Olen totaalisesti pilannut oman elämäni ja nyt on tunne, että sitä on ihan turha enää jatkaa. Olen 50 nainen ja ollut tosi yksinäinen jo kauan. On minulla työ ja myöskin ihana tytär. Rakastin ennen töitäni, nyt joka aamu on oikein tuskaa mennä sinne, koska esimiehet ovat aloittaneet oikein kunnon ajojahdin ja halventavat minua joka päivä. Tytär on ihana, mutta hän on aikuinen ja hänellä on oma elämä jota en halua järkyttää näillä omilla murheilla. Olen saanut masennuslääkkeitä, unilääkkeitä ja vaikka mitä, mutta ei niistä ole apua. En voi sanoa, että minulla olisi oikein yhtään tosi hyvää ystävää, koska en todellakaan voi kertoa ystäville mikä tilanteeni nyt on. He eivät sitä ymmärtäisi. Kaiken lisäksi olen tämän yksinäisyyden ja masennuksen myötä tullut peliriippuvaiseksi. Ja tarkoitan todellakin rankkaa riippuvaisuutta. Olen pelannut varmaankin kymmeniä tuhansia muutamassa kuukaudessa. Olen aina hoitanut raha-asiani moitteettomasti ja nyt on kamala järkytys ollut jotenkin herätä tähän tilanteeseen, etten pysty hallitsemaan tätä enää. Varmaankin saan kehotuksia mennä hoitoon, niin olen tehnytkin ja luulisin, että voisin sen avulla päästä riippuvuudesta eroon, mutta se ei kadota velkojani mihinkään. Kävin pankissa kysymässä lainaa, jotta pääsisin jaloilleni ja ei onnistunut. Tämä syyllisyys ja häpeä on niin kauhea, että sattuu ihan fyysisestikin jo. Tiedän, että olen aiheuttanut tämän itse, mutta nyt vasta ymmärrän yksinäisiä ihmisiä jotka ovat sortuneet tähän samaan. Pelatessa sitä on ihan kuin ihan eri ihminen ja kaikki muu häipyy mielestä, ei ajattele rahaa enää rahana vaan ainoastaan lukuina ja peli on niin kiva kaveri. Nyt on siis se tilanne, että olen menettänyt kaiken toivoni ja luultavasti teen jotain typerää. Sanon, että typerää, koska tiedän sen, mutta jotenkin vaan tuntuu, että tilanteesta ei ole mitään muuta ulospääsyä kuin vain lopettaa tämä kaikki.
Onko tätä elämää enää mitään
järkeä jatkaa
34988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
On järkeä jatkaa. Et varmaan halua tyttärellesi perinnöksi tuollaista jättää, mitä olet suunnitellut. Elämän arvot on kyllä laitettava ihan uusiksi, ketään täällä ei toistaiseksi nälkään tapeta. Tsemppiä, huomenna jatkan
Kiitos
Yksi rukous voi muttaa kaiken.
http://www.youtube.com/watch?v=ntWSDjwTucI
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=23426
http://www.tv7.fi/vod/series/?series=314
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Sielunhoito/Sielunhoito - 06 - Masennustilat ja Tuntemattomat Tekijat.mp3
Mitä toivoisit tältä palstalta saavasi? Kirjoitit, että "Varmaankin saan kehotuksia mennä hoitoon" ja kyllä, sitä olisin ehdottanut, koska ei peliriippuvuus ole yhtään sen hävettävämpi sairaus kuin muutkaan riippuvuussairaudet. Mitään muuta ventovierailla satunnaisilla surffailijoilla tuskin on sinulle tarjottavana kuin kehotus hakea apua.
Mitä sinä haluaisit meidän vastaavan? Millaisin odotuksin kirjoitit viestisi?
Vertaisia löydät luultavasti Päihdelinkin Valtti-keskusteluista, jos haluat jutella nimenomaan peliriippuvuudesta.
Onko pakko aina haluta jotain? Käsitin, että tämä on yksinäisten ihmisten palsta ja kun ei ole ketään kelle puhua ajattelin "puhua" näin edes asiasta mikä vaivaa. Tuntuu kuin joku olisi kuunnellut, kun edes yksikin on lukenut mitä ajattelin. En edes kaivannut oikeastaan vastauksia, koska luulisin, että jos minulla olisi se joku ystävä jolle puhua, niin ei hänkään osaisi vastata mitään. Tärkeintä on ehkä, että joku edes kuuntelee. Eli ei minulle tarvitse "tarjota" yhtään mitään.
No toisaalta, tämä on keskustelupalsta, ei päiväkirja. Joten en minäkään ymmärrä miksi halusit avautua ? Peliriippuvuuteen saa hoitoa, jos kertoo totuuden, lääkärit ei siihen masennuslääkkeitä tarjoa.
Huomaa, ettet ainakaan ole lukenut tuon ihmisen kirjoitusta. Mä sain ainakin sen käsityksen, että masennus on alkanut jo ennen peliriippuvuutta johon myös kirjoittaja on näköjään jo hakenut hoitoa. Ja kyllä mä ainakin suuttuisin jos mun päiväkirjaa joku lukis :)
Se, että sä et ymmärrä, ei tarkoita etteikö niin saisi tehdä. Se vain tarkoittaa, että itse olet tyhmä. Parempi kai se on avautua kuin pitää sisällään, jos siltä tuntuu.
Hei,
Kaiken maallisen omaisuuden menettäneenä ja sairaanakin olet tyttärellesi tärkeämpi ja arvokkaampi kuin pois lähteneenä. Oman käden kautta lähtevä jättää syvät haavat läheisiinsä, vaikka olisi ollut heille riipaksikin eläessään. Tiedän sen kokemuksesta, olen kaivannut läheistäni ja vielä 20 vuoden kuluttuakin huomaan välillä ajattelevani, minkä ikäinen hän olisi nyt ja toivovani, että hän olisi ollut keskuudessamme.
Vaikka nyt tuntuu siltä, että muutaman kymmenen tuhannen velat ja mahdollinen omaisuuden menettäminen on maailman loppu, ei se sitä oikeasti ole. Työympäristösi on sellainen, että sinun pitää päästä sieltä pois, joko sairausloman kautta tai suoraan irtisanomalla itsesi. Suomessa on olemassa minimiturva ja peliriippuvaisena elintasosi ei laskisi nykyisestä, vaikka elät pienellä minimitulolla. Tärkeintä on saada mieli tasapainoon, unohda talouden murheet, velkojen takia et joudu vankilaan, eikä leipää viedä suusta.
Sinun kannattaisi keskustella vaikka toisen lääkärin kanssa, olisiko lääkityksen sijasta tai rinnalla tarpeen pitkä sairausloma. En kehota lopettamaan lääkkeitä omatoimisesti, mutta nykyään kirjoitetaan masennuslääkereseptejä varsin kevyesti ja ainakin läheisissä on ihmisiä, joiden elämän ne ovat ajaneet pahaan tilanteeseen, kun läheinen on vähitellen saatu irti noista kemikaaleista, hänet on saatu elävien kirjoihin, ennen oli elävä kuollut. Uskoisin, että tarvitsisit ennemmin hyvän terapeutin ja Kela voi korvata jopa kahden vuoden psykoterapian, itse valitsemasi terapeutin luona.
Pitkä sairausloma, Kelan korvaama psykoterapiakuntoutus ja vakuutusyhtiön kustantama koulutus uuteen ammattiin tai jos tilasi sitä vaatii, työkyvyttömyyseläke. Siitä se lähtee. Mikäli nuo keinot ei onnistu, jättäydyt suosiolla minmiturvan varaan ja käytät mielenterveystoimiston ilmaisia palveluita terveyskeskuksessa terapiaan. Neuvoja saat netistä, kelasta ja sosiaalitoimistosta. Vaikka olisit itse irtisanoutunut, ei sinua täysin heitteille jätetä. Omaisuuden menettäminen on vielä pieni asia verrattuna siihen h...ettiin, jota joudut kokemaan työpaikkakiusaamisen vuoksi.
Kiitos
Jaoit kanssamme tuon yksinäisen kamppailusi. Teen nyt todella totaalinen loppu pelaamisesta. Ei enää yhtään peliä. Pako pahasta oloasta se on sinulle ollut niin kuin kerroitkin.
Ilman jämäkkää ammatillista apua peliriippuvuuden tilalle voi tulla toinen pakokeino.
'Tuollainen tilanne ymmärrettävästi hävettää ja ottaa omalle ylpeyden päälle. Jokaisella on elämässään se laaksonpohja: liekö sinulla nyt se omasi. Kuitenkin sieltä voidaan nousta: tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti.
Älä tee itsellesi mitään pahaa, älä edes tyttäresi vuoksi.
Kuule, Taivaallinen Isä näkee ahdinkosi ja et ole sittenkäään umpikujassa.
Ota yhteyttä seurakuntiin. Käsittääkseni kirkko on kehittänyt rahaston, josta on mahdollista auttaa ylivelkaantuneita pikavippi/peliriippuvaisia. Tyyliin maksavat velan pois jolloin se ei kasva korkoa ja maksat sitten heille pikkuhiljaa summan takaisin.
Tee Hilkka Ahteet ja nosta syyte työpaikkakiusaamisesta. Saavat maksaa sinulle kunnon korvaukset ja voit niillä kuitata pelivelkasi. :)
Irtisano itsesi, masennuksesi johtuu varmasti pitkälti tuosta kiusaamisesta! Sen varmasti pystyt osoittamaan reseptien kirjoituspäivämääristäkin.
Vaihda ensiksi riippuvuutesi toiseen. Hanki pelikonsoli ja hakkaa sitä. Netti on täynnä myös ilmaispelejä. Ja chatteja. Luo vaikka hahmo Second Lifeen ja lähde sinne ihmemaahan seikkailemaan ja "tutustumaan ihmisiin!"
Raha on vain rahaa! Älä välitä, kyllä se siitä!
Eipä tuohon muuta voi sanoa kuin, että "hae apua". Varaa aika terveyskeskuksista, ellet koe voivasi mennä työterveyshuoltoon.
Työpaikkakiusaaminen, yksinäisyys, masennus, lääkkeet ja näiden jatkoksi peliriippuvuus. En olen asiantuntija, mutta kun olin itse pitkälti samanlaisessa tilanteessa huomasin erilaisia riippuvuuksia. Söin pelkkiä sokeriherkkuja. Nukahtamislääkkeestä tuli paras ystävä ja tykästyin myös alkoholiin. Todelliset ystävät olivat ottaneet etäisyyttä, kun olin avautunut liikaa työpaikkaongelmista ja masentuneena varmasti hyvin rasittavaa seuraa. En puhunut surkeasta tilanteestani sukulaisille, en halunnut rasittaa heitä. Muutaman vuoden lääkekierteen jälkeen lääkäri soitti ja sanoi, että tabuja menee nyt liikaa. Tämän seurauksena havahduin. Sain vähennettyä lääkkeiden käyttöä, vaikka en ole päässyt niistä täysin. Myös sokeria ja viinaa yritän rajoittaa sekä keskittyä syömään terveellistä ruokaa. Suuri muutos elämääni tuli liikuntaharrastuksen kautta. Se muutti aivokemiaa pirteämpään suuntaa ja oli välillä suorastaan uusi riippuvuus. Olen hyväksynyt, ettei ikäiselläni ihmisellä ole enää hirveästi odotettavaa, mutta onneksi nautin pienistä jutuista. Ystäviä ei ole, työni on puuduttavaa hommailua huonossa ilmapiirissä. Yritän muistaa, ettei kaikilla ole sitä tulolähdettä. Pienten arkisten asioiden lisäksi liikunta ja vaapaaehtoistyö tuovat merkitystä elämääni.
Ja vielä kerran: mene avautumaan ammattilaiselle. Etsi sellainen ihminen, joka ottaa sinut vakavasti.
Itse masentuneen äidin tyttärenä voin sanoa että mikään ei olisi niin hirveää kuin menettää rakas äitini. Älä anna sellaista tuskaa tyttärellesi. Minä pelkään päivittäin että äitini tekee itselleen jotain, ja herkkä ihminen kun itsekin olen, niin ajattelen että se saattaisi ajaa minutkin samaan tekoon.
Pliis, me kaikki mokaillaan. Sulla on nyt syytä itsetutkiskeluun, ja miettii et miks oot jääny peliriippuvaiseks, mikä sun elämässä mättää... jos et pidä työstäs niin lopeta se. Kyllä suomessa sosiaalihuolto toimii, et sä kodittomaks ja rahattomaks päädy vaikka duunit lopettaisitkin. Voimia sulle paljon, ole rohkea äiti ja ota vastuu teoistasi.
rakkaudella. huolestunut tytär.
Etukäteen pelkää, että joku asia on maailmanloppu. Mulla on mennyt pikavippien takia luottotiedot, eikä sekään lopullisesti elämää pilannut; oli ehkä jopa siunaus, kun siihen loppui lainan saanti. Mulla oli useita riippuvuuksia. Pelkäsin, että ulosotto vie koirankin, mutta niiden kanssa ei ole ollut ongelmia. On se suojaosuus, jota ei ulosmitata. Työpaikan menetys voi tuntua lopulta, mutta sekin saattaa poikia jotain hyvää; sulla olis aikaa hoitaa itteäs kuntoon ja levätä. Alkoholia tai rauhottavia lääkkeitä kannattaa välttää. Istut alas ja mietit, mitä nyt. Velat voi joskus olla pakko jättää maksamatta ja hävetä on turha, meitä maksuhäiriöisiä on yli 300000 Suomessa. Niin kauan kun on elämää, on toivoa! Mä en ole tän parempaan vaan pystynyt ja mietin enää, miten elän näillä avuilla parhaan mahdollisen elämän. Tsemppiä!
Jokainen saa itse päättää elämästään, muilla ei ole siihen päätökseen oikeutta, älkää olko itsekkäitä.
Syötkö jotakin lääkettä?
Se saattaa aiheuttaa peliriippuvuutesi.
Hanki toinen riippuvuus peliriippuvuuden rinnalle.
Kuulutko kirkkoon? Siellä on monenlaisia ryhmiä ja kuoroja. Liity niihin ja hanki muutenkin mielekästä iltatekemistä ihmisten joukossa. Työväenopistossa on myös hyviä kursseja.
Älä ole ennakkoluuloinen, vaan mene ja tee. Älä jää yksin.
Katso aamulla peiliin ,hymyile niin, että huulet venyy korviin asti ja sano itsellesi "Tästä tulee hyvä päivä. En anna kenenkään pilata sitä. Minä olen hyvä tyyppi. Minä osaan ja pystyn." Saattaa tuntua hullulta ajatukselta. Mutta se toimii pikkuhiljaa. Kevätkin on tulossa ja ajat kevenee.
Tsemppiä sinulle. Muutos lähtee itsestä. Päätä olla onnellinen. Tai luovu ainakin siitä tuskasta ja negatiivisuudesta. Onni tulee sen kautta.
Jätä pois kahvi, sokerijuomat ja ruuat, keksit, karkit jne. Koita syödä mahdolisimman terveellisesti.
Hei, olen 21 vuotias nuori ja mielessäni liikkunut melkoisen paljon kamalia ja huonoja ajatuksia. Olen menettänyt aikalailla kaiken elämässäni.. Urheilussa olin kansainvälisellä tasolla, en omista enää perhettä, sisko, veljet isä ja äiti. Ei enää mitään. Olen parisuhteessa ihanan naisen kanssa mutta olen niin henkisesti loppu enkä saa häneltä tukea lukuisista kehotuksista huolimatta. Olen vain niin lopen kyllästynyt yrittämään enää eteenpäin, jatkamaan elämääni, koska en usko, että se tästä enää paremmaksi voisi mennä. Päinvastoin. Tiedän että kuulostaa kummalliselta täällä enteillä jne, mutta minusta tuntuu, ettei kumppaninikaan enää ole onnellinen kanssani. Tai rakasta minua. Tunnen olevani vain niin mitätön ihmiselle joka minulle on tärkein.
Kysynkin täällä, että mitä järkeä, tai mikä järki tässä enää on olla ja kärsiä. Mikä saisi minut jäämään tänne?
No ainakin se, että 21 vuotiaan nuoren miehen masentuneena, petettynä ja sairastuneena äitinä toivon ja rukoilen sydämmeni pohjasta, että poikani pärjäisi tässä kylmässä maailmassa. Kun näen nuoria miehiä esim. televisiossa kertomassa elämästään ja ajatuksistaan itken ikävää ja pahaa mieltäni (jouduin muuttamaan toiselle paikkakunnalle töihin, kun puolisoni jätti minut).
Sinun kannattaa jäädä, koska sinulla on paljon ikää edessäsi. Sinun kannattaa hakea kunnon tukea ensin mielenterveystoimistosta ja terapiasta. Siellä on ihmisiä, joilla on elämänkokemusta ja ammattitaitoa auttaa sinua eteenpäin.
Tiedän tuon tunteen.. Ongelmani on siinä varmaankin, ja tiedän sen itsekkin. Että vaikka tiedän kumppanini olevan suoraansanottuna ilkeä ja väliintpitämätön, niin siltikään en osaisi olla ilman häntä. Saati en osaisi kuvitella olevani ilman häntä. Luulen että ajauduin tälläisiin milikuviin kun kumppaniani alkoi vanha suola janottaa ( tätä on jatkunut siis kesästä asti eri ex-kumppaneiden kanssa) . Se oli siis viimeinen niitti muuten järkkyneelle mielentilalleni.. En siis siltikään osaa olla ilman häntä ja sanoa että tämä on ohi. Niinpä olen tullut ja ajatellut tälläisia asioita jo pitkään. Onko nämä tälläiset palvelut maksuttomia, köyhä työssäkäyvä ihminen kun olen??
elämän hyvät ja huonot hetket on aina ihanat hetket
misiikki autaa
Mulla ei oo lapsia eikä enää tässä iässä tulekkaan. Ei yhtään kaveria tai edes tuttua kenelle puhua. Vanhemmat vaan mölisee omiaan. Ainoo ihmiskontakti on kaupankassa joka sanoo moi, 20 € 50 senttiä ja kiitti.
Saanko kysyä,että onko sinun vaikea löytää ystäviä tai hankala saada niitä? Itselläni kun sellainen ongelma on.. Ujous siis. Vuosi sitten minulla oli paljon hyviä ystäviä ja kavereita mutta kaikki lähti kun jouduin lopettamaan urheilun..
Toivon ettet tee itsaria, mutta jos päädyt siihen, niin sen sanon, että et ole huono/narsisti ku sen teit.
Se ois myös kuolleen ihmisen panettelua, mikä on julmaa.
Joten hommaa apua, niin vältyt kai itsarilta.
Liian moni tekee itsarin.
Älä tee! Ole vahva.
Muista, että elämä on vielä edessä.
No en minä siinäkohdassa mieti että olisinko paha ihminen vaan sitä että pian tämä kärsimys olisi ohi.. Tehköön tämä minusta sitten narsistin.. Kuultu monta kertaa..
Siitähän ei ole mitään takeita, että itsarin tekemällä kärsimys loppuisi. Edes oma*. Saati läheisten.
(*jospa sitä onkin joku "tuonpuoleinen", jossa itsarin tehneille on "varattu" niin kusiset oltavat, että tämä nykyinen elämä ja todellisuus maallisine kärsimyksineen ja pettymyksineen tuntuu sen rinnalla lähinnä paratiisilta.)
"Siitähän ei ole mitään takeita, että itsarin tekemällä kärsimys loppuisi. Edes oma*. Saati läheisten.
(*jospa sitä onkin joku "tuonpuoleinen", jossa itsarin tehneille on "varattu" niin kusiset oltavat, että tämä nykyinen elämä ja todellisuus maallisine kärsimyksineen ja pettymyksineen tuntuu sen rinnalla lähinnä paratiisilta.) "
Juurikin näin ja se on hyvä ottaa huomioon! Ja itse asiassa se onkin näin! Helvetti on todellinen ja sinne joutuvat myös itsarin tekijät.
Ja muista, että vaikket siihen uskoisikaan, se voi silti olla todellinen. Itse en sellaista riskiä ottaisi.
Entä jos ei yksinkertaisesti usko taivaaseen tai tuonelaan.. Miten minun pitäisi ajatella kun tulee seinä vastaan,ei jaksa enää yrittää..?
Heips. Täällä kirjottaa monet karvaat erot kokenut nainen. Eka oikea ero 1 lapsi v.2001. Sitten seuraava jalat alta vievä elämän rakkaus kesti tappeluineen päivineen sekä petetyksikin tulin ja 2 lapsi siinä mukana 7v. Sitten taas elämää aloittaa alusta ei ollut helppoa monesti mietin et mitä v..tua onko tässä mitään järkee makasin 2 viikkoa sängys painoin 48kg en nukkunut en syönyt en pystynyt mihinkään surkuttelin entisen elämän perään luulin et en koskaan saa pysyvää suhdetta kenenkään kanssa en voinut luottaa kehenkään koskaan. Kunnes aikaa meni vuosi ja olin joten kuten elämässä kiinni tapasin nykyisen kumppanin.Ihastuin häneen todella kovasti ja meillä oli tosi kiihkeä alku suhteessa oli seksiä, läheisyyttä ja rakkautta. Hänellä on paljon omia ongelmia elämässään joka on vaikuttanut myös minuun olen jopa muuttanut toiselle paikkakunnalle sen takia. Suhteemme on jumissa tällä hetkellä aika pahasti olemme olleet yhdessä 5v. Että en minäkään tiedä mitä tekisin kun en haluaisi luovuttaa rakastamme toisiamme kovasti mutta pelkkä rakkaus ei riitä. Täällä minäkin vatvon asioita olen väsynyt kaikkeen säätämiseen... voimia
" Elämässä on paljon kärsimystä mutta elämässä on myös
paljon kärsimyksen kestämistä". On sanonut kuurosokea Helen Keller.
Mielestäni pitää paikkaansa. Jokaisella meistä on omalla tavallaan kova elämä,
kukaan ei täällä pääse helpolla. Itse pidän velvollisuutenani katsoa loppuun asti tämän lahjan, jota elämäksi kutsutaan.
Olen kärsinyt paljon. Olen menettänyt elämässä lähes kaiken, läheiseni myös itsemurhan kautta. Silti en itse ole koskaan ajatellut poistua täältä kesken kaiken,
takaovesta. En ole pitänyt sitä vaihtoehtona.
Kehoitan Sinuakin kestämään ja katsomaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Olen myös menettänyt elämän suolan ei töitä ei ystäviä enkä halua ketään sukulaisia vaivata. Mullakin o raha-asiat perseellään yms. muita ongelmia. Kulutan vaan tyhjää aikaa... ei huvita mikään joten kai ymmärrän sinua.
Niin, mä ymmärrän että se seinäkin tulee vastaan joskus. Mut toivon et jokainen kattois kuitenki aina sen huomisen, ylihuomisen ja vielä ylihuomisenhuomisen päivän. Et mitä se tuo tullessaan. Ja tiedän miltä toi vatvominen tuntuu, ite oon just siinä pisteessä ettei halua luovuttaa kumppanin kanssa mutta kokoajan miettii haluaako se toinen enää jatkaa. Itse olen vaan niin lopen kyllästynyt epäilemään ja pelkäämään että seinä on jo millien päässä.
Toivottavasti kaikki joilla tälläsiä ajatuksia on, ettei vaan enää jaksa ja haluais luovuttaa niin katsois loppuun asti. Vaikka se kuinka satuttais ja olis vieny voimia. Ite päätin, et aion kärsiä loppuun asti ja pelätä ja epäillä yksin.
Voimia sulle!
minullakin on sellainen olo että ei tästä elämästä mitään tule. mutta minulla on 10v poika joka sanoi viime lauvantaina saunassa että minä olen aina sen iskä vaikka mitä tapahtuisi.niin kyllä siinä joutuu miettimään että ei sellaista voi niin törkeästi pettää.kaverini teki oman ratkaisunsa 20v sitten ,se on vaivannut aika raskaasti sen jälkeen,ja kun näkee kaverini äidin niin voi vaistota katseesta että se kärsii poikansa menetyksestä joka päivä.että kannattaa miettiä asiaa vähän tarkemmin ennen kuin tekee todella huonoja ratkaisuja läheisiä kohtaan.vaikka menee huonosti niin aina on valoa kun vain jaksaa yrittää.TSEMPPIÄ JA JAKSAMISTA!!!!!!!
Minäkin olen viiskymppinen: yritykseni menee lähiaikoina nurin, vaimo ilmoitti ottavansa eron pari viikkoa sitten, ja nyt sillä on jo uusi parempi mies. Ammattitaidon ja iän yhdistelmä tarkoittanee työttömyyttä ja yksinäisyyttä. Talo menee pakkomyyntiin.
Helvetin vaikeaa yöt päivät, ei voi kuin yrittää mennä tunti ja päivä kerrallaan eteenpäin. On tässä katseltu vastaantulevia rekkoja jo sillä silmällä: miten helppoa olisi vain poistua...Mutta itsaria en ihan heti tee. Se olisi luovuttamista, ja ihan liian iso taakka läheisille.
Pitää yrittää ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Jotain tästäkin kaikesta seuraa. Eikä se voi enää kovin paljon huonompaa olla? Ehkä joskus taas huomaa hymyilevänsä?