Kerroin

ja yhä epäilet? Harmi jos tämä kaatuu siihen, ettet voi luottaa minuun. Kerroin syvimmistä tunteistani sinulle, se on jotain mitä en ole koskaan tehnyt kellekään. Ei ole reilua vaatia minulta lisää, kun itse et ole avautunut yhtään. En ole kertonut vielä että haluan sinut, sen aika tulee jos niin haluat. Molempien pitää ottaa askeleita toisiaan kohti, ei vain toisen. Älä heitä kaikkea pois. Mieti vielä, mutta älä mieti liikaa.
13327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olet ajatuksissani ja haaveissani. En uskonut, että sinunlaista on, ihmistä joka saa minut tuntemaan näin. Ehkä siksi tämä tuntuu epätodelliselta, tuntuu että eläisi jonkun toisen elämää ja kuitenkin tässä on jotain tuttua. En oikein osaa selittää.
En ole ennen tuntenut näin. Olet oikeassa olen odottanut tilannetta, jolloin tunteiden ilmaiseminen olisi "täysin turvallista".
Ei minun tarvitse miettiä. Listen to your heart.

Äänestä
  • Mä niin toivon että yks neito ajattelisi minusta juurikin noin. tosin en tiedä vain kauan tässä joutuu odottamaan, että hänen ajatuksiaan pääsen kuulemaan :\

    Äänestä

  • tajuu ettette te tunne ollenkaan ja siinäkin nimimerkkina trusting. ei tarvii kauheemmin ihmetellä miksei teihin luoteta.

    Äänestä

  • Te jotka eniten täällä toitotatte luottamuksesta olette itse sen asian heikoin lenkki.
    Ei voi kuin ihmetellä millaisia sanoja ollaan valmiita kertomaan täysin tuntemattomalle henkilölle. Ja kehdataan itse puhua luottamuksesta.

    Äänestä

  • kertoman perusteella herra hoo siinä turajamassa. " täysin turvallista " perusteella.
    jos kuka tajuaa.

    Äänestä

  • toivottavasti saat hänet.

    Äänestä

  • Noin saadaan tehtyä itsestä epäluotettava henkilö. Siinä on sanat joita en itse edes kirveellä uhattaessa tänne paskasivuille koskaan tahrisi. Kammottaa.

    Äänestä

kaukana täältä, puhu edelleen hänelle itselleen. Näitä ei pitäisi tuoda ollenkaan tänne.

Äänestä

ole tuossa antamassa kaiken liukua pois, kun et toiselle kerro, että haluat hänet?

Äänestä

puhua ja kertoa luottamuksesta on nämä palstat, se pitäisi jo saada mahtumaan
jokaisen omaan pääkoppaan.
Täällä tapahtuu päinvastainen ilmiö sille mitä te yritätte. Te kadotatte luottamuksen
tänne.

Äänestä
  • Viimeisin paikka, juuri näin! Täällä on liian suuri riski kadottaa heiveröisen luottamuksen viimeisetkin rippeet. Ja sitä minä en kuitenkaan haluaisi tapahtuvan.

    Minä pesen käteni rumasta ja likaisesta, siitä valheen verkosta, joka täällä yritää minua kietoa pauloihinsa :(
    Tulin vain ilmoittamaan, että olen valinnut totuuden tien. Etsin siltä tieltä, irl , itselleni seuraa, kaltaistani, totuutta rakastavaa.

    Kukin jatkakoon omalla tavallaan ja valitsemallaan tiellä, kantakoon myös seuraukset elämässään.

    Minä poistun täältä lopullisesti.

    Äänestä

niin kaikki pitäisi olla reilassa :). Tunteet samat.

Äänestä
  • tuskin se oikea on täällä lukemassa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


I`m for you kirjoitti:

ja yhä epäilet? Harmi jos tämä kaatuu siihen, ettet voi luottaa minuun. Kerroin syvimmistä tunteistani sinulle, se on jotain mitä en ole koskaan tehnyt kellekään. Ei ole reilua vaatia minulta lisää, kun itse et ole avautunut yhtään. En ole kertonut vielä että haluan sinut, sen aika tulee jos niin haluat. Molempien pitää ottaa askeleita toisiaan kohti, ei vain toisen. Älä heitä kaikkea pois. Mieti vielä, mutta älä mieti liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu