ja ihmisiin luottamisessa mm.
Mutta muuten kyllä oon vahva mies henkisesti.
Ja näen itessäni noita egoistisen ihmisen piirteitä hieman, mikä ilmenee välinpitämättömyytenä mm.
Annan mennä vain kaiken omalla painollaan ja elän tässä hetkessä ja pääasia kai että itellä menee tarpeeksi hyvin.
Ei mun lähellä oo ketään, paitsi isäni jota tuen kylläki.
Mut en mä hitto vieköön mieti mitä ihmiset puhuvat minusta.
En ajattele muutenkaan rahaa liikaa.
OLEN VAATIMATON, mut silti hieman egoistinen.
Se sun naapuri varmaan murehtii mitä sä ajattelet siitä. :D
Se on ikävää kun tietää ettei niin tai näin saisi ajatella tai ei ole kannattavaa, mutta siihen se aina vaan menee. Sinnikkäällä treenillä siitä automatiasta kai päässee. Sanotaan ettei voi ajatella kahta asiaa samaan aikaan. Että aina, kun huomaat murehtivasi, häpeäväsi, vaihda ajatuksia eli keskity muuhun. Vaikkapa siihen mitä ympärilläsi on just nyt.
Aihetta sivuten: http://m.youtube.com/watch?v=a5SMyfbWYyE
http://m.youtube.com/watch?v=c62Aqdlzvqk
Hei perusmies2.
Aloita siitä, että ryhdyt tekemään itsellesi selväksi, mistä itse oikeasti pidät. Sen jälkeen alat pieni askelin toimimaan niin elämässäsi. Kun pääsee alkuun, se sjuu kohta mainiosti.
Maailmassa vain pieni osa väestöstä kykenee siihen, mutta sinä voit siihen kyetä, koska jo tiedostat asian. Suurin osa ihmisistä kaikkialla maailmassa eivät edes tiedosta sitä, että heidän valintojaan ohjaa mainosmies ja sosiaaliset paineet. Kun sen oivaltaa, on jo homman alussa. Kun pääsee elämäntapamuutoksessa alulle, kokee vapautumisen tunteen.