tällainen otsikko Ilta-lehdessä tänään. Tytär kertoo tarinan äitinsä laiminlyönneistä hoitopaikassa.
Toivottavasti tämä ikävä tapaus on varottavana esimerkkitapauksena myös Kotkan City-kodin hoitajille. Vanhuksia on käytävä aika ajoin katsomassa mikä on tilanne, istuvatko huonossa asennossa, onko joku kaatunut jne... Yksi tunti on todella pitkä aika istua pyörätuolissa paikoillaan ilman minkäänlaisia virikkeitä. Vaikka kahvihuoneen tuolit vetävät puoleensa, pitää muistaa, mistä se palkka maksetaan.
Toivottavasti tämä ikävä tapaus on varottavana esimerkkitapauksena myös Kotkan City-kodin hoitajille. Vanhuksia on käytävä aika ajoin katsomassa mikä on tilanne, istuvatko huonossa asennossa, onko joku kaatunut jne... Yksi tunti on todella pitkä aika istua pyörätuolissa paikoillaan ilman minkäänlaisia virikkeitä. Vaikka kahvihuoneen tuolit vetävät puoleensa, pitää muistaa, mistä se palkka maksetaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tunti ei riitä, kukaan ei käy edes vilkaisemassa, vaikka hoitajaa on kuinka joku puhekykyinen huutanut.
4 tuntia. Ja jos on potilaille teetä tarjolla, niin ne haetaan jotka vielä kävelee.
Muut makaa sielä sängynpohjalla siihen asti kunnes vuoro hoitajilla vaihtuu ehkä joku kurkistaa sittenkään.
sängynpohjalla olevien vanhusten ns. päiväkahvit eli välipalajuoman saanti on kuin venäläistä rulettia. Joskus saa ja joskus ei, mutta aina kun omainen on paikalla ja hoitajat tietävät sen,niin silloin aina saa. Ja jos omainen on paikalla ja hoitajat eivät tiedä sitä, niin ei saa. Niin yksinkertaista, mutta totta.
Vieläkö tämä sama tyyli jatkuu City-kodissa? Tämä ei vastaa nykyajan hoivakodin toimintaa. Miksei hoitajat voi olla vanhusten keskuudessa.Siellä oleskelutiloissa voisi yhtä hyvin juoruta niitä omia juttujaan ja hörpätä samalla kahvia ja samalla voisi vaikka katsella televisiota. Se läsnäolo olisi erityisen tärkeää. Mikä ihme tässä on niin vaikeaa?
Miksi ei voida järjestää omaisille kyselyä vanhusten hoidosta, mistä ruusuja ja mistä risuja. Tietokoneaikana tällainen on helppoa. Ja sitten näihin epäkohtiin olisi helppo puuttua, mutta karu totuus on se, että kotkalaiset hoitajat ovat kaavoihin kangistuneita ja muutosta, kehitystä ei edes haluta.
Tällainen on tosi ikävää luettavaa, mutta valitettavasti se on totta.