Euroalueen virallinen työttömyys on keskimäärin noin 12 %, mutta todellinen työttömyys yli 20 % ellei enemmänkin. Tämä johtuu muun muassa siitä, että henkilöitä, jotka eivät ole lähettäneet yhtään työhakemusta neljään viikkoon ei lasketa työttömiksi, työttömiksi ei myöskään lasketa osa-aikaisesti töissä olevia henkilöitä tai pienyrittäjiä, jotka tekevät tunninkin töitä kuukaudessa. Tämän lisäksi monissa varsinkin köyhemmissä EU maissa työttömyysturvaa ei saa kuin vuoden, jonka jälkeen ihminen elättää itsensä hyväntekeväisyysjärjestöjen ja ruokajonojen avulla. Työttömyysturvalta kokonaan pois tippuneita ei lasketa työttömiksi. Työttömiksi ei myöskään lasketa ihmisiä, jolla on jo koulutus ja ammatti, mutta omalla alalla ei ole töitä ja ovat sen takia pakko opiskelemassa uutta ammattia vaikka haluaisivat olla töissä.
Saa nähdä kuinka pitkää kymmenet miljoonat ihmiset ympäri Eurooppaa suostuvat siihen, että heidän pysyvää elämäntilannettaan ei edes myönnetä työttömyydeksi, jolloin heillä olisi edes mahdollisuus saada työttömille kuuluvia tukia ja apua. Jokaista virallisesti työttömäksi hyväksyttyä kohti on ainakin 1-2 epävirallista työtöntä.
Hyvä eu ! ????
3
216
Vastaukset
- Sääntelyä peliin
Se on tämä markkinatalous, osakeyhtiöiden osakkeen omistajien ahneus ja yritysjohtajien erilaisten palkkioiden tavoittelu. Siinä syy tehtaiden siirtymiselle kehitysmaihin ja työttömyyden kasvaminen myös Euroopassa.
Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.Puhut asiaa.
Takana on Hiili ja Teräs.
Satavuotta lobattu poliitikkoja ja he meni lankaan kun lupasivat hyviä virkoja isolla palkalla ja muutakin mukavaa.
Ajatus piti sitten myydä kansalle lupauksilla namista ja mannasta.
Tyhmä kansanosa nappas uistimeen ja osa uskoo vieläkin vaikka autuuden alkutaival on jo nähty ja lisää tulee sitä Mannaa.
- job"kylä
Parraaseen työaikaan taas täällä kirjoittamassa asiasta,josta ei ymmärrä enempää kuin sika tuulimyllystä.Milloin menet töihin oletko harkinnu ja vakasti semmosta vaihtoehtoa?Haapajärven kirjastosta löytyy työmiehen opaskirja käy hakemassa,jos saat sen nokivasaran käyntiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain34910195Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112912Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2852296Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1222076Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U371865SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1001649Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411623- 1461541
Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin701375Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931046