nyxänne etälapsista??? minä myönnän rehellisesti olevani hallitusti joskus hitusen mustasukkainen heille. Mies on niin omistautunut sen lyhyen hetken heille jonka lapset ovat meillä ettei oma yhteinen saa vastaavaa huomiota, tai siltä minusta tuntuu...
tykkäättekö oikeasti
itselle välillä vaikeaa
162026
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mä tykkään ainakin oikeasti =) mutta välillä tietenkin saattaa tympästä kun lapsi on todella villi jne.. mutta vaikka välillä tympäsiskin niin kyllä ehdottomasti tykkään. mustasukkainen en ole hänelle.
En ole mustasukkainen mieheni edell. liiton lapsille.
Mutta en minä aina oikein jaksa tykätä heistä! Joskus se on vaan sietämistä, eikä mies onneksi enempää vaadikaan.
Mutta itselläni on samanlaisia tuntemuksia kuin sullakin: joskus tuntuu, että oma yhteinen lapsemme saa vähemmän aikaa ja huomiota kuin nämä "vanhat" lapset. Että hän keskittyy näihin vkl.lapsiinsa intensiivisemmin ja läsnäolevammin kuin tähän yhteiseen.
Olen siitä kiukutellut miehellekin, mutta hän ei koe toimivansa noin.
Ja muuten, vaikka mies sanoo, että "tuo (väittämäsi) ei ole totta" - TUNNE ON AINA TOTTA !!!
Minä tunnen jotakin, jotenkin, ja se tunne on totta! Mutta puoliso ei ole toiminallaan tarkoittanut viestittää asiaa niin - hänen tunne on toisenlainen ja sekin on totta!!
Sivuhuomautus vaan, parisuhdekurssin satoa :) :)
... rakasta, enkä vihaan. Suhde on hyvin neutraali. Lapsen äiti harventaa tapaamisia, jos olen enemmän lapsen kanssa tekemisissä. En viitsi ärsyttää tuota naista, joten pysyttelen sivussa. Asun mieheni kanssa saman katon alla, joten välillä tuottaa vaikeuksia keksiä "muuta tekemistä".
..että etälapset asuisivat teillä jonkin aikaa pidempään? jos paikkakunta on eri (koulu tms. vaikeuttaa) niin entäpä ensi kesänä?
miehellä voi olla niin vahva tunne siitä että on "hylännyt" etälapset että yrittää kuroa aikaa kiinni vaikka kuinka..
jos lapset olisivat teillä pidemmän aikaa mies voisi hieman "rentoutua" ja välttäisitte ongelmat tulevaisuudessa jos omasta lapsesta vaikka alkaisi tuntua samalta kun sinusta nyt.
harvoilla onnistuu ehdotukseni. toivotan kuitenkin kaikkea hyvää perheellesi.
Mun mielestäni se ei haittaa, vaikka oletkin HALLITUSTI ja HITUSEN mustasukkainen miehesi lapsille. Se ei haittaa niin kauan, kun lapset eivät tiedä sitä, etkä millään tavalla näytä sitä heillä. Ja että mustasukkaisuus pysyy kohtuuden rajoissa. Ja tutkiskele ja erittele tunteitasi. Huomaat ehkä, että vaikka oletkin miehesi lapsille mustasukkainen hitusen, voit silti tykätä heistä!!
Ja miehesi omistautumisesta lapsilleen.... En tiedä, minkä ikäinen yhteinen lapsenne on, mutta sillä voi olla merkitystä. Kerronpa omasta perheestäni. Minusta tuntui aikoinaan samalta kuin sinusta, siis että mieheni omistautuu etälapsilleen niin kovasti, ja että yhteinen lapsemme ei saa vastaavaa huomiota. Olin mustasukkainen etälapsille (aivan turhaan!!), mutta otin asian puheeksi mieheni useampaan otteeseen. Yhteinen lapsemme oli silloin vielä vauva. Mieheni sanoi, että kyllä hän on itsekin tietoinen, että omistautuu etälapsille niinä aikoina, kun he ovat meillä. Hän sanoi, että rakastaa kyllä yhteistä lastamme, mutta koska juniori on vielä vauva, hänen ei tarvitsekaan samalla tavalla omistautua sille, koska minä äiti sen jo teen. Mutta sanoi myös, että asia varmasti muuttuu, kun juniori kasvaa ja tulee enemmän osalliseksi perhe-elämää.
Ja mieheni oli aivan oikeassa!!! Nyt yhteinen lapsemme on neljä vuotta. Hän leikkii ja touhuaa etälasten kanssa koko ajan, hän riitelee heidän kanssaan jne. Hän tahtoo itse isänsä mukaan, jos isä lähtee johonkin jne. Jos isä (tai minä, tai me kaikki) pelaa lasten kanssa, juniori pelaa mukana. Niinä hetkinä, kun etälapset ovat meillä, kukaan ei saa enempää tai vähempää huomiota. Ei mieheltäni, mutta ei myöskään minulta. Se ei olisi edes mahdollista!
Jopas on outo kysymys?
Samaa vois kysyä lapsilta tykkäättekö oikeasti isinne naisista?
nämä asiat kun ei ole lapsillekaan -ja varsinkaan lapsille- helppoja!
ja muuten; mielestäni kysymys ei ole outo vaan kuvastaa hyvin näitä uusperheiden ihan omia ja aika salattuja tunteita jotka eivät mielestäni ollenkaan ole vääriä..
todellakaan tykkää!!
Kaikkein paras kun jokainen pysyis lestissään, tai otta vanhanpiian tai pojan. Mitä niitä kertaalleen mällättyjä.
Heips
En todellakaan aina tykkää. Eikä minun aina tavikaan tykätä. Välillä ovat aivan ok, mutta niin lapsilla kuin aikuisilla on huonoja päiviä.
Mustasukkainenkin saa olla kunhan se ei meni yli äyräitten. Mies hellittelee ehkä tahtomattaan enempi etälapsiaan heidän ollessa luonanne..........onhan siitä kuitenkin aikaa aina vähän vierähtänyt kun ovat olleet yhdessä. Näin ei kuitenkaan voi jatkua jos hän ei yhteistänne kohtele samalla tavalla.
Anna miehellesi konkreettinen esimerkki yhteisen ja etälasten paapomisesta ja sen erilaisuudesta. Ja tämän jälkeen pidät pääsi ja vaadit yhteiselle samanlaisen paapomisen. Jatkat niin kauan että uskoo ja juttu menee perille.
En voi sanoa tuntevani oikein mitään mieheni lasta kohtaan. Hän on olemassa ja sillä siisti!Mieheni haluaisi minun osallistuvan enemmän yhteiseen olemiseen. Itse taas mielummin jättäytyisin taka alalle. En ole kenellekään tahallani ilkeä, mutta valitettavasti minusta on sellainen kuva miehelleni tullut. Hän on useasti sanonut, että minä vihaan hänen lastaan. Johtuu siitä, että kohtelen tätä lasta ihan niinkuin ketä tahansa ihmistä. Olen kyllä siinä käytettävissä ja keskustelen, mutta en säälittele tai osoita ylimääräistä huomiota. Minä toivoisin, että vain minun läsnäoloni riittäisi. En halua osallistua lapsen "paapomiseen", jota mieheni ja koko hänen sukunsa harrastaa. Lapselle halutaan jollain lailla korvata vanhempien ero, josta koko poppoo näköjään kantaa syyllisyyttä. Minun mielestäni tämä toiminta taas estää lasta kasvamasta uuteen elämään ja uuteen tilanteeseen. On tehty hyvin selväksi, ettei lapsi enää voi saada vanhempiaan yhteiseen kotiin joten miksei häntä mielummin kannusteta tähän nykyiseen elämän tilanteeseen?
Minä en vaadi itse erityistä huomiota, kun lapsi on käymässä. Päin vastoin! Ihana on saada välillä aikaa itselle, kun isä ja poika touhuavat omia asioitaan.
Miksi neutraali suhtautuminen ei riitä?
Varmaan se lapsi ei ole kiinnostunut sinun ajatuksista vaan oma isä ja äiti on hänelle tärkeitä. Sen on kirjoituksestasi päätellen huomannut koko suku, jotka tukevat pientä lasta vaikeassa elämän tilanteessa.
Sinä ole kylmä ja julma häntä kohtaan, mutta eipä lapsi sua tarvitsekaan elämäänsä. Olethan jo kerran pilannut hänen turvallisen kodin.
Toivottavasti lapsen isä pian ymmärtää hakeutua susta eroon, ennenkuin tilanne riistäytyy käsistä, ja aiheuttaa lapselle ikuisia traumoja.
Itse en ikuna voisi kuvitellakaan laskevani omia lapsiani heidän elämän pilaajien luokse jos ero tulisi, olen sen verran vastuuntuntoinen äiti omille lapsilleni,että harkitsen aina kaiken tarkoin, enkä missään vaiheessa antaisi heidän kokea näitä ikäviä ja mieltä pahoittavia tilanteita.
Oikein puistattaa kun ajattelee, mitä nykylapset kokevat ja heitä on paljon. Varmaan moni äiti on aina huolissaan ja epävarma ja rauhaton, kun lapset ovat viikonlopun näiden naikkosten luona, miten he kohtelevat näitä lapsia, ja huokasevat helpotuksesta kun viikonloppu on ohi.
Itse olen avoliitossa naisen kanssa, jolla on 4-vuotias lapsi. Suhtaudun häneen nimenomaan neutraalisti. Tulemme loistavasti juttuun lapsen kanssa ehkä juuri senkin takia, etten esitä mitään. Avovaimoni käy töissä normaaliin 8 - 16 aikaan ja silloin lapsi on tarhassa vaikka itse olisin kotona. Koska en ole lapsen isä ei kotonaoloni ole este tarhaan viemiselle mikä onkin ok. Avokkini ei vaadi minulta paljoa lapsensa suhteen eikä aseta paineita. Juuri tällöin suhteeni lapseen saa kehittyä spontaanisti omalla painollaan. Hiljaa hyvä tulee...
Rakastat miestäsi, mutta se ei tarkoita että rakastaisit hänen lastaan ja se on ihan ok. On valitettavaa jos mies / suku tulkitsee sinut lapsivihamieliseksi. Sillä tavoin toimimalla he varmistavat että varmasti koetkin kielteisiä tunteita lapseen liittyen.
Kiva, että joku edes ymmärsi viestini oikein! Minä en missään nimessä vihaa lasta, vaan tulen hänen kanssaan ihan hyvin toimeen.
Haluan mielummin luoda itsestäni rehellisen kuvan, kuin että yrittäisin väkisin näytellä maailman kivointa tätiä!
Lapsi varmasti huomaisi epärehellisyyden, eihän hän mikään tyhmä ole!
Ex-sinkkumiehen kommentin jälkeen en enää edes kanna huonoa omaatuntoa siitä, ettei minulle ole syntynyt sen kummempia tunteita tuota lasta kohtaan. Huom! Ei rakkautta, mutta ei myöskään vihaa. (Joidenkin on mahdotonta tätä käsittää)
Rakastan miestäni yli kaiken, ja hänen kanssaanhan minä elämäni suurimmaksi osaksi elän!
on olla ihan vaan kaveri. Miksi pitäisi paapoa toisen lasta, pääasia että kunnioittaa ja antaa turvallisen olon tapaamisviikonlopppuina. Miten sinun mielestä sitten pitäisi olla? Ettei vaan tule sanomista äidin tai sukulaisten taholta?? Teki niin tai näin, aina ollaan sanomassa että äitipuolet ovat kylmiä ja ilkeitä! Itse olen lapseton äitipuoli, se ilkeä joka on pilannut lapsen turvallisen elämän.
Onko mielessäsi käynyt kertaakaan ajatus ettei tällainen uusperhe- asia ole yleensä kenellekkään osapuolelle helppo??