soini timo.

Minulla kauhee nälkä. Vois sen obaman luo mennä millon vaan syömään uskoisin että vaimonsa hyvä laittaa ruokaa. Vihjaisuni timolle! Mutta tuskin uskaltaa mennä on se niin ihmis kammoinen heibo. Yställisin Terveisin:
765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mulle tulee säännöllisesti white housen postit sählöpostiin.
Tullut jo kauan.
Jerran kirjoitin sinne vuosia sitten ja siitä lähtien saan virallista postia.

Äänestä

Tätä on tätä lapsellisuutta. Tai sitten ihan vitun hunoa huumoria

Äänestä
  • Kuule nälkää näkevä ihminen ei ruuan kanssa kikkaile. Se on tosi asia. Ja miksi asia olisi huumoria? Voi hyvinkin henkilö saada postia muualtakin kuin mainos kampanjoinnilta. Minä jos ruoka kutsun saisin että tule meille syömään niin mikä ettei miksi en menisi syömään.

    Äänestä

Mutta kun se on totta.

Äänestä

Te ette uskoisi jos kertoisin kaikki joilta olen elämäni aikana saanut kirjeitä tai palautetta.
Olen aina kirjoittanut runsaasti.
Ja kilpailuista voittanut lukuisia palkintoja kirjoittamalla.

Myös muusikoilta.

Kirjoittaminen on aina ollut elämäni yksi iso osa.

Ja joo, itse olen kaikkiruokainen.

Olen myös antanut lukuisaa palautetta kun olen ollut monta vuotta näyttökokeiden vastaanottaja.
Ja muutoinkin opiskelijoita satoja, satoja kulkenut ohjauksessani.

Tämä on faktaa.

Äänestä
  • Sinä tosiasia. Ilmeisemmin tykkäät kirjoitukseen painaa mietteesi. Se on oiva tapa saada itselleen hyvän mielen. Taidan itsekin alkaa kirjoittamaan paperin muotoon ajatuksiani tiedä vaikka tulisi tehtyä fiksukin päätös. Aloitan jo huomenna nyt on hyvä olo ei liian monimutkainen aivo toiminta normaali ajatus kulkee jokseenkin selkeämmin.

    Äänestä

Hyvä.

Nykyään kirjeiden kirjoittaminen on helpottunut kun pääsee heti sähköpostilla eteenpäin, saman tein.

Minua on aina kannustettu kirjoittamaan.
Lapsena äiti ja isä.
Kouluissa aina äidinkielen opettajat.

Ja pidän siitä että saan naputella nykyään kirjoittaen näppiksestä tekstiä.

Myös osa työstäni on ollut kirjoittamista, tavallaan.
Tai siis on saanut tosi paljon tuoda kirjattuna asioita ylös.

Siksi minusta kai on tälläinen omituinen otus tullut.

Myös eräs vanha mies kehoitti aina kirjoittamaan.
Ja lapsena kylällämme asui jehovan todistaja, yksinäinen mies ja minä sain aina siellä alle kouluikäisenä kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneella ja tuo mies aina rohkaisi kun olin vähän ujo ja arka että kirjoita vaan, painele niitä nappuloita.

Ja kun olin ekalla koulussa isä osti sekä laskukoneen että keltaisen Brother merkkisen kirjoituskoneen joululahjaksi minulle.
Se oli upeaa.
Ja paljon sitä konetta sitten myös käytin vaikka käsin kirjoittanut myös paljon.

Yöajatelmia.

Mulla oli aina 10 äikkä koulussa ja olen myös aina lukenut aika paljon.
Nykyään tulee luettua netistä enemmän kuin kirjaston antia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*tyhjä jääkaappi* kirjoitti:

Minulla kauhee nälkä. Vois sen obaman luo mennä millon vaan syömään uskoisin että vaimonsa hyvä laittaa ruokaa. Vihjaisuni timolle! Mutta tuskin uskaltaa mennä on se niin ihmis kammoinen heibo. Yställisin Terveisin:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu